Ulkomailla kouluttautunut ja pitkään asunut Kaisa Alamäki on tehnyt mittavan uran sijoitusmaailmassa. Rohkeasti haasteisiin tarttuva Alamäki on aina halunnut avata uusia ovia, mikä on vienyt hänet mielenkiintoisiin työtehtäviin ja avartanut hänen maailmankatsomustaan.
Kaisa Alamäki työskentelee varallisuudenhoidon myyntijohtajana Nooa Säästöpankissa ja on ehtinyt asua Suomessa jo kymmenen vuotta ulkomailta paluunsa jälkeen. Tornion yhteislyseon lukiosta ylioppilaaksi vuonna 1988 kirjoittanut Alamäki haaveili alunperin toimittajan urasta, mutta ei päässyt Tampereelle alaa opiskelemaan.

– Lähdin kesätoimittajaksi Pohjolan Sanomiin, kun en päässyt yliopistoon. Työskentelin uutistoimittajana, kunnes kollegatoimittajani, joka oli aiemmin opiskellut Berliinissä, usutti minut lähtemään ulkomaille opiskelemaan, Alamäki kertoo.
Alamäki pyrki ja pääsi Hampurin yliopistoon, omaksui opintojen edetessä täydellisen saksan kielen taidon ja valmistui vuosituhannen vaihteessa valtiotieteiden maisteriksi.
– Ajattelin palata Suomeen ja hakea uudelleen toimittajaopintoihin, mutta se jäi. Sen sijaan lähdin Luxemburgiin ja pääsin töihin amerikkalaiseen finanssijätti Alliance Bernsteiniin.
Alamäki aloitti saksankielisessä tiimissä, jossa työskenteli markkinointiassistenttina, mutta hyvin pian hänen myyntitaitonsa huomattiin ja hän siirtyi myyntipäälliköksi saaden vaativampia tehtäviä.
– Alliance Bernstein oli silloin avaamassa portteja Eurooppaan ja minut siirrettiin tiimin kanssa avaamaan toimipistettä Müncheniin.
Suuren maailman tyyliin
Alamäki sai yhä vastuullisempia tehtäviä ja isompia salkkuja hoidettavakseen. Hän matkusteli ympäri Eurooppaa, kävi messuilla ja presentoimassa sekä hoiti asiakastilaisuuksia, joissa rahastoja esiteltiin.
– Työ oli ihanan kansainvälistä. Alliance Bernsteinin päätoimipiste oli New Yorkissa, back office Luxemburgissa, markkinointi Lontoossa ja meidän toimipisteemme Münchenissä. Isossa talossa myös koulutettiin paljon ja kävin vuosittain New Yorkissa kursseilla.

Alamäki viihtyi hyvin talossa, jossa oli amerikkalainen kulttuuri, mutta jossa töitä tehtiin saksalaiseen tapaan. Alamäen työkieliä olivat saksa ja englanti.
– Etenin Assistant Vice Presidentiksi. Minulla oli omia asiakkaita ja myin Bernsteinin rahastoja meklaripooleille ja yksityispankeille. Olin hyvin sitoutunut taloon ja minulla oli hyvät suhteet työkavereihini.
Vuonna 2007 Alamäki sai lapsen ja jäi äitiysvapaalle. Samoihin aikoihin Alamäen isä sairastui Alzheimerin tautiin ja Alamäki joutui päätöksenteon eteen.
– Äitiyslomani aikana sukkuloin Münchenin ja Suomen väliä. Olin todella sitoutunut firmaan ja mietin, jätänkö hyvin työpaikan, kun olin saanut juuri ylennyksenkin. Halusin kuitenkin olla Suomessa isäni luona. Päätöstä helpotti myös se, että Saksassa ei siihen aikaan ollut tarjolla toimivaa päivähoitojärjestelmää.
Alamäki ehti työskennellä kahdeksan vuotta Alliance Bernsteinilla ja asua ulkomailla kaiken kaikkiaan kahdeksantoista vuotta, kunnes hän teki vaikean päätöksen irtisanoutua ja muuttaa takaisin Suomeen.
Paluu Suomeen
Vuonna 2009 Alamäki asettui pysyvästi Suomeen. Hänellä ei ollut täällä minkäänlaisia siteitä oman perheensä lisäksi. Onnekseen hän ihastui Helsinkiin, josta tuli hänen asuinpaikkansa.
– Olin kasvanut saksalaisessa yhteiskunnassa kaksikymppisestä nelikymppiseksi, juuri niinä vuosina, jotka muokkaavat ihmistä. Tipuin kuin avaruudesta, sillä minulla ei ollut täällä mitään.

Ollessaan vielä vanhempainvapaalla tekeväinen Alamäki ryhtyi yrittäjäksi ja perusti lastentarvikkeita myyvän verkkokaupan ja jälleenmyyntiverkoston.
– Maahantoin tavaraa Saksasta ja Jenkeistä. Pyöritin firmaa kaksi ja puoli vuotta ja myin sen. Vuonna 2010 menin töihin Mandatum Lifeen.
Alamäki toimi aluksi sijoituspäällikkönä ja yleni sen jälkeen varainhoitajaksi. Alamäki piti Mandatumia erinomaisena myyntikouluna, sillä yritys on hänen sanojensa mukaan Suomen kovin paikka tehdä sijoituskauppaa.
– Mandatum Lifessä opin määrätietoisuutta ja periksiantamattomuutta. Työskentelin talossa lähes kuusi vuotta, kunnes aloin miettiä uusia haasteita.
Vähän aiemmin Alamäen entinen esimies Mandatum Lifestä oli siirtynyt Säästöpankkiin ja kehunut Alamäkeä pankin johdolle tämän tietämättä.
– Hänen vinkistään otin yhteyttä Nooa Säästöpankin silloiseen toimitusjohtajaan. Sen jälkeen asiat etenivät nopeasti ja aloitin työni Säästöpankissa tammikuussa 2017.
Lukkarinrakkautta ja peräpohjalaisuutta
Nooa Säästöpankissa Alamäki tunsi olonsa kotoisaksi heti alusta alkaen, sillä hänen isoisänsä oli ollut aikanaan säästöpankin konttorinjohtajana Torniossa.
– Olen aina tuntenut eräänlaista lukkarinrakkautta säästöpankkia kohtaan ja solahdin joukkoon nopeasti. Aloitin sijoitusjohtajana ja viime joulukuussa siirryin varallisuudenhoidon myynninjohtajaksi.

Nykyisessä työssään Alamäki vastaa varallisuudenhoidon yksiköstä ja vetää kymmenen hengen tiimiä, joka koostuu vaativampaa sijoitusmyyntiä tekevistä yksityispankkiireista ja säästöpankkiireista.
– Olen myös koko säästöpankkiryhmän tasolla mukana kehittämässä sijoittamisen ja varallisuudenhoidon palveluja. Olemme tällä hetkellä rahastomyynnissä yksi nopeimmin kasvavista pankkiryhmistä, mikä on upea tilanne.
Alamäki kokee, että pääsee käyttämään työssään kaikkea vuosien varrella oppimaansa ja kertoo ammentavansa niin amerikkalaisesta kuin saksalaisesta tavasta tehdä työtä.
– Erityisesti pidän asiakkaiden tapaamisesta. Teen sitä yhdessä kollegoiden ja tiimiläisten kanssa, menen mukaan kokouksiin ja toimin ovenavaajana.
Päiviin kuuluu myös paljon palavereita, valmentamista ja suunnittelua sekä ajatustyötä, jota Alamäki tekee mieluiten etätyönä oman keittiön pöydän äärellä.
– Varsinainen työpaikkani on Aleksanterinkadulla, mutta teen tulosvastuullista työtä ja voin tehdä sitä kotona. Työnteko on vahva osa identiteettiäni ja oma sisäinen mittarini aina kovempi kuin työnantajan. Se on varmaan sitä peräpohjalaista suorituskeskeisyyttä, Alamäki tuumii.
Enemmän armollisuutta itseä kohtaan
Haasteenaan Alamäki pitää sitä, että pystyisi paremmin irrottautumaan työstään ja keskittymään muihinkin asioihin. Suorittaminen kuitenkin lipsahtaa helposti myös vapaa-aikaan.
– Tykkään juoksemisesta. Pari kolme kertaa viikossa juoksen noin kymmenen kilometrin lenkkejä. Naapuruston ystävien kanssa perustetun juoksuporukan kanssa olen muutaman kerran osallistunut maratoneille ulkomaita myöten.

Alamäki kertoo yrittäneensä löytää itselleen myös hitaampia lajeja ja on kokeillut esimerkiksi joogaa ja meditointia, mutta on kokenut ne vaikeiksi.
– Opettelen armollisuutta itseäni kohtaan. Palautuminen kaikessa, niin töissä kuin urheilussa, olisi minulle tosi tärkeää.
Maailmalla asunut Alamäki toivoisi suomalaiseen yhteiskuntaan hieman enemmän avarakatseisuutta. Kalliossa asuva Alamäki rakastaa yhteisössä tekemistä ja myy välillä kirpputoreilla tavaroita yhtä luontevasti kuin käy edustustilaisuuksissa työnsä puolesta.
– Tykkään siitä, että saan olla itseni näköinen. Työyhteisössäni on onneksi sopivalla tavalla hulluja ihmisiä, jotka uskaltavat olla omanlaisiaan. Erilaisuus on suuri rikkaus. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia, mutta silti jokaista tulisi kohdella tasavertaisena ja kunnioituksella.
Alamäki kokee, että on ehtinyt tähän mennessä elää jo kolme erilaista elämää ja on kiitollinen monipuolisista kokemuksista, joista voi ammentaa.
– Elin lapsuuteni ja nuoruuteni Torniossa, sitten lähes kaksikymmentä vuotta ulkomailla ja nyt kolmatta vaihetta täällä Helsingissä. Mitään en vaihtaisi pois. Olen nähnyt erilaisia kulttuureja ja tapoja tehdä töitä ja huomannut, että elämä kantaa aina.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/