Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Viime aikoina olen miettinyt paljon keskeneräisyyttä, heikkouden sallimista ja täydellisyyden tavoittelusta luopumista, jotka kaikki liittyvät mielestäni rohkeuteen. Hyvin usein tuomitsemme mielessämme toisia ihmisiä erilaisilla perusteilla. Toiset saattavat olla mielestämme itsekkäitä, lapsellisia, huonoja vanhempia, laiskoja kollegoita tai puutteellisia kumppaneita. Tai jopa vaikeita, riidanhaluisia, ärsyttäviä, aikaansaamattomia, ymmärtämättömiä, tyhmiä, lapsellisia ja vastuuttomia ihmisiä.

Tällaisten ajatusten yllättäessä on usein kyse peilauksesta. Huomaamme toisen ihmisen kautta piirteitä, joita itsessämme emme siedä tai halua huomata lainkaan. Silloin kun huomaamme ajattelevamme jostakusta jotakin tuomitsevaa, on hyvä kysyä itseltään, mitä tämä kertoo minusta itsestäni. Joskus on vaikea havaita asiaa heti, mutta usein sieltä kiertyy auki asioita, kun vain uskaltaa olla itselleen rehellinen ja ajatella itsekriittisesti.

Tiukkapipoiset vaatimukset

Peilaamme toisiin niitä standardeja, joita itseltä vaadimme tai itsessä kiellämme, usein tiedostamattamme. Aivan toinen asia on, toimimmeko lainkaan omien standardiemme tasolla. Joskus saatamme toimia siten ärsyttävyyteen saakka ja vaadimme tiukkapipoisesti samaa toisilta. Joskus taas näemme ja tuomitsemme asian, joka voi olla meille niin pelottava, ettemme tietoisesti hyväksy sitä itsessämme ikinä. Meistä jokaisesta kuitenkin löytyvät kaikki universumissa esiintyvät ihmispiirteet, sekä rakentavat että tuhoisat, jotkut näkyvämmin, jotkut piilotetummin. Varsinkin erilaiset olosuhteet, joihin emme ole tottuneet, saattavat laukaista minkä hyvänsä piirteen pintaan.

On suuri taito huomata ne piirteet ja itsessä olevat keskeneräisyyden kohdat, joita peilaa muiden käytöksen kautta. Tällainen rehellisyys itseä kohtaan on mielestäni suurinta rohkeutta. Koko maailma voi paremmin, kun emme käyttäydy kiiltokuvamaisesti, emme arvostele toisia emmekä aseta ympäristölle turhia vaateita. Vaatimuksemme tuottavat vain harmia kaikille ja loppujen lopuksi eniten meille itsellemme. Odotusten vähentyessä onnellisuus lisääntyy. Vertailu vähenee ja erilaisuuden hyväksyntä lisääntyy, kun annamme ihmisten olla sellaisia kuin he ovat. Emme myöskään saa ripustaa omaa hetkellistä tyytyväisyyden tunnettamme toisen tekemiseen tai tekemättä jättämiseen.

Vajavaisuus on inhimillistä

Rohkeutta on myöntää, ettei ole täydellinen. Rohkeutta on sallia itsensä olla ainakin välillä vajavainen, inhimillinen ihminen, ihan reilusti. Yhteiskunta asettaa meille paineita suorittaa erilaisia rooleja täydellisesti: vanhemman rooli, pomon rooli, ystävän rooli, aviopuolison rooli. Näissä rooleissa emme voi emmekä halua leikkiä täydellistä. Useimmat ihmiset nääntyvät pikkuhiljaa täydellisyyden tavoittelun alle. Kaikkien roolien takana on kuitenkin ihminen kaikkine hienoine ja vajavaisinekin puolineen. Avoimuus ja itseymmärrys luo pohjan olla epätäydellinen – toisellekin – ja tilaa hengittää.

Minkälaisen ihmisen sinä haluaisit rinnallesi? Kenelle haluaisit uskoutua tai soittaa, kun sinulla on vaikeaa ja tarvitset apua sekä ymmärrystä? Valitsisitko kiiltokuva-ihmisen vai ihmisen, joka on välillä rehellisen avoimesti rikkinäinenkin tässä epätäydellisen mutta suurenmoisen elämän tiimellyksessä?

Erja Järvelä on hyvinvointivalmentaja, joka on viime vuonna valmistunut luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Lisätietoja Järvelästä löydät osoitteesta http://www.mixingnuts.fi/. Lue myös Järvelän aikasempi juttu Emotionaalinen pankkitili.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.