Arjessa pyörteissä harvoin pysähdytään miettimään tarkemmin, mitä kenenkin rooli työyhteisössä ja yrityksessä merkitsee. Kaiken työn on tarkoitus tuottaa tulosta, näennäisesti niin sanottujen tuottamattomien tehtävienkin. Olipa kyse sitten yrityksen, valtion, kunnan tai minkä tahansa organisaation tehtävästä, työllä on aina tarkoitus ja merkitys. Kaikkia tarvitaan. Näistä lähtökohdista johtajan on hyvä miettiä oman työnsä merkitystä.

Minulle johtaminen on kunnia-asia. Nöyränä pohdin joka päivä, miten pystyisin parantamaan oman työyhteisöni ihmisten mahdollisuuksia onnistua työssään ja miten voisin tuoda omalla tekemisellä heille lisää mahdollisuuksia olla oma parempi itsensä.
Kaikki lähtee halusta olla toisille sellainen kuin toivoisi itselle oltavan. Siitä seuraa toisen arvostus. Erityisesti silloin, kun löytyy korjattavaa, on arvostus kantava voima ja aivan eri asia kuin arvosteleminen. Arjessa jokainen kohtaaminen, kasvokkain keskustelu, viesti tai puhelu on aina tilaisuus joko lyödä toinen maahan tai osoittaa arvostusta ja siten parantaa toisen uskoa omaan tekemiseen ja onnistumisen mahdollisuuteen. Kun jokin asia on erityisen haastava tai mennyt pieleen, mitataan arvostuksen määrää. Arvostus voi haihtua tuhkana tuuleen parilla vähättelevällä sanalla tai toisen epäonnistumista kovin sanoin arvostelevalla käytöksellä. Sen sijaan jos haaste tai epäonnistuminen kohdataan yhdessä ja löydetään askelmerkit sen korjaamiseen ja eteenpäin pääsemiseen, toinen voi saada niin paljon uutta uskoa, voimaa ja energiaa tekemiseen, että sitä luottamusta ei enää mikään kaada.
Ilmapiiri ratkaisee
Arjessa myös ilmapiiri on ratkaisevaa. Kun johtaja saa ylläpidettyä hyvän tunnelman perustelemalla, keskustelemalla, kuuntelemassa ja kuulemalla, kaikki sujuu. Ihmiset yrittävät entistä enemmän ilolla ja työnteon merkitys on läsnä koko ajan. Kukaan ei malta olla poissa töistä ja kun kaikilla on hyvä fiilis, sairauspoissaolotkin vähenevät.
Olemassa olevan tiedon jakaminen ja uuden tiedon kerääminen yhdessä koko porukan kanssa on myös sellainen voima, joka auttaa jokaista ymmärtämään työn merkityksen, sitoutumaan ja puhumaan avoimesti asioista – myös haasteista, mahdollisista esteistä ja epämukavistakin asioista. Tulevaisuudesta kannattaa puhua avoimesti, sen suomista onnistumisen odotuksista sekä myös siitä, mitä pitää tehdä, että onnistuminen on mahdollista.
Johtaminen on ennen kaikkea tunteen johtamista. Jokaisessa työyhteisössä on nykyään mahdollista saada niin ulkoista kuin sisäistä koulutusta ja opastusta sekä oppia yhdessä, ja tietoa ylipäätään on saatavilla valtavasti. Mutta se, mitä ei ole saatavilla, on tunne. Ihmisten motivoiminen tekemään kivoja asioita on helppoa, mutta kun jokaiseen työhön kuuluu myös ikäviä asioita, vaikuttavat toisten ihmisten tunnetasot valtavasti tekemiseen. Arvostavan ilmapiirin luominen koko työyhteisöön – myös niiden ihmisten kesken, jotka eivät välttämättä olisi kavereita työn ulkopuolella – onkin onnistumisen avain.
Kutsumuksena johtaminen
Minulle johtaminen on kutsumus. Se on halua puskea toiset onnistumaan ja menestymään, halua suoda kaikille se maailman ihanin tunne, kun flow valtaa mielen ja tuntuu, että kaikki onnistuu ja työ on muutakin kuin palkanmaksun pakollinen ponnistus.
Johtaminen on parasta, kun itse ymmärtää miksi haluaa johtaa, mitä voi antaa toisille ja miten voi parantaa oman porukan arkea tukemalla, osoittamalla suuntaa ja vaatimalla jokaisen oman perustehtävän osoittamia asioita. Se on johtajan perustehtävä.
- Kohtaa aidosti toiset juuri siten, kun haluaisit itsesi kohdattavan eri tilanteissa.
- Mieti miten osoitat arvostusta kaikissa tilanteissa, silloinkin kun asiat ovat menneet pieleen.
- Arjen kohtaamiset päivittäin ovat tärkeitä. Ne kertovat kuinka arvostat toisia.
- Tunnelman luominen ja ylläpito on tärkeää, välillä erittäin vaikeaa, mutta lopulta ratkaisevaa.
- Kuuntele ja kuule, ota mukaan ja tee muutokset yhdessä muiden kanssa.
- Peili on raaka, mutta erinomainen työväline.

Tämä kolumnini on tällä erää viimeinen Kollega.fi-verkkolehdessä. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut jakaa Johtajuuden ytimessä -blogissa omat arjen kokemukseni ja johtajana olemisen ilot ja haasteet, ja toivon, että kirjoituksistani on ollut hyötyä ja iloa jokaiselle lukijalle.

Anna-Maija Kuosmanen on aktiivinen hyvän johtajuuden puolestapuhuja. Kuosmanen työskentelee Urbaanit Kodit Oy:n toimitusjohtajana ja on aiemmin toiminut pitkään pankkialalla lukuisissa tehtävissä muun muassa konttorinjohtajana.
Lue myös Kuosmasen edellinen kolumni Tiedolla johtaminen.
Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/