Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Menin kenkäkauppaan ja päätin ostaa paksupohjaiset valkoiset lenkkarit, koska jalkani on ollut kovin kipeä viimeisen vuoden. Halusin varmistaa, että se ei ainakaan kenkien takia kipeydy.

Siinä kenkiä mallatessani myyjä tuli viereeni ihastelemaan jalassani olevia lenkkareita ja alkoi jutella siitä, kuinka ei ollut kehdannut edes sovittaa niitä, vaikka kovasti teki mieli, kun hän oli ajatellut niiden olevan vain nuorisolle tarkoitettu. Myyjä ihasteli lenkkareita yhä enemmän ja lopulta haki itselleen hyllystä vastaavat sovitettavaksi. Ja totesi saman tien, kuinka hyvän näköiset ne olivat, vaikka hän ei ihan nuorisoa edustanutkaan. (Huomautukseksi, että myös teinini osti myöhemmin samanlaiset.)

Jäin miettimään tapausta jälkeenpäin, koska siihen liittyy monta aspektia. Kuka määrääkään millaisia saamme missäkin kohtaa elämäämme olla tai millä tavalla meidän kuuluu pukeutua tai käyttäytyä. Mielestäni on entistä tärkeämpää olla fakkiutumatta tietynlaiseen käyttäytymismalliin, kun olemme tietyn ikäisiä. Meidät on saatettu kasvattaa siten, että meidän kuuluu olla järkeviä, vastuuntuntoisia aikuisia ja varomme ylilyöntejä, vahinkoja ja epäonnistumisia. Varmistelemme, että elämä kulkee tasaisesti ollessamme riittävän vanhoja – eihän sitä sovi enää tässä iässä hullutella! Mutta onko siinä mitään mieltä?

Omasta puolestani uskon, että meidän kannattaa hakeutua sellaisia asioita kohti, jotka tuottavat iloa. Riippumatta iästä tai toisten odotuksista ja ajatuksista. Meillä on täällä vain yksi elämä elettävänä. Mitä siitä saamme mukaan tuonpuoleiseen? Emme mitään. On todettu että kuolinvuoteella ihminen miettii enimmäkseen niitä hulluja juttuja, joita ei tullut kokeiltua kuin sitä, että on varmasti elänyt normillisesti, muiden antamien määritysten mukaan oikein. Itseilmaisu ja innostus elämään ovat mielestäni äärimmäisen tärkeitä asioita, joita ei voi riittävästi painottaa.

Itse olen käynyt läpi suuren transformaation superujosta tytöstä naiseksi, joka ei juuri enää välitä mitä muut hänestä sanovat tai ajattelevat – tosin ei ole juuri ollut tarvettakaan sitä enää miettiä. Nuorena en uskaltanut ilmaista itseäni ja tuntui, että pidin kynttilää piilossa vakan alla. Niistä ajoista olen muuttunut täysin. Ilon kautta on mottoni ja pilvistä löytyy kultareunus kun oikein hakee ja ainakin joskus myöhemmin ellei heti. Käytän tennareita ja minihameita sekä kuluneita farkkuja, jos minua huvittaa olla nuorekas. Vetäisen iltapuvun tai jakkupuvun päälle silloin, kun on sopiva hetki, mutta mielestäni mitään ei ole pakko tehdä, ellei itse halua. Ystäväni kutsui minua äskettäin hönöksi. Olen tosi mielelläni hönö ja myös paljon, paljon muuta, mitä yritän parhaani mukaan elämässäni ilmentää!

Mikä sinulle tuo iloa? Ethän anna kenenkään muun tai minkään estää luontaista, pulppuavaa iloasi ja innostustasi!

Erja Järvelä on hyvinvointivalmentaja, joka on viime vuonna valmistunut luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Lisätietoja Järvelästä löydät osoitteesta http://mixingnuts.fi/. Lue myös Järvelän aikasemmat jutut Oodi suomalaiselle luonnolle ja Kohdatuksi tulemisen tarve.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.