Muutama viikko sitten olin verkostoitumistilaisuudessa, jonka ystäväni oli järjestänyt. Tapasin parikymmentä uutta ihmistä eri aloilta. Olin todella vaikuttunut. Harvoin olen kerralla tavannut niin upeaa naisporukkaa. Muutaman henkilön kanssa virittelimme jo jatkotapaamisia. Ehkäpä jostain kohtaamisista voi sukeutua vielä ystävyyskin, sen aika näyttää.
Jälleen kerran tuli esille se, miten tärkeitä ihmissuhteet ovat työssäkin. Itse yrittäjänä työskentelen enimmäkseen yksin, joten ihmisten kohtaaminen on minusta antoisaa. Ja kun vielä tapaa fiksuja ihmisiä, tuntee kohtaamisesta saavansa paljon.
Ihmissuhteiden tärkeyttä minut innosti pohtimaan tähän numeroon kirjoittanut Erja Järvelä. Hän puhuu emotionaalisesta pankkitilistä, joka on metafora sille, miten paljon luottamusta olemme rakentaneet ihmissuhteisiin toistemme kanssa. Tasapainoisissa suhteissa tilimme ovat balanssissa ja joustavuuttakin riittää puolin ja toisin. Tätä balanssia tarvittaisiin työelämässä paljon enemmän. Pienet ystävällisyyden eleet ja toisen huomioon ottaminen ovat tärkeitä talletusmuotoja, joita kannattaa tehdä. Hyvä ilmapiiri syntyy siitä, että jokainen pitää oma tilinsä plussan puolella.
Lisää emotionaalisen pankkitilin merkityksestä voit lukea Hyvinvointi-blogista, jossa Erja Järvelä antaa myös hyviä vinkkejä, miten omaa tiliään voi kartuttaa ja luoda edellytykset hyville ihmissuhteille.
Kiire hallintaan -blogissa Anja Kulovesi pohtii kalenterin merkitystä hyvän elämän suunnitteluun. Kalenteri on kuin personal trainer, joka muistuttaa suurista päämääristä, antaa ryhtiä tekemiselle ja suitsii suorittamisen ahneutta, Anja Kulovesi sanoo kolumnissaan. Kalenteria kannattaakin kohdella henkilökohtaisena apulaisena ja miettiä, mihin kaikkeen siitä voi olla iloa.
Työelämän psykologiaa -blogissa Satu Pihlaja antaa vinkkejä itsensä johtamiseen, jota tarvitaan etenkin itsenäisessä asiantuntijatyössä. Omasta työpäivästä kannattaa rakentaa mahdollisimman mielekäs, itsensä kannustamista unohtamatta, mutta muistaa käyttää aikaa myös palautumiseen ja lepohetkiin, Pihlaja sanoo kolumnissaan.
Vierailija-blogissa Petri Hiissa käsittelee täydellisyyden tavoittelua. Jos oman arvon sitoo liiaksi tekemisiinsä, voi niiden loppuunsaattaminen olla vaikeaa, kun epäonnistumisen pelko saa mielessä suhteettoman suuren roolin. Pahin epäonnistuminen on kuitenkin se, että jätämme tämän vuoksi koko asian tekemättä, Hiissa toteaa kolumnissaan.
Sana hallussa -blogissa Eeva Heinonen pohtii järjestelmäprojektien tekemisen vaikeutta, jossa joudutaan mahdottomuudesta toiseen. Kun aikataulut venyvät, lopputesti kosahtaa ensimmäiseen toiminnallisuuteen ja tehdyt korjaukset osoittautuvat mahdottomiksi, vaikka on kaikkensa tehnyt, ei ole helppo nousta takaisin juoksuradalle, Heinonen toteaa kolumnissaan.
Seuraavat artikkelit julkaisemme keskiviikkona 21. marraskuuta.
Innostavaa työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/