PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 9.10.2019 | KOLLEGA.FI
Tasapainoilua ja palautumista

Vaikka olen jo pitkään pyristellyt pois kiire-sanan käytöstä, ovat pari edellistä viikkoa olleet omalla kohdallani aikamoista haipakkaa. Yksi voimainponnistus oli viime perjantaina Tampereella pidetty WGH-tapahtuma, jossa Kollegalla oli ensimmäistä kertaa oma messuosasto. Siihen valmistautuminen kaikkine rekvisiittoineen oli vaativa panostus ja samaan aikaan oli hoidettava kaikki muu juokseva. Itse messutapahtuma oli todella antoisa kokemus, josta nautin kovasti. Oli kivaa tavata lukijoita ja innostaa uusia ihmisiä lehden pariin. Kaiken kaikkiaan uusiin ihmisiin tutustuminen on aina innostavaa.

Messuilta palattuani tein vielä hommia viikonloppuna, kun töitä oli jäänyt rästiin ja uutta lehteä piti alkaa valmistella. Siinä välissä luin Miia Huitin tähän numeroon kirjoittaman kolumnin, jossa hän puhuu palautumisen merkityksestä. Kuten Huitti sanoo, palautumisesta voi ja kannattaa tehdä päivittäinen rutiini kuten hampaiden pesusta. Lyhyt hengitysharjoitus tai vaikka kohottavan kirjan lukeminen kymmenen minuutin verran voi olla juuri se pieni asia, jolla voi katkaista loputtoman työnteon. Jälleen kerran huomasin, miten tärkeää palautuminen on ja kuinka suuri merkitys pienelläkin breikillä on. Vaikka asiat ovat tuikituttuja, ne helposti unohtuvat. Onnekseni lehdessämme on näitä ihania kolumnisteja, jotka muistuttavat näistä tärkeistä asioista.

Henkilökuvassa esittelemme Tarja Takki-Halttusen, joka on työskennellyt perheyhtiö Haltonissa jo yli 25 vuotta. Alun perin laivanrakennusinsinööriksi halunnut Takki-Halttunen päätyi LVI-alan opintoihin ja rakastui kurssikaveriinsa, mikä vei hänet lopulta perheyhtiön palvelukseen. Monissa vastuullisissa tehtävissä toiminut Takki-Halttunen perusti 2000-luvulla myös oman yrityksen, jota ehti pyörittää kuusi vuotta, kunnes koko perhe muutti pariksi vuodeksi Jenkkeihin. Suomeen palattuaan Takki-Halttunen alkoi vetää yrityksen isointa yksikköä, kunnes siirtyi pari vuotta sitten yhtiön hallitukseen. Tätä nykyä myös sturtupien hallituksessa istuva Takki-Halttunen nauttii aiempaa väljemmästä aikataulusta ja ehtii nauttia myös uudesta unelmaharrastuksestaan purjehtimisesta.

Työelämän psykologiaa -blogissa Satu Pihlaja antaa vinkkejä valintojen tekemiseen. Varsin helposti reagoimme asioihin, esimerkiksi toisten pyyntöihin ja jätämme omat tarpeemme toissijaiseksi. Reagoinnin sijaan kannattaisi aina ottaa pieni tuumaustauko, jolloin ehtii pohtia, miten asiat juuri sillä hetkellä kannattaa priorisoida. Jos mieleen tulee, että jokin asia on pakko tehdä, se on selvä hälytysmerkki siitä, että reflektiotauko on tarpeen, Pihlaja toteaa kolumnissaan.

Coaching-blogissa Terhi Lavonen käsittelee vauhtisokeutta. Nykyisessä työelämässämme on paljon kiihdyttelijöitä ja koukkijoita, jotka tekevät nopeita peliliikkeitä, haluavat päästä tavoitteisiinsa vauhdikkaasti ja keinoja kaihtamatta. Kuitenkin kun vauhti on liian kova, moni kiva asia jää huomaamatta ja tärkeä mahdollisuus käyttämättä. Totuus on, että suurin osa työstämme ja elämästämme on matkalla olemista ja vain pieni osa perille pääsemistä, Lavonen sanoo kolumnissaan.

Kiire hallintaan -blogissa Miia Huitti antaa vinkkejä stressistä palautumiseen. Vaikka stressi kuuluu elämään sopivina annoksina, saattaa haitallinen stressi kehittyä huomaamatta pitkän ajan kuluessa, jolloin siihen salakavalasti tottuu. Kuormitustaan voi kuitenkin keventää ja tehdä palautumisesta päivittäisen rutiinin, Huitti toteaa.

Uusille urille -blogissa Riikka Pajunen käsittelee onnellisen työelämän luomista. Jokaisella meistä on ainutlaatuiset lahjamme tälle maailmalle. Kun tunnistamme vahvuutemme ja intohimomme, löydämme lahjamme. Reittejä unelmatyöhön on monia ja jokaiselle löytyy se oma juttu. Kolumnissaan Pajunen antaa käytännön vinkkejä onnellisen työarjen rakentamiseen.

Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 23. lokakuuta.

Tasapainoista työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)