Pitäisikö välittää vai olla välittämättä? Usein henkisyydessä, erityisesti itämaisissa perinteissä, painotetaan, ettei mihinkään tulisi kiinnittyä eikä takertua. Tunteille ei saisi antaa valtaa, vaan kaikkeen olisi syytä suhtautua tyynen rauhallisesti. Toisaalta samat perinteet neuvovat rakastamaan ja osoittamaan myötätuntoa kaikkia elollisia olentoja kohtaan. Miten päin tässä nyt sitten oikein olisi?

Varsinkin buddhalaisuus, zeniläisyys ja taolaisuus mielletään usein filosofioiksi, joissa korostuu tietynlainen välinpitämättömyys – elämälle antautuminen, hyväksyminen, vastaanpullikoimattomuus. Nämä perinteet rohkaisevat meitä luopumaan odotuksista, haluista ja mieltymyksistä – ne kun aiheuttavat pelkkää kärsimystä.
Viisas muistuttaakin taolaisessa kirjallisuudessa jonkinlaista lastua laineilla tai tuulessa leijailevaa höyhentä, joka kulkee aina sinne, minne virrat häntä sattuvat ohjaamaan – ikuisesti tyytyväisenä siihen, mitä tielle osuu, koska hän ei kerta kaikkiaan välitä eikä pidä yhtä asiaa toista parempana. Kaikki kokemukset ovat hänelle välttämättömiä, täydellisiä, riittäviä, jopa pyhiä.
Samassa veneessä
Välinpitämättömyys on kuitenkin väärä sana kuvaamaan näiden henkisten perinteiden ydintä. Se kuulostaa tylyltä kylmyydeltä, joka seuraa maailman pahuutta vierestä ilmeenkään värähtämättä. Niinhän asia ei ole. Kukaan tietoinen ja valistunut ihminen ei tahallaan aiheuttaisi toiselle elävälle olennolle kärsimystä. Henkinen eteneminen johtaa väistämättä myötätuntoon kaikkia tuntevia olentoja kohtaan.
Miksi? Siksi, että henkisyyden ytimessä on ajatus siitä, että olemme kaikki yhtä, peräisin samasta lähteestä. Tämän oivallettuamme tunnemme yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa emmekä halua kenellekään pahaa. Me kaikki olemme samassa veneessä ja haluamme vain olla onnellisia. Tältä pohjalta ymmärrämme myös, että viha ja pahantahtoisuus kohdistuvat viime kädessä meihin itseemme.
Taolaisuuden, zeniläisyyden ja buddhalaisuuden oppien mukaan kannattaa siis oikeastaan sittenkin välittää – välittää syvästi kaikkien olentojen hyvinvoinnista, olla vahingoittamatta ketään ja haluta kaikille vilpittömästi hyvää.
Luontainen myötätunto
Ideana on toisin sanoen olla takertumatta lopputulokseen ja lakata vaatimasta, että kaikki sujuu juuri niin kuin minä haluan, mutta samaan aikaan säteillä ystävällisyyttä, lempeyttä, kärsivällisyyttä ja empatiaa koko maailmaa kohtaan. Myötätunto on luottavaisen antautumisen ja elämän virtaan heittäytymisen luonnollinen ja yksinkertainen seuraus. Todellisuutta vastaan on turha taistella. Rainer Maria Rilken sanoin: “Anna elämän tapahtua sinulle. Usko minua, elämä on aina oikeassa.”
Viisas luottaa horjumatta siihen, että elämä on aina oikeassa, mutta tuntee silti myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, jotka suunnistavat eteenpäin tässä olemassaolon absurdissa, arvaamattomassa ja yllättävässä sokkelossa. Viisas myös toimii lempeästi ja ystävällisesti, koska se on hänen luontainen tapansa olla olemassa ja ilmaista itseään eikä näin ollen vaadi ponnistelua. Myötätunto ei ole sidottu odotuksiin, haluihin, mieltymyksiin ja kiintymyksen kohteisiin, vaan on asioiden luonnollinen tila. Niinpä viisas samanaikaisesti sekä välittää syvästi että ei välitä hittojakaan.
Askel askeleelta
Tällainen tapa elää on vähintäänkin kaunis ihanne, johon voimme vähitellen pyrkiä. Etenemme sitä kohti arjessa esimerkiksi välttämällä turhaa draamaa, suhtautumalla elämämme käänteisiin rauhallisesti ja luottamalla siihen, että kaikki järjestyy. Mitä vähemmän odotuksia ja kiveen hakattuja mielipiteitä meillä on, sitä seesteisemmin elämä soljuu.
Nautitaan siitä, mitä elämä tiellemme tuo ja pidetään huolta toisistamme, mutta ei murehdita liikoja eikä välitetä turhista. Loppujen lopuksi kaikki on useimmiten hyvin.

Filosofian maisteri Leena Siitonen on henkisen kasvun ohjaaja, joka tekee vastaanotollaan voimauttavia intuitiivisia tulkintoja ja ohjaa valmennettaviaan ottamaan energiansa ja elämänsä haltuun. Siitonen myös kouluttaa, luennoi ja kirjoittaa henkisen kasvun aiheista. Hän on äskettäin julkaissut esikoiskirjansa Lempeän elämän käsikirja säätäjille.Lue myös Siitosen aiemmin julkaistut kolumnit Myötätunto vahvistaa elämäniloa ja Luottamisen taito.
Lisätietoja Siitosesta löydät osoitteesta https://www.hyvatvibat.fi/, https:/facebook.com/hyvatvibat/ ja ja www.instagram.com/leenasiitonen_hyvatvibat/
Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/