UUSILLE URILLE

Mainos
TEKSTI JA KUVA MARITA PAAJASTE | 10.10.2018 | KOLLEGA.FI
Mitä jos tekisin jotain ihan muuta…

Silloin tällöin voi lukea naistenlehdestä, kuinka joku jättää vanhan elämänsä taakseen, ryhtyy toteuttamaan unelmiaan ja tienaa jopa leipänsä sillä. Kukapa meistä ei olisi joskus pohtinut, miltä tuntuisi tehdä ihan muuta kuin sitä, mistä palkkansa sillä hetkellä ansaitsee. Perustamalla oman yrityksen ja ryhtymällä itsensä työnantajaksi, voi toki tehdä mitä itse haluaa.

Marita Paajaste toimii henkilöstöjohtajana Barona Osakeyhtiössä.

Mutta myös palkkatyö voi tarjota uusia mahdollisuuksia. Usein ajatellaan, että uranvaihto vaatii aina opinnot tai uuden tutkinnon, mutta oma osaaminen voi jo sellaisenaan riittää uuteen työhön tai alanvaihtoon. Useimmat meistä tyytyvät vain haaveilemaan, mutta jos ryhdyt tosimielellä toteuttamaan muutosta, siihen kannattaa valmistautua huolella.

Uskalla pysähtyä

Tällaisessa tilanteessa kannattaa uskaltaa pysähtyä hetkeksi ja ihan ensimmäiseksi miettiä, onko uuteen tekemiseen enemmän työntöä vai imua. Lisääkö vaihtohalua tyytymättömyys nykyiseen tehtävään, työpaikkaan tai alaan? Haluatko uutta vain sen takia, että vanha tuntuu tylsältä? Vai onko syynä oikeasti halu oppia uutta, kehittää omaa osaamistaan tai valloittaa uusia huippuja? Kun sinulla on tekemiseen aito palo ja innostus, kantaa se yli monen esteen.

Sen sijaan vain tyytymättömyys nykyiseen ei usein sellaisenaan riitä motivaattoriksi, joka kestää. Jos haluat vaihtelua siksi, että nykyinen työ ei tyydytä, kannattaa miettiä, onko siihen mahdollista saada muutosta työn tuunauksella, työnkierrolla tai jollain muulla järjestelyllä. Monta kertaa omassa organisaatiossa on mahdollisuuksia, joita ei itse tule ajatelleeksikaan ja ne voivatkin tuoda juuri ne muutokset, joita tavoittelet. Ota asia rohkeasti puheeksi työpaikalla. Joskus pienet asiat voivat saada aikaan suuria muutoksia.

Päätä, mitä haluat

Olen rekrytointitilanteissa kohdannut ihmisiä, jotka ovat päättäneet muuttaa elämäänsä, ainakin työelämäänsä, ja ryhtyä tekemään työkseen jotain uutta. Jotkut ovat tienneet tarkkaan, mihin ovat menossa. Osa puolestaan on pohtinut tilannettaan vielä rekrytointihaastattelussakin. Työhaastattelu ei kuitenkaan ole paras paikka ammatinvalintakeskusteluun. Jos haluat olla vakuuttava, haastatteluun mennessä kannattaa olla kristallinkirkkaana, mitä tavoittelet ja miksi.

Kun tavoittelet jotain ihan uutta, selvitä uuteen työhön tai alaan liittyviä tosiasioita, älä luota pelkkiin mielikuviisi. Lue alasta tai tehtävästä kaikki, mitä vain löydät. Ota rohkeasti yhteyttä ihmisiin, jotka työskentelevät unelma-alallasi tai ovat tehneet samanlaisen loikan uusille urille ja kysele heidän kokemuksiaan. Kysy heiltä ujostelematta, mikä on mennyt hyvin, mikä on yllättänyt ja mikä on mennyt ihan metsään.

Mieti, minkä vuoksi ja mihin asioihin oikeasti haluat muutosta. Pohdi sitten, tuoko suunnittelemasi urapolku aidosti sitä, mitä tavoittelet.

Selvitä, mitä osaat

Loikka uuteen voi edellyttää alan opiskelua. Tänä päivänä on onneksi monia erilaisia vaihtoehtoja kartuttaa omaa osaamistaan. Mutta saattaa olla, että nykyinenkin osaamisesi ja kokemuksesi voivat antaa sinulle eväät aivan uuteen tekemiseen.

Siksi tärkeä osa onnistunutta uramuutosta on ymmärtää, mitä itse osaa. Luulisi, että kysymykseen osaamisesta on helppo vastata. Kokemukseni sadoista rekrytointihaastatteluista osoittaa kuitenkin toista. Ihmisten on yllättävän vaikea kuvata ja analysoida omaa osaamistaan. Hakijat pystyvät yleensä kertomaan sujuvasti esimerkiksi kielitaidostaan, järjestelmäosaamisestaan ja tehtävistään, mutta eivät useinkaan pysty näkemään, mitä taitoja heillä on näiden takana. Moni meistä käyttää päivittäin menestyksellisesti esimerkiksi neuvottelutaitojaan, opettelee uusia asioita ja on läpikäynyt viimeisten vuosien aikana isoja liiketoiminnan ja organisaation muutoksia. Muun muassa nämä ovat tärkeitä tämän päivän työelämätaitoja, jotka kannattaa tunnistaa.

Itse olemme usein sokeita omille taidoillemme, siksi osaamisen kartoitukseen kannattaa pyytää kollegan tai ystävän apua. Kompetenssikeskustelussa kaverin kanssa ei pidä tyytyä pelkkään jutusteluun, vaan kirjoittaa keskustelun tulokset muistiin ja miettiä konkreettisia esimerkkejä. Osaamistaan kannattaa pilkkoa osiin, koska silloin kaikki oleellinen tulee helpommin näkyväksi. Osaamisinventaariossa kannattaa ottaa huomioon myös taidot, jotka olet hankkinut työelämän ulkopuolella.

Valmistaudu huolella haastatteluun

Kun haet työtä, joka poikkeaa koulutuksestasi tai aikaisemmasta työhistoriastasi, kannattaa haastattelussa valmistautua vastaamaan, miksi haluat muutosta ja mitä siltä odotat. Jos tulevaisuuden suunnitelmasi poikkeavat paljon nykyisestä tehtävästäsi, valmistaudu myös kertomaan, mikä nykyisessä osaamisessasi tukee hakemaasi tehtävää tai mitä sellaista kokemusta sinulla on, josta on hyötyä uudessa työssä. Mieti myös etukäteen konkreettisia esimerkkejä, joiden avulla teet itseäsi ymmärrettäväksi.

Hakuprosessin aikana näkyy yleensä selvästi, onko hakijalla enemmän työntöä vai imua hakemaansa tehtävään. Joskus tyytymättömyys nykyiseen työhän tai työpaikkaan on hakijan suurin motivaatiotekijä muutokseen – ja tämä yleensä näkyy prosessin aikana. Jos mukana on hakija, joka on palavasti innostunut uudesta tehtävästä, organisaatiosta ja alasta sekä haluaa olla osa juuri tätä työyhteisöä, on helppo arvata kumpi hakija on työnantajasta kiinnostavampi.

Psykologinen kunto on työnhaussa tärkeää. Omaa kuntoaan voi merkittävästi lisätä hyvällä valmistautumisella ja ymmärtämällä, mitä tavoittelee. Suunnan valinnasta on parasta olla ensin itse vakuuttunut. Sen jälkeen on helppo vakuuttaa muut.

Marita Paajaste työskentelee Baronan henkilöstöjohtajana ja hänen tavoitteenaan on uudistaa työelämää inhimillisellä tavalla ja tehdä työtä paremman työelämän eteen. Lue Paajasteen aiemmin julkaistu kolumni Työelämän muutos vaatii uudet taidot.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)