PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 11.9.2019 | KOLLEGA.FI
Vähemmällä enemmän

Aika usein tuskailen runsaudenpulassa, kun kaikkea tekemistä on niin paljon – enkä varmasti ole ainoa. Tuntuu, että kalenterini ja to do -listani pullistelevat eikä valmista tule koskaan, vaikka työskentelen jatkuvasti.

Olenkin viime aikoina miettinyt kovasti keinoja saada töitäni paremmin järkeistettyä, kun niitä tuppaa tulemaan aina vaan lisää. Välillä on tunne, että asiat ovat liian suuria ja suorastaan kaatuvat päälle – mutta juuri silloin, niiden mittasuhteita kannattaa tarkastella kriittisesti. Tämän opin, kun haastattelin Maaretta Tukiaista tähän numeroon elämän yksinkertaistamisesta. Minkä tahansa asian, joka tuntuu kohtuuttoman suurelta, voi pienentää mielen tasolla. Tämä ajatus kolahti. Mielen tasollahan asioita tulee yleensä suurenneltua, mutta sen sijaan ne voikin palauttaa todelliseen kokoonsa, jolloin ne menettävät musertavan mahtinsa. Tämä helpottaa myös erottamaan oleelliset asiat, minkä jälkeen voi karsia niitä vähemmän tärkeitä asioita listaltaan. Tosin oleellisten asioiden erottaminen on kyllä asia, jota joudun varmasti opettelemaan koko loppuelämäni…

Elämän yksinkertaistamiseen perehdytään syvällisesti ajankohtaisartikkelissa, jossa Maaretta Tukiainen kertoo aiheesta. Kun kaikkea on liikaa, kannattaa alkaa karsia, jotta saa tilaa ja aikaa aidosti merkityksellisille asioille. Ihmisen eksistentiaalinen peruskysymys onkin, mikä on riittävästi ja mikä sen seurauksena ei ole niin tärkeää, mikä on lähes turhaa ja mikä täysin turhaa, josta voi luopua. Asiat yksinkertaistuvat, kun päästää irti, Tukianen toteaa artikkelissamme.

Coaching-blogissa Jaana Hautala käsittelee aikuisiän identiteettikriisiä. Koska aikuisiän identiteetti muodostuu osittain itseämme koskevista uskomuksista ja arvoista, on hyvä pysähtyä välillä tutkimaan niitä. Mitä tietoisemmiksi tulemme omasta itsestämme, sitä helpompi meidän on vapautua rajoittavista uskomuksista, Hautala sanoo kolumnissaan.

Johtajuuden ytimessä -blogissa Pirjo Saarni pohtii tarinallisuuden hyödyntämistä työelämässä. Parhaimmillaan hyvä tarina auttaa koskettamaan, luomaan jaettuja merkityksiä, vahvistaa identiteettiä, energisoi ja auttaa suuntamaan kohti tavoitteita, Saarni toteaa kirjoituksessaan.

Kiire hallintaan -blogissa aloittaa uusi kolumnistimme Heli Tuulenmäki, joka tarkastelee kiireen vaikutusta mieleen ja kehoon. Olemme itse luoneet mieleemme kuvan kiireestä, siksi voimme siihen myös itse vaikuttaa, Tuulenmäki sanoo ja antaa kolumnissaan myös hyviä vinkkejä rauhoittumiseen.

Työelämän psykologiaa -blogissa Jaakko Sahimaa käsittelee tehokkuuden ja hyvinvoinnin välistä ristiriitaa. Jos ihmiset nähdään työelämässä ainoastaan resursseina, on luontevaa pyrkiä ottamaan niistä kaikki teho irti. Tällainen tehokkuuden optimointi ei kuitenkaan johda ihmisten hyvinvointiin, Sahimaa toteaa kirjoituksessaan.

Hyvinvointi-blogissa Annika Havaste antaa konkreettisia vinkkejä, kuinka terveellisellä ruokavaliolla voi taltuttaa matala-asteisen tulehduksen.

Kirjablogissa arvioimme ajankohtaisartikkelin aiheeseen liittyvän Maaretta Tukiaisen Tärkeintä tänään -kirjan.

Viime sunnuntaina päättyi kyselymme, jossa tiedustelimme, harkitsetko työpaikan vaihtoa ja jos, niin miksi? Saimme yli 230 vastausta. Vastaajista 48 prosenttia oli harkitsemassa työpaikan vaihtoa ja niukka enemmistö 52 prosenttia ei. Suurimmat syyt työpaikan vaihtamishalukkuuteen olivat uusien työhaasteiden houkuttelevuus ja nykyisen työpaikan huono esimiestyö sekä ilmapiiri. Sen sijaan enemmistö vastaajista ei halunnut vaihtaa työpaikkaansa, sillä koki olevansa kiinnostavassa työssä, jossa on hyvät esimiehet ja työkaverit. Kilpailun palkinnon, Otavan kustantaman Riikka Pajusen kirjoittaman Omaa tehtävää etsimässä -kirjan, voitti Aino Rajamäki Riihimäeltä. Onnittelut Ainolle ja kiitokset kaikille osallistujille!

Seuraavat artikkelit julkaisemme keskiviikkona 25. syyskuuta.

Energistä työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)