Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Olin äskettäin vetämässä hyvinvointimetsäkävelyä erittäin väsyneelle ja stressaantuneelle työyhteisölle. Valitsin meille tuon kävelyn aikana tehtäväksi kevyehköjä mutta aisteja avaavia sekä positiiviisia tunteita lisääviä harjoitteita. Ihmiset tuntuivat ottavan ne avosylin vastaan ja päivä oli onnistunut.

Ajatuksia herätti etenkin harjoitus, jossa johdattelin ihmiset ajattelemaan aktiivisesti positiivisia ajatuksia itsestään. Harjoituksen päätteeksi kysyin, miltä se tuntui. Moni koki sen hyvänä, mutta oli myös niitä, jotka sanoivat sen tuntuvan teennäiseltä. Jäin miettimään sitä, miksi emme saisi ajatella aktiivisesti positiivisia ajatuksia itsestämme? Miksi myönteinen puhe itsestä tuntuu teennäiseltä ja valheelliselta, vaikka kuitenkin kaipaamme koko ajan positiivista palautetta ympäristöltä? Miksi kelpuutamme vain ulkopuolelta tulevan myönteisen tunnustuksen emmekä hyväksy omia positiivisia ajatuksia itsestämme?

Retkeä seuraavana päivänä osui silmiini artikkeli, jossa käsiteltiin masennukseen ja toimintakykyyn liittyvää Jyväskylän Yliopiston tutkimusta. Yksittäisin vaikuttavin oire masennusta diagnosoitaessa oli selkeästi itsekriittisyys ”Itsekriittisyys nousi merkittävimpään asemaan, sillä se oli systemaattisesti yhteydessä paitsi toimintakykyyn myös muihin masennusoireisiin” yliopiston tiedotteessa kerrotaan. Uupuminen johtuu täydellisyyden tavoittelusta ja siihen usein liittyvästä suuresta itsekriittisyydestä.

Tutkimuksen mukaan nykyisten löydösten perusteella myötätuntoisen asennoitumisen opetteleminen itseä kohtaan voisi suojata masennuksen kehittymiseltä ja masennukseen liittyvältä toimintakyvyn heikkenemiseltä.

Armollisuutta elämään

Jokaisen kannattaa opetella tunnistamaan oma sisäinen puheensa ja millaisia asioita itselleen sanoo. Itsensä piiskaaminen on monelle arkipäivää, aivan huomaamatta.  Tämä on itselle tullut erityisen tutuksi tenniskentällä, jossa omista ajatuksista kiinni saaminen on ollut erityisen valaisevaa. En usko että itsensä sättiminen pelitilanteessa auttaa yhtään parempaan pelisuoritukseen, päinvastoin. Ja pelin jälkeen olo ei ainakaan ole hyvä.

Monet meistä ovat todella armottomia itseään kohtaan ja sisäinen puhe on sen mukaista. Suosittelen aktiivista sisäisen puheen tunnistamista. Jos se tuntuu arvostelevalta, on ehkä syytä kysyä itseltä olisiko jokin toinen tapa ajatella itsestä mahdollinen? Tai jos vaikka välillä arvostelemme, niin toisella kertaa antaisimme kehuja, ihan itse itsellemme, ilman että se tuntuu väärältä tai teennäiseltä.

Uskon että omalla sisäisellä puheella on suora linkki hyvinvointiimme. Mitä hyväksyvämpiä olemme itseä kohtaan, sitä hyväksyvämpiä olemme ympäristöä kohtaan. Suuri täydellisyyden tavoittelu ja itsekriittisyys heijastuu usein myös ympäristöä kohtaan samansuuntaisina odotuksina.

Sidomme usein hyvän olon tunteemme johonkin tavoitteeseen tai saavutukseen. Voimme antaa itsellemme tunnustusta ja kokea hyvää oloa vain, jos teemme tavoittelemamme asiat. Muutoin emme. Suosittelen hyvän olon tunteen hakemista riippumatta siitä, mitä tavoitellaan. Voimme yhä tavoitella erilaisia asioita, kunhan emme liitä niiden saavuttamiseen mitään palkintoja hyvästä olosta.

Sulje silmäsi, hengitä syvään nenän kautta ja ulos suun kautta. Totea itsellesi, että olet hyvä ja riittävä tässä istuessasi. Juuri sellaisena kuin olet. Juuri nyt.

Erja Järvelä on hyvinvointivalmentaja, joka on viime vuonna valmistunut luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Lisätietoja Järvelästä löydät osoitteesta http://mixingnuts.fi/. Lue myös Järvelän aikasemmat jutut Kengistä ja rooleista sekä Oodi suomalaiselle luonnolle.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.