Aloitin valmentamisen jo kauan ennen yrittäjäuraani ollessani vielä palkkatyössä Nokialla. Muistan kuinka innostunut olin päästyäni osallistumaan Stephen R. Coveyn itsensä johtamisen kurssille Bostonissa. Sen verran hyviä oppeja sieltä omaksuin, että käytän niitä vieläkin omassa työssäni.

Viime aikoina mieleeni on usein noussut emotionaalinen pankkitili, josta Covey luennoillaan kertoi. Coveyn mukaan onnistuminen läheisissä ihmissuhteissa on tärkeä edellytys oman emotionaalisen pankkitilin pitämiseksi plussalla. Oleellista on myös olla terveellä tavalla riippumaton kenestäkään, kuitenkin samanaikaisesti muistaen, että itsensä johtaminen ja itsekuri edellyttävät hyviä ihmissuhteita. Coveyn mukaan oman itsensä tunteminen ja hallinta vahvistavat itsekunnioitusta. Ja vain itseään kunnioittava ihminen pystyy aitoon suhteeseen toisen kanssa. Vaikka Covey useimmiten peilaa asioita yritysmaailmaan ja sen ihmissuhteisiin, sopivat kaikki asiat myös esimerkiksi parisuhteeseen tai ystävyyssuhteisiin.
Iso saldo luo turvaa ja joustavuutta
Emotionaalinen pankkitili on metafora sille, miten paljon luottamusta olemme rakentaneet ja rakennamme ihmissuhteisiin toistemme kanssa. Meillä voi olla reservissä käyttämättömiä varoja omalla tilillämme ja vaikean tilanteen sattuessa palaudumme nopeammin, kun tili ei heti pongahda miinukselle. Kun henkilöllä on toisen kanssa paljon saldoa pankkitilillä, se luo turvallisuutta. Se tuo myös joustavuutta keskinäiseen toimintaan. Joskus tahattomasti saatamme tehdä jotakin, joka syö balanssia, mutta se ei haittaa, koska pohjalla on riittävästi saldoa. Meitä ymmärretään, meille annetaan anteeksi ja meihin luotetaan yhä.
Vakaimmissa ja jatkuvissa ihmissuhteissa, kuten vaikkapa avioliitossa tai läheisissä työsuhteissa, tarvitaan vakaita talletuksia toistemme tileille. Kun odotukset ovat jatkuvia, vanhat talletukset helposti kuluvat. Jos sen sijaan tapaat vanhan ystävän monen vuoden takaa, on helppo jatkaa siitä mihin on joskus jääty, koska talletukset ovat pysyneet jäädytettyinä ja käyttämättöminä sen ajan, kun kanssakäymistä ei ole ollut.
Vaikeimpia ihmissuhteita ovat sellaiset, joissa oma tili on vahvasti plussalla, mutta toisen tili on auttamattomasti käytetty loppuun. Tai ehkä toinen ei ole koskaan edes vaivautunut kasvattamaan sitä. Toiselle ei ole helppoa sanoa, että suhde ei ole tasapainossa, vaikka olisi tärkeää, että katetta olisi molemmin puolin.
Kartuta omaa tiliäsi
Covey ehdottaa kuutta erilaista keinoa, joilla voimme kartuttaa oman tilin saldoa suhteessa toiseen.
- Toisen ymmärtäminen
Tämä on kaikkien talletusten äiti ja ilman tätä on mahdotonta tehdä muita talletuksia. Toisen ihmisen kenkiin astuminen on tärkeää, jotta voi ymmärtää, mitä toinen ajattelee tai mikä toiselle on tärkeää ja pystyy toimimaan hänen näkökulmastaan. - Pienet asiat
Pienet ystävällisyyden eleet ja toisen huomioonottaminen ovat tärkeitä talletusmuotoja. Vastaavasti epäkunnioittava käytös, epäystävällisyys ja itsestäänselvyytenä pitäminen syövät tiliä. - Lupausten ja sitoumusten pitäminen
Tällä on erittäin suuri vaikutus tunnetiliin. Ei ole pahempaa tapaa saada omaa tiliään miinukselle kuin luvata toiselle jotakin tärkeää ja pettää lupauksensa. - Odotusten selvittäminen
On tärkeää selvittää molempien osapuolten odotukset perinpohjaisesti. Piiloon ja ilmaisematta jääneet odotukset aiheuttavat paljon ongelmia, sillä emme ole ajatustenlukijoita. Odotusten selvittäminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa. On myös tärkeää selvittää, että voimme olla toisen kanssa yhtä mieltä odotusten tasosta. - Suoraselkäisyys
Tämä luonteenpiirre lisää luottamusta. On suorastaan mahdotonta kasvattaa tilin saldoa, jos ei toimi rehellisesti ja suoraselkäisesti. - Rehellinen anteeksipyyntö tililtä nostettaessa
On tärkeää ottaa vastuu oman katteensa ylläpidosta. Nostaessamme emotionaaliselta tilitämme varoja, voimme räjäyttää sen pahasti miinukselle. Jos näin tapahtuu, on syytä pyytää vilpittömästi anteeksi toiselta osapuolelta. Se on ainoa asia, jolla blanssin voi korjata.
Helpoimmin tilit notkahtavat miinukselle ja talletukset joutuvat epätasapainoon juuri läheisissä ihmissuhteissa ja niissä asian tiedostaminen onkin erittäin tärkeää. Myös työyhteisössä on hyvä tunnistaa tämä mekanismi ja toimia siten, että oma tili pysyy positiivisena. Uskon, että se on tapa aikaansaada hyviä tuloksia kaikissa tilanteissa ja että se on myös tärkeä edellytys toimivalle yhteistyölle.

Erja Järvelä on hyvinvointivalmentaja, joka on äskettäin valmistunut luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Lisätietoja Järvelästä löydät osoitteesta http://www.mixingnuts.fi/. Lue myös Järvelän aikasempi juttu Uskallatko tarttua tilaisuuksiin.
Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/