Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Muistatko, milloin viimeksi olet näyttänyt kannustuksen merkiksi peukkua työkaverille, heittänyt ylävitoset hyvin hoidetun työn jälkeen tai tuulettanut innostuneesti kuullessasi kerrassaan loistokkaan idean? Milloin viimeksi olette nauraneet töissä yhdessä niin, että kaikki muu on hetkeksi menettänyt merkityksensä?

Töissä ei tarvitse olla aina mukavaa eikä töihin ole tultu viihtymään. Sehän on silkka mahdottomuus. ”Ensin työ, sitten huvi”, tiesi jo isoisäni sanoa.  ”Ei makeaa mahan täydeltä”, valisti puolestaan isoäitini. Useimmat meistä onkin opetettu jo lapsena siihen, ettei aina voi olla karkkipäivä. Miksi siis haikailla herkkujen, kuten kohteliaisuuksien, kannustuksen, innostuksen ja ilon ilmauksien perään töissäkään? Jos työn ilo on kuitenkin hukassa päivästä ja kuukaudesta toiseen, se ei ole enää leikin asia.

Tottumus ohjaa toimintaa

Isovanhempieni opeissa saattaa olla perää, jos käsi hakeutuu ottamaan kuudetta korvapuustia. Jokainen myös ymmärtää, että jatkuva rellestäminen työnteon kustannuksella ei sekään johda hyvään. Tänä päivänä useissa työyhteisöissä kärsitään kuitenkin pikemminkin ilonpuutostaudista kuin herkkujen yliannostuksesta. Raskaat huokailut, tyytymättömyydestä tiukaksi vetäytyneet suupielet, kipakat tokaisut ja välttelevät katseet kielivät pahasta olosta. Ongelmapuhe hautaa alleen ne pienetkin orastavat yritykset luoda uskoa, vaalia voimavaroja ja etsiä ratkaisuja tai toivoa vaikeassa tilanteessa. Toisinaan tuntuu kuin pelkäisimme menettävämme otteen ongelmista, jos nostamme rinnalle pieniä positiivisuuksia, kannustuksen lausahduksia ja hymyn häivähdyksiä.

Usein tiukassa paikassa ajaudummekin totuttuihin tapoihin käsitellä ongelmia ja epäkohtia sekä niiden nostattamia tunteita. Saatamme vyöryttää pahan olomme työkaverin harteille, märehtiä kahvitilassa ongelmia päivästä ja viikosta toiseen tai yrittää lakaista ne maton alle, mistä ne sitten pompsahtelevat esiin huomaamattamme piikikkäinä kommentteina ja silmien pyörittelynä. Hetkeksi tämänkaltaiset ongelmanratkaisukeinot voivat keventää oloa, sillä ongelmat – ehkä paremmin kuin moni muu asia – yhdistävät ihmisiä. Pidemmän päälle olo tuppaa kuitenkin muuttumaan raskaaksi ja ilmapiiri masentuneeksi. Vähitellen motivaatio katoaa, yhteisöllisyys häviää eivätkä työt enää edisty entiseen tapaan.

Suuntaa huomiosi siihen, mihin voit vaikuttaa

On sanomattakin selvää, että kaikkea emme voi muuttaa emmekä voi kaikkeen vaikuttaa. Tärkeintä onkin suunnata huomio sinne, mikä on meille mahdollista. Koska aivomme ovat kehittyneet rekisteröimään herkemmin nimenomaan uhkia ja heikkouksia, löydämme vaivatta asioita, joihin emme voi vaikuttaa ja joista emme voi itse päättää. Kun suuntaamme kaiken huomion tällaisiin asioihin, jää samalla monia mahdollisuuksia helposti huomaamatta ja olemassa oleva potentiaali ja vahvuudet hyödyntämättä.

Tilanteessa kuin tilanteessa on kuitenkin myös asioita, joihin voimme itse vaikuttaa ja joista voimme päättää – hyvänä esimerkkinä oma asennoitumisemme. Meillä jokaisella on viime kädessä vapaus valitse se, millaisia merkityksiä, selityksiä ja syitä annamme asioille ja miten suhtaudumme itseemme, toisiin ja työhömme. Ja vaikka emme voisi jostakin asiasta päättää, on meillä mahdollisuus rehellisesti, rakentavasti ja avoimesti ottaa ainakin asioita puheeksi.

Mikään ongelma ei myöskään ole läsnä kaiken aikaa. Ehkä voisimme kiinnostua pienistä poikkeuksista ja hyödyntää sitä tietoa ja ymmärrystä, jota näistä tilanteista voi saada. Usein ongelmien äärellä haluamme hoitaa kaiken kuntoon ja kerralla, mutta yksi pieni myönteinen muutos vaikkapa käyttäytymisessä voi johtaa uusiin tuloksiin.

Vaalitaan pieniä hyviä tekoja

Negatiivinen käytös ja ongelmapuhe tulevat ihmisiltä usein luonnostaan. Positiivisesti poikkeava käyttäytyminen pitää sen sijaan valita – jokaisena päivänä ja hetkenä uudelleen ja uudelleen. Suhtautumisemme näkyy usein siinä, millaisin sanavalinnoin puhumme toisillemme, mutta myös siinä, miten käyttäydymme sanattomasti. Entä jos alkaisimme tietoisesti vahvistaa myönteistä käyttäytymistä ja vaalia tekoja, jotka ilmaisevat arvostusta, kiinnostusta sekä välittämistä ja lisäävät yhteisöllisyyden tunnetta?

Samoin kuin kasvit kurottautuvat kohti elämää antavaa valoa, me ihmiset tarvitsemme välittäviä ihmisiä ympärillemme voimaantuaksemme ja voidaksemme hyvin. Jokainen raskaan työrupeaman läpikäynyt tietää, että juuri sillä kollegan pienellä positiivisella eleellä ja kannustavilla sanoilla voi olla sanoinkuvaamattoman suuri merkitys. Joskus myös se työkaverin kanssa jaettu yhteinen korvapuustihetki voi tehdä ihmeitä, vaikka itse ongelma ei poistuisi.

Mari Lämsä on valmentaja, kouluttaja, kirjailija ja yrittäjä, joka luotsaa yksilöitä ja työyhteisöjä kehittämään ajattelu- ja toimintatapojaan kohti omaa potentiaaliaan ja yhteistä hyvää. Hän on julkaissut kirjan Naurun hyvää tekevä voima – löydä tie elämäniloon (Viisas Elämä 2017). Lisätietoa Lämsästä löydät osoitteesta www.intovaattori.fi. Lue myös Lämsän aiemmat kolumnit Onko palaute aina positiivinen asia? ja Mihin kaikkeen pystymmekään?

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.