KIRJABLOGI

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN | 11.9.2019 | KOLLEGA.FI
Minimalismia käytäntöön

Miten selvitä maailmassa, jossa kaikkea tuntuu olevan liikaa? Kun töitä, tavaroita, muistettavia asioita ja jopa vapaa-ajan harrastuksia on liikaa. Runsaudenpulan keskellä onkin hyvä pysähtyä ja pohtia, mikä oikeastaan on tärkeää. Ja siinä hyvänä apuna toimii Maaretta Tukiaisen Tärkeintä tänään -kirja, joka tarkastelee asioita minimalismin näkökulmasta.

Moni meistä tuskailee, kun aika ei tahdo riittää mihinkään, mitä pitäisi ehtiä tehdä. Niinkauan kuin emme karsi mitään elämästämme, tuska jatkuu. Vähemmän on enemmän, kuten kirjassa sanotaan, ja tässä piilee totuuden siemen. Kun jostain uskaltaa luopua, tulee lisää tilaa. Luopuminen on kuitenkin meille vaikeaa, ja sitä pitääkin opetella.

Kirjassaan Tukiainen käsittelee mielenkiintoisesti minimalismia ja sen soveltamista elämään. Minimalismin pohjalta Tukiainen on luonut Kolme pistettä -menetelmän, jonka avulla elämää voi tarkastella kolmesta eri näkökulmasta: elämän (kokonaiskuvan), viikon (lähikuvan) ja päivän (tarkennuksen) tasolta.

Menetelmän taustalla on ajatus, että se kasvaa, mihin huomio kiinnittyy. Ja sen vuoksi onkin olennaista miettiä tarkasti, mihin huomionsa kiinnittää. Kun tietää, mikä on itselle merkityksellistä, on helpompi kohdentaa tekemisensä siihen. Menetelmän tarkoituksena on löytää merkitystä elämään, raivata viikosta tilaa kaikkein tärkeimmille asioille sekä joka päivä tarkentaa huomionsa ensisijaisesti yhteen asiaan, joka sinä päivänä on tärkeintä.

Kirjan toinen puoli käsittelee elämän yksinkertaistamista. Yksinkertaistaminen on asioiden tarkastelua uudesta näkökulmasta. Tukiainen on koonnut kymmenen tapaa, joilla elämää on mahdollista yksinkertaistaa. Näitä menetelmiä ovat pienentäminen, vähentäminen, keskittäminen, ryhmitteleminen, järjestäminen, kontrastointi, nivominen, yhteyden luominen, etäännyttäminen ja luopuminen. Esimerkiksi kun asia tuntuu liian suurelta, sitä voi pienentää laittamalla se mittasuhteisiinsa ja kysymällä itseltään, minkä suuremman osa tämä asia on. Kun mikään ei ole liian suurta, vaan sopivankokoista, elämä tuntuu yksinkertaisemmalta. Jokainen tapa esitellään konkreettisten keinojen kera.

Kirja on selkeä ja pelkistetty, mutta täynnä painavaa asiaa. Kovat kannet tekevät kirjasta kestävän hakuteoksen. Kirja sopii kaikille, jotka haluavat saada elämäänsä enemmän tilaa ja selkeyttä.

Kirjan nimi
Tekijä
Kustantaja
Painovuosi
Sivumäärä
Hinta
Tärkeintä tänään
Maaretta Tukiainen
Tuuma-kustannus
2019
138 sivua
29 euroa

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)