PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 17.4.2019 | KOLLEGA.FI
Sitä saa, mitä tilaa

Olen viime aikoina kiinnittänyt entistä enemmän huomiota omaan ajankäyttööni. Kun tekemistä on jatkuvasti liikaa, on pitänyt miettiä, miten kaikesta selviää. Yhdeltä tuttavaltani kuulin, että hän on poistanut käytöstä kokonaan kiire-sanan. Se sai minut miettimään aikaa syvällisemmin.

Sanoilla, joita käytämme, on merkitystä ja päätinkin itse kokeilla kiire-sanan boikotointia. Huomasin, että vaikka työt eivät kadonneet minnekään, oma suhtautumiseni aikaan muuttui hieman. Ei se stressikään ole hävinnyt, mutta olen alkanut löytää tehtävien lomaan sellaisia välejä, jotka venyttävät aikaa. Aika on todellakin suhteellista ja välillä tuntuu, että yhteen päivään pakkautuu aivan järjettömästi tekemistä. Siitäkin huolimatta olen alkanut löytää pieniä taukohetkiä, jotka tekevät huokoisuutta päivään. Paras keino, jolla voi katkaista stressaavan olon, on ilo. Itselläni toimii parhaiten Aku Ankan lukeminen. Se ei petä koskaan. Lehden tilaaminen on ollut paras työhyvinvointitoimenpide, jonka olen ikinä tehnyt. Kun olen nauttinut kahvikupillisen lehden kera, aivoni ovat aivan toisessa moodissa. Mielikuvitus ja ilo saavat ihmeitä aikaan!

Ajankäyttöä käsittelee myös Anja Kulovesi Kiire hallintaan -blogissa. Vastuullisuus siitä, miten käytämme aikaa, on itsellämme. Muuten toiset pitävät huolta siitä, että hoppua ja loputtomia tehtäviä riittää. On itse napattava kiinni ajasta ja ryhdyttävä venyttämään aikaa, Kulovesi vinkkaa kolumnissaan.

Coaching-blogissa Terhi Lavonen pohtii näkökulman vaihtamisen vaikeutta. Sanomme usein kaipaavamme asioihin uutta näkökulmaa, mutta emme kestä erilaisia mielipiteitä. Työelämässä on kuitenkin tärkeää etsiä yhteistä ymmärrystä, vaikka kaikesta ei voikaan olla samaa mieltä. On hyvä tunnistaa se tosiasia, että maailma ei pyöri vain omien totuuksien ympärillä, Lavonen toteaa kolumnissaan.

Tasapainon avaimet -blogissa Carita Nyberg antaa vinkkejä muutoksen toteuttamiseen. Muutoksen toteuttaminen vaatii selkeyttä ja keskittymistä tavoitteeseen ja on usein ison työn takana. Myös omat pelkomallimme estävät meitä onnistumasta ja onkin tärkeää tunnistaa ne, jotta ne eivät saa yliotetta, Nyberg opastaa kolumnissaan.

Hyvinvointi-blogissa Erja Järvelä pohtii kohdatuksi tulemisen tarvetta. Inhimillisyyttä tarvitaan myös työpaikalla ja loppujen lopuksi siihen ei paljon vaadita. Arvostuksella ja kiinnostuksella toista kohtaan on jo valtava merkitys. Onkin tärkeää, että tulemme nähdyksi ja kuulluksi omana itsenämme emmekä vain työroolissa, Järvelä muistuttaa.

Vierailija-blogissa Sanna Spohr avaa coachingia ja kertoo, miten voi erottaa parhaat valmentajat tavallisista. Valmennuksessa on eri tasoja, jotka määrittävät, miten syvälle muutos etenee. Taitavimmat coachit osaavat sukkuloida eri tasoilla ja yhdistellä tietoa ja intuitiivista kuuntelua tukeakseen valmennettavan kehittymistä, Spohr sanoo kolumnissaan.

Kirjablogissa arvioimme Emma Seppälän Elä onnellisemmin -kirjan.

Viime sunnuntaina päättyi lehtemme kysely, jossa tiedustelimme onko sinulla esikuvaa, joka on innostanut sinua ammatillisesti urallasi, ja kuka tämä on? Saimme lähes 120 vastausta. Vastanneista yli seitsemälläkymmenellä prosentilla oli jokin esikuva. Suurimmalle osalle vaikuttavana esikuvana on toiminut oma esimies ja lähes yhtä moni piti esikuvanaan omaa työkaveria. Kolmanneksi suurimpana esikuvana pidettiin omia sukulaisia, lähinnä isää, äitiä ja isovanhempia. Kilpailun palkinnon, Jaana Villasen kirjoittaman Nosta nainen päivässä -kirjan, voitti Jonna Salmela Suolahdelta. Onnittelut Jonnalle ja kiitokset kaikille osallistujille!

Uusi kysely on jo käynnistynyt. Tällä kertaa kysymme, kuinka tärkeää sinulle on työskennellä työpaikassa, jonka arvot vastaavat omiasi, ja työskenteletkö sellaisessa? Vastaajien kesken arvomme HarperCollins Nordicin kustantaman, Emma Seppälän kirjoittaman Elä onnellisemmin -kirjan (arvo 27 euroa).

Seuraavat artikkelit julkaisemme runsaan kahden viikon päästä, vapun vuoksi poikkeuksellisesti torstaina 2. toukokuuta.

Huokoista työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)