KIRJABLOGI

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN | 20.3.2019 | KOLLEGA.FI
Voimaan­nuttavia tarinoita

Tällaiseen kirjaan en ole ennen törmännyt ja taitaa olla ainutlaatuinen maailmankin mittakaavassa. Nimittäin Jaana Villasen kokoama Nosta nainen päivässä -kirja, joka sisältää 365 naisten omaäänistä tarinaa, on aivan omaa luokkaansa. Kirjan tarinat kohottavat ja innostavat ja saavat pohtimaan omaakin elämää uudesta näkökulmasta.

Jaana Villanen on koonnut lähes viisisataasivuisen kirjan ajatuksenaan nostaa nainen päivässä. Idea toimii hyvin. Harva kirja on niin täynnä merkityksellistä asiaa. Naisten omakohtaiset tarinat rohkaisevat, vahvistavat, avartavat näkökulmaa ja auttavat jaksamaan. Kirjassa on sekä julkisuudesta tuttujen että tuntemattomien naisten tarinoita, ja kaikki yhtä kiinnostavia.

Kirja antaa vinkkejä henkiseen kasvuun, oman asenteen positiiviseen kehittämiseen ja itsetuntemukseen. Toisten tarinoiden kautta oivaltaa helpommin omia mahdollisuuksiaan ja niistä tunnistaa paljon samoja asioita ja elämänoppeja, joita itsekin on käynyt läpi. Kirjan tarinoissa tulee vastaan koko elämän kirjo ja välillä myös uskomaton sitkeys ja selviytyminen rankoistakin asioista. Tarinat koskettavat ja vievät täysin mennessään.

Jokainen tarina on vain sivun mittainen, mutta siihenkin mittaan saa kiteytettyä yhden universumin. Itse vaikutuin tarinoista, joista sain välillä niin inspiraatiota ja iloa kuin lohtuakin. Jokaiseen tarinaan pitää kuitenkin paneutua ajatuksella, joten kirjaa kannattaa lukea vähä kerrallaan, vaikkapa vain yksi tarina päivässä. Nimittäin jokainen juttu herättää niin paljon ajatuksia, ettei kirjaa kannata ”tuhlata” lukemalla sitä ahmien.

Kirja sopii kaikille naisille, mutta etenkin niille, jotka haluavat saada rohkeutta tekemisiinsä ja buustia päivään.

Kirjan nimi
Tekijä
Kustantaja
Painovuosi
Sivumäärä
Hinta
Nosta nainen päivässä
Jaana Villanen
Readme.fi
2019
496 sivua
35 euroa

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)