PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 20.3.2019 | KOLLEGA.FI
Verkostoi­tuminen laajentaa näkökulmaa

Viime aikoina olen aktivoitunut verkostoitumisessa – nimittäin verkostoituminen ei introverttinä ole ollut vahvimpia puoliani. Olen kyllä tehnyt sitä pitkään, mutta aika hitaaseen tahtiin.

Kiinnostuin aivan uudella tavalla verkostoitumisesta pari viikkoa sitten naisten päivänä Jaana Villasen kirjan julkistamistilaisuudessa, jossa oli varmaan parisataa naista. Tilaisuus oli kohottava ja innosti minua tutustumaan uusiin ihmisiin. Sen jälkeen päätin alkaa verkostoitua määrätietoisemmin ja yllätyin iloisesti, miten antoisaa se on. Olen viime viikkojen aikana tutustunut Linkkarin kautta todella ihaniin ihmisiin, saanut seurattavakseni kiinnostavia kirjoituksia feediini ja ehtinyt sopia jo parit palaveritkin uusien tuttavuuksien kanssa. Verkostoitumisessa on todellakin voimaa. Ja oma näkökulmakin laajenee, kun saa tutustua muiden ajatuksiin. Aion nyt jatkaa verkostoitumista hyvään alkuun päästyäni sillä ties mihin upeaan se vielä johtaakaan.

Henkilökuvassa esittelemme Tiina Latikan, joka toimii valmentajana, työnohjaajana ja mindcoachina. Valmentamisesta jo nuorena kiinnostunut Latikka valitsi aluksi perinteisemmät opinnot ja halusi opettajaksi, mutta työskenneltyään sosiaalikasvattajana ja opetusalalla runsaat kymmenen vuotta hän uupui täysin. Toivuttuaan Latikka kouluttautui määrätietoisesti valmentajaksi ja perusti oman yrityksensä kymmenen vuotta sitten. Tätä nykyä Latikka toimii unelma-ammatissaan ihmisiä auttaen ja onnelliseen elämään tähdäten.

Coaching-blogissa Alisa Yli-Villamo pohtii oman hyvinvoinnin tärkeyttä. Usein huolehdimme niin lapsistamme kuin vanhenevista vanhemmistamme tai työpaikan asioista niin paljon, että saatamme uupua. Kuitenkin juuri omasta jaksamisesta huolehtiminen on avain siihen, että luomme hyvää oloa myös ympärillemme, Yli-Villamo toteaa kolumnissaan.

Uusille urille -blogissa Marita Paajaste käsittelee resilienssiä eli muutosjoustavuutta. Resiliessiin liittyy oleellisesti stressinsieto- ja ongelmanratkaisukyky, optimistisuus ja kyky pyytää ja vastaanottaa apua. Vaikka reagoimme vastoinkäymisiin ja yllättäviin muutoksiin eri tavoin, on resiliessi kuitenkin taito, jota jokainen voi kehittää, Paajaste sanoo kolumnissaan.

Kiire hallintaan -blogissa Miia Huitti tarkastelee täydellisyydentavoittelua ja riittävyyttä. Ajaudumme helposti työkierteeseen, josta ei loppua näy ja jossa riittämättömyytemme vain kasvaa. Kuitenkin täydellisyyden tavoittelun uskomukset ovat useimmiten omassa päässämme ja monissa työtehtävissä riittävän hyvään tyytyminen on tarpeeksi, Huitti muistuttaa kolumnissaan.

Hyvinvointi-blogissa Annika Havaste käsittelee kehon kevätsiivousta. Kehon puhdistamiseen talven pölyistä on monia tapoja. Yksi helpoimmista on ruokavalion muokkaus. Olo kohenee, kun syö kevyemmin ja liikkuu enemmän. Myös lyhyelläkin paastolla on hyviä vaikutuksia energiatasoihin. Kolumnissaan Havaste antaa hyviä vinkkejä talven jäljiltä virkistymiseen.

Kirjablogissa arvioimme Jaana Villasen Nosta nainen päivässä -kirjan.

Seuraavat artikkelit julkaisemme keskiviikkona 3. huhtikuuta.

Virkeää työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)