AJANKOHTAISTA

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN KUVAT ASHELINE APPLETON ISTOCK | 24.10.2018 | KOLLEGA.FI
Kiireestä tasapainoon

Nykyajan nopeutta ja tehokkuutta arvostavassa työelämässä kiire kuuluu asiaan. Usein syytämme kiireestä ulkopuolisia tahoja, kuten pomoa tai tiukkoja aikatauluja, vaikka syytä voi olla myös itsessämme. Kiireen taltuttaminen kannattaakin aloittaa peiliin katsomisella ja omien asenteiden tarkastelulla.

Kuva iStock/Rawpixel

Jokainen meistä reagoi kiireeseen eri tavalla, sillä kiire on subjektiivinen kokemus. Siinä missä yksi stressaa kokouksesta myöhästymistä, ei toinen ole samasta asiasta millänsäkään.

– Kiire on jännitteinen tila, jolla on suhde aikaan. Kiire on kehossa ja mielessä. Se, miten reagoimme siihen, ratkaisee onko se meille hyväksi vai pahaksi, kiireenkesyttäjä, tietokirjailija Anja Kulovesi määrittelee. Kulovesi on kirjoittanut Kiireenkesyttäjä – Avain hyvään elämään -kirjan yhdessä yhteisön kiirettä tutkineen Anna-Liisa Niemelän kanssa.

Kiire voi olla myös positiivista, jolloin ihminen on innostunut ja kiinnostunut työstään ja haluaa ottaa aikahaasteen vastaan. Sen sijaan negatiivinen kiire, joka syntyy liian suuresta työmäärästä, jatkuvista häiriöistä ja ajan niukkuudesta, aiheuttaa väsymystä ja uupumista.

– Aikaa ei voi hallita millään kalenterisysteemillä tai ajanhallintakurssilla, vaan kyseessä on paljon isompi asia. Emme voi vaikuttaa siihen, että tässä ajassa suositaan nopeutta tai siihen, että koko ajan eteemme tulee yhä kiinnostavampia asioita, jotka vievät mennessään, Kulovesi huomauttaa.

Kulovesi kertoo itse havahtuneensa kiireeseen jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun hän siirtyi yrittäjäksi. Sitä ennen hän oli toiminut isossa kansainvälisessä yrityksessä ja ehti lähes uupua liikaan työhön ja usein mahdottomilta tuntuneisiin aikatauluihin. Yrittäjäksi ryhdyttyään hän huomasi, ettei kiire kadonnutkaan mihinkään.

– Aiemmin oli helppo työntää syyt itsensä ulkopuolelle esimiehille tai osakkeenomistajille. Sitten oli pakko katsoa peiliin. Ymmärsin, että osa aikapaineista on sisäsyntyisiä ja vain osa tulee ulkopuolisesta maailmasta.

Harhakuvat kiireestä

Meillä on paljon harhakuvitelmia kiireestä. Ajattelemme, että kiire on yhtä kuin paljon työtä tai että meidän pitäisi aina vain juosta kovempaa ollaksemme tehokkaampia. Nämä kaikki ovat Kuloveden mukaan opittuja uskomuksia.

Anja Kulovesi on yrittäjä, joka on tarkastellut ja kesyttänyt työkseen kiirettä jo yli kaksikymmentä vuotta.

– Minulle kiireen mittarina on se, miten keho ja mieli jaksavat. Jos kiireessä pystyy pitämään fokuksen siinä, missä sen pitää olla ja nukkuu yönsä hyvin, kiire on aisoissa.

Puhuessamme passiivisessa muodossa, että kun on niin kiire, vahvistamme itsellemme kiireen olevan jokin ulkopuolelta tuleva asia, jolle emme voi mitään.

– Meillä on paljon turhaa kiire-puhetta, josta on tullut myyttinen suojakilpi. Sen taakse pakenemme, kun emme pysty pitämään omia terveitä rajojamme emmekä kunnioita sitä, mitä mielemme ja kehomme meille kertoo. Kiire-puheesta kannattaa ihan totaalisesti luopua, Kulovesi kehottaa.

Kiireen syiden ymmärtämisessä auttaa se, että tunnistaa omat kiirehtijätyylinsä. Kulovesi on vuosien varrella havainnut kymmenen erilaista kiirehtijätyyliä, josta jokainen löytää tuttuja asioita. Nämä toimintamallit aiheuttavat meille kiireen tunteen ja voimme käyttää moniakin eri tyylejä tilanteen mukaan.

– Itse aiheutetun kiireen tutkimisen voi aloittaa tunnistamalla omat tyylinsä. Sen jälkeen kannattaa miettiä, mitä siitä seuraa. Esimerkiksi täydellisyyden tavoittelijan olisi hyvä pohtia, mikä on riittävä taso, jos kaikkea ei kerta kaikkiaan ehdi tehdä.

Työyhteisön saunapäivä

On työpaikkoja, joissa kaikki stressaavat ja puhuvat jatkuvasti kiireestä. Usein tämä johtuu siitä, että työtä tehdään entisillä tavoilla, jotka eivät enää istu tähän päivään.

– Anna-Liisa Niemelä teki tutkimusta kotipalvelutyöntekijöiden parissa ja huomasi heidän tekevän työtään perinteisellä tavalla, vaikka työn luonne oli muuttunut vuosien varrella. Tutkimuksen tuloksen voi yleistää koko työelämään.

Kyseessä oli pikkupaikkakunta, jossa vanhukset oli totuttu saunottamaan tiettynä päivänä viikosta. Asiakkaiden määrä oli kuitenkin kasvanut vuosien varrella ja saunapäivästä oli tullut stressitekijä.

– Kukaan ei tullut kyseenalaistaneeksi mallin toimivuutta.

Kotipalvelutyöntekijöiden stressi helpotti saman tien, kun tilanne ymmärrettiin ja päästiin miettimään yhdessä koko systeemin uudelleenorganisointia.

– Kiire tekee näkyväksi ne asiat, jotka eivät enää toimi. Kiirettään pohtivien työyhteisöjen kanssa etsimme usein heidän ”saunapäiviään” eli stressiä aiheuttavia työtapojaan, jotka eivät enää toimi. Jokainen työyhteisö tietää, mitkä asiat ovat niitä, joille voi tehdä jotain.

Vaikka ihminen on osa yhteisöä, on jokainen kuitenkin vastuussa omasta elämästään ja jaksamisestaan.

– Jos vain suoritamme elämää ja siirrymme tehtävästä toiseen, elämä liukuu ohi yhtenä pötkönä. Silloin emme ehdi miettiä, keitä olemme, mitä haluamme, miten jaksamme ja mikä tuottaa meille iloa.

Kiirehtijätyyleistä

Kiirehtijätyylit eivät ole persoonallisuustyyppejä, vaan tyylien ainoana näkökulmana on suhde aikaan. Voimme tunnistaa itsestämme moniakin eri kiirehtijätyylejä, mutta jotkut näistä toistuvat useammin kuin toiset. Kaikissa tyyleissä on sekä myönteisiä aineksia että haasteita.

Täydellisyyden tavoittelija

  • Tähtää korkeaan laatuun.
  • Haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Delegointi muille vaikeaa.
  • Haluaa aina parantaa ja hioa työn jälkeä, eikä ehdi iloita jo valmiiksi tehdystä työstä.
  • Pyrkii täyttämään omat laatukriteerinsä sekä toisten kuvitellut odotukset.

Vinkkejä täydellisyyden tavoittelijalle

Paljonko on riittävästi? Jos et ehdi kaikkea, karsi ja tee valintoja. Kuuntele omaa kehoasi ja mieltäsi.

Opettele iloitsemaan vielä hieman puutteellisestakin suorituksesta. Kysy itseltäsi, miten voisit olla lempeämpi itseäsi kohtaan. Huomioi pienetkin onnistumiset.

Ikuinen uneksija

  • Täynnä ideoita.
  • Tavoittelee tähtiä.
  • Uskoo utopiaan.
  • Turhautuu, kun unelmat eivät toteudu eivätkä muut syty niistä.

Vinkkejä uneksijalle

Jos tunnistat idealistin itsessäsi, valitse yksi tavoite kerrallaan ja suunnittele askelet sen saavuttamiseksi ja toteuttamiseksi. Verkotu toteuttajien kanssa, joilla on kykyä viedä visiot käytäntöön.

Kiihkeästi tulevaisuuteen kurkottaja

  • Nopeatempoinen ja -liikkeinen.
  • Liukuu jo seuraavan tehtävään, vaikka edellinen on vielä kesken.
  • Innostuu herkästi toteuttamaan, mutta ei malta syventyä asioihin.
  • Puhuu nopeasti ja hengittää pinnallisesti.

Vinkkejä tulevaisuuden kurkottajalle

Pysähdy välillä ja tuo huomiosi nykyhetkeen. Harjoittele läsnäolemista ja nauti meneillään olevasta hetkestä. Jos aina vain juokset lujempaa, monta kohtaamista ja arjen iloa jää sinulta huomaamatta.

Turvalliseen menneisyyteen luottaja

  • Leppoisa, ei hötkyile.
  • Välttää turhia riskejä.
  • Hankkii kärsivällisesti tietoja.
  • Kiinni mennessä.
  • Analysoi vaihtoehtoja ja haluaa säilyttää edes joitain vanhoja käytäntöjä.

Vinkkejä menneisyyteen luottajalle

Uskaltaudu joskus hyppäämään tuntemattomaan. Päästä irti menneisyydestä. Anna tilaa myös muutokselle ja tee välillä toisenlaisia valintoja – epäonnistumisen riskin uhallakin!

Melkein sitoutuja

  • Suorituskeskeinen touhottaja.
  • Aina monta rautaa tulessa.
  • Levoton mieli, ei pysy aloillaan.
  • Kaiken keskellä osa tehtävistä jää helposti vaiheeseen.

Vinkkejä melkein sitoutujalle

Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Pysähdy välillä kuuntelemaan ja tiedostamaan, mitä juuri nyt on meneillään.

Ole läsnä vuorovaikutustilanteissa. Oivallukset syntyvät, kun on aikaa tehdä havaintoja.

Huolestumisen mestari

  • Murehtii tulevaisuuden asioita, jotka eivät useimmiten edes toteudu.
  • Taitava kriitikko, jolla on hyvä mielikuvitus.
  • Huolien ansaan jäädessään ei löydä ratkaisuja.
  • Näkee uhkia ja on jatkuvasti turhaan huolissaan.

Vinkkejä huolestumisen mestarille

Ota aikalisä, jos tipahdat huolestumisen ansaan. Käy kävelemässä, lue hetki kirjaa tai kuuntele musiikkia, jotta saat ajatuksesi poikki. Tauon jälkeen aivotkin alkavat tuottaa uusia ratkaisuja.

Opettele tunnistamaan asiat, joihin voit vaikuttaa ja ne, joihin et voi vaikuttaa ja toimi sen mukaisesti. Yleensä suurimmat huolenaiheet ovat jossain tulevaisuudessa.

Erityisen empaattinen

  • Aina auttamassa, kun pyydetään. Ei osaa sanoa ei.
  • Kuuntelee, auttaa, lohduttaa ja myötäelää toisten murheita.
  • Kantaa toisten kuormia omilla hartioillaan.
  • Asettaa muiden hyvinvoinnin omansa edelle.

Vinkkejä empaattiselle

Tunnista omat rajasi. Tee oma hyvinvointisuunnitelmasi ja sitoudu siihen. Vain sijoittamalla omaan jaksamiseesi pysyt kunnossa ja sinusta on iloa niille, jotka sinua tarvitsevat. Harjoittele ei-sanan sanomista.

Tunnollinen velvollisuuksien täyttäjä

  • Luotettava puurtaja.
  • Suorituskeskeinen ja tunnollinen.
  • Kunnioittaa sääntöjä, auktoriteetteja ja annettuja aikatauluja.

Vinkkejä velvollisuuden täyttäjälle

Kyseenalaista ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja tee itsenäisiä ratkaisuja. Älä hukkaa itseäsi ja elämääsi toisten odotusten täyttämiseen. Tee treffit itsesi kanssa ja pohdi omia unelmiasi.

Taitava nautiskelija

  • Keskittyy mukaviin asioihin.
  • Lykkäämisen mestari.
  • Välttelee ikäviä töitä.
  • On aina viimetipassa.

Vinkkejä nautiskelijalle

Pysähdy päivittäin ja selkiytä tavoitteitasi. Kysy itseltäsi, mikä on oleellista ja tärkeää juuri nyt.

Asenne ratkaisee. Tartu toimeen määrätietoisesti ja ryhdikkäästi. Kun arvostat tehtävää, voit iloita siitä enemmän ja jälkikin on parempaa.

Ylioptimisti

  • Tekee epärealistisia suunnitelmia ja aikatauluja.
  • Ei varaudu yllätyksiin.
  • Myöhästelee, koska ei jätä pelivaraa aikatauluihinsa.

Vinkkejä ylioptimistille

Älä ahda yhteen päivään liikaa tehtäviä. Pidä välillä virkistäviä taukoja. Muista budjetoida päivän töihin myös aikalisiä.

Lisää tietoa kiireestä ja sen taltuttamisesta löydät Anja Kuloveden ja Anna-Liisa Niemelän kirjasta Kiireenkesyttäjä. Kirjablogista voi lukea kirjan arvion.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)