Siitä on jo muutama vuosikymmen, kun luovuin kellosta. Oikeastaan se tapahtui puolivahingossa, kun kadotin viimeisenkin rannekelloni ja päätin kokeilla, kuinka hyvin selviäisin ilman kelloa.

Muutaman viikon koeajan jälkeen tajusin, että ajantajuni oli kehittynyt. Pystyin melko tarkasti tunnistamaan, mikä aika päivästä oli meneillään. Kaupungilla liikkuessani kelloja oli näkyvillä niin tiuhaan, että aikataulujen noudattamisessa ei ollut mitään vaikeuksia. Aikaisia aamulähtöjä varten tarvitsin herätyskelloa, mutta koska kellon pärinään herääminen on mielestäni kohtuuttoman julmaa, riemuitsin siitä, että herätysääneksi saattoi valita linnunlaulua. Kummallista kyllä heräsin usein muutama hetki ennen kuin linnut alkoivat viserrellä.
Kun matkapuhelimista tuli älykkäämpiä ja aina tiukasti mukaan tarrautuvia seuralaisia, rannekellojen tarve väheni yleisestikin. Tilalle tuli sykemittarit ja muut älykkäät matkassa kulkevat mittaustoiminnot.
Vastavirtaan hangoitteleva osa minua ei riemuitse siitä, että minun tulisi olla koko ajan valppaana reagoimaan minulle mahdollisesti lähetettyihin viesteihin. Haluaisin vapautua kelloriippuvuudesta, mutta ymmärrän, että se on kollektiivinen ansa, jonka loukussa tulen väistämättä olemaan pyristelinpä kuinka paljon tahansa. Edustan sukupolvea, jonka mielestä toimeliaisuus on hyve. Tuntuu siltä kuin pyrkisimme suorittamaan elämän mahdollisemman tehokkaasti.
Kurkista ajattomaan tarinaan
Oletko joskus kurkistanut kellon ja ajanmittaamisen idean taakse? Muistatko hetkiä, jolloin aikaa oli rajattomasti, eikä sillä oikeastaan ollut mitään merkitystä. Olit vain sinä ja se, mihin olit uppoutunut. Tai ehkä joku huikea kokemus, joka imaisi sinut mukaansa niin, että aika katosi. Jos sinulla on tällaisia kokemuksia, tiedät, että ulkopuolisen maailman odotuksia mittaava kellonajan idea on vain yksi tarinoistamme.
On olemassa toisenlaisiakin tarinoita. Sellaisia, joissa pääset lähemmäs itseäsi ja sitä, kuka olet tärkeiden rooliesi takana. Jos olet onnekas, voit hipaista jotain unelmaasi ja napata siitä reittikartan mitattaville askeleillesi. Tai voit lumoutua luonnon kauneudesta, kuunnella avaruutta tai keskustella kukkien kanssa. Jos olet taiteilija (kaikkihan me olemme), käyt tankkaamassa uusia raikkaita ideoita tai heittäydyt luottavaisena luovuuden virtaan ja hämmästelet upouusia maisemia.
Kelloton suorituskulttuurin vastainen hangoitteluni ei ole johtanut kovinkaan pitkälle. Kunnioitan sovittuja aikatauluja ja yritän haalia mahdollisimman paljon arvostettuja suorituspisteitä täyttämällä omia tai olettamiani ulkopuolisen maailman odotuksia. Aika ajoin myös lumoudun nykytekniikasta ja unelmoin robottiapulaisista. Kiihkeän maailmanmenon lomassa yritän kuitenkin säilyttää edes hämärän muistikuvan siitä, että on mahdollista ja virkistävää lipsahtaa aika ajoin ajattomaan tarinaan nauttimaan huikeasta vapauden tunteesta.

Anja Kulovesi on tietokirjailija ja Kiireenkesytys®-konseptin äiti, jota kiinnostaa työn tulevaisuus ja hyvän elämän tasapaino sekä inspiraatiopuheiden pitäminen. Kulovesi on vuonna 2018 julkaissut kirjan Kiireenkesyttäjä – Avain hyvään elämään sekä lastenkirjan Susannan selviytymisopas.
Lisätietoja Kulovedestä ja hänen kirjoistaan osoitteessa anja@suninnovations.fi.
Lisätietoja kiireenkesytyksestä:
Twitter: https://twitter.com/kiireenkesytys,
Facebook: https://www.facebook.com/kiireenkesytys
LinkedIn: https://fi.linkedin.com/in/timetaming
Lue myös Kuloveden edelliset kolumnit Ajan venyttämisen salaisuuksia ja Aamu-unisten vallankumous.
Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/