KIIRE HALLINTAAN

Mainos
TEKSTI MIIA HUITTI KUVA VILLE HUITTI | 5.12.2018 | KOLLEGA.FI
Henkisen tilinpäätöksen aika

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja nyt on mitä mainioin aika tehdä kuluneesta vuodesta henkinen tilinpäätös. Kaiken kiireen ja kuormituksen keskellä kannattaa pysähtyä hetkeksi ja pohtia sitä, mitä kaikkea vuoden aikana on ehtinyt tapahtua ja mitä oppeja siitä voisi ottaa mukaan ensi vuoteen. Kaikenhan voisi aina tehdä paremmin, mutta olisiko sittenkin armeliaampaa miettiä, miten voisi kohdella itseään paremmin ensi vuonna.

Miia Huitti on stressivalmentaja ja kirjailija, jonka intohimona on auttaa ihmisiä stressinhallinnassa.

Ihan ensimmäisenä kannattaa miettiä mennyttä vuotta kokonaisuutena. Mitkä hetket ja vuodenajat muistat kiireellisimpinä ja kuormittavimpina työssäsi? Tuleeko jokin näistä toistumaan ensi vuonna samankaltaisena? Ota kalenterin esiin ja merkkaa sinne ensi vuoden oletettavasti ruuhkaisimmat ja kiireellisimmät ajat ja ala pohtia jo nyt keinoja siihen, kuinka voisit lisätä voimavarojasi noihin hetkiin ja ennakoida hyvää jaksamista. Tutkaile myös sitä, mikä auttoi sinua tänä vuonna selviytymään työn haastavimmista hetkistä. Oliko se hyvä työporukka, esimiehen tuki, oma osaamisesi vai jokin muu huomionarvoinen seikka? Kirjoita ylös onnistumisesi kolme tärkeintä tekijää.

Mitkä hetket ovat jääneet mieleesi suurimpina onnistumisina? Milloin ylitit itsesi positiivisella tavalla ja astuit epämukavuusalueellesi siinä onnistuen? Miltä se tuntui? Anna itsellesi kiitosta näistä hetkistä ja kirjoita ylös, mitkä mielestäsi olivat parhaiden onnistumisiesi kulmakivet ja tärkeimmät opit.

Millaista palautetta olet saanut ja mitkä olivat innostavimmat saamasi kehut? Entä miten suhtauduit rakentavaan palautteeseen? Ja jos et tänä vuonna saanut mielestäsi riittävästi palautetta, voisitko ottaa sen puheeksi ja pyytää sitä lisää ensi vuodelle? Muistitko kannustaa ja kehua tai antaa itse rakentavaa palautetta muille? Tarvitsemme kaikki kannustusta, pientäkin, sillä meillä on tapana kiinnittää enemmän huomiota kielteiseen palautteeseen. Voisitko ottaa tavaksesi sanoa jotain hyvää ja kannustavaa useammin työkavereillesi? Hyvä tarttuu ja voimistuu!

Mikä sinua innosti tänä vuonna työssäsi eniten? Mitkä elementit erityisesti saivat sinut tänä vuonna loistamaan ja puhkumaan iloa ja intoa? Kirjaa ylös inpiraatiosi lähteitä! Miten voisit toteuttaa niitä myös ensi vuonna?

Onko työssäsi jotain, mikä turhauttaa sinua? Voisiko asiaa muuttaa jollain tavalla? Mihin voisit itse vaikuttaa? Voisiko jokin pienikin muutos viedä asiaa parempaan suuntaan?

Mitä uskot itsestäsi ja olosuhteistasi nyt? Onko jokin uskomuksistasi kielteinen, sinua rajoittava tai lannistava? Onko ajatuksesi varmasti totta? Voisitko poisoppia tällaisesta rajoittavasta uskomuksesta? Muista, että moni itsestäänselvyys onkin vain mielesi luoma uskomus eikä totuus asiasta.

Tuntemattoman ajattelijan sanoin:
Säilyttäköön uusi vuosi sen, mitä rakastat.
Tuokoon tullessaan sen, mitä kaipaat.
Vieköön mennessään sen, mitä taakkana kannat.

Miia Huitti on kirjailija, puhuja ja stressivalmentaja, jonka intohimona on auttaa oivaltamaan stressin syitä ja opettaa tehokkaita työkaluja stressinhallintaan. Huitin nettisivut löytyvät osoitteesta https://www.miiahuitti.fi/. Twitter: @huittimiia. Facebook: Stressivalmentaja Miia HuittiLinkedin Miia Huitti

Lue myös Huitin edellinen kolumni Milloin olet viimeksi ollut järjettömän innostunut?

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)