Kesälomat alkavat olla useimmilla jo takana ja työt alkaneet. Ainakin tänä kesänä aurinko on hellinyt kaikkia ja lämpöä on piisannut edellisvuosienkin edestä. Itse olen nauttinut kesästä täysillä ja ladannut akkuja tulevaa syksyä varten golfaten, ulkoillen ja kotiterassillamme oleilusta nauttien.
Tosin myöntää täytyy, että ensimmäinen viikko työn ääressä oli aika takkuista eikä työnteko ollut kovin tehokasta. Aloitin työt kirjoittamalla aikaansaamisesta, ajankäytöstä ja tehokkuudesta artikkelia, johon haastattelin erikoispsykologi Satu Pihlajaa. Niin kuin usein käy, jutun aihe kosketti itseäni mitä suurimmassa määrin ja auttoi työn ääreen palaamista. Huomaan nimittäin usein tekeväni työstäni vähän turhankin raskasta omilla ajatuksillani, kun fiksumpaa olisi Pihlajan mukaan luoda tehtävästään miellyttävä mielikuva, jolloin sen tekeminenkin tulee keveämmäksi. Toinen hyvä neuvo koski aloittamisen vaikeutta. Useinhan saatamme viivytellä toimeen tarttumista tehtävän suuruuden vuoksi, kun sen sijaan pilkkoisimme sen tarpeeksi pieniin osiin ja tekisimme siitä vaikka pienen osatehtävän. Jo pienikin edistyminen tuo onnistumisen tunteen ja auttaa vauhtiin pääsemisessä. Kokeilin molempia neuvoja – ja ne toimivat!
Erinomaisia vinkkejä asioiden aikaansaamiseen löytyy siis ajankohtaisartikkelistamme, jossa Pihlaja kertoo niin tavoitteiden asettamisen tärkeydestä, toimintasuunnitelman tekemisestä, aloittamisen vaikeudesta kuin työn jaksottamisesta ja omaan mielentilaan vaikuttamisesta. Kaikessa tehokkuudessa on kuitenkin syytä muistaa se tosiasia, että pääsemme enintään 80-prosenttisesti siihen tulokseen, johon tähtäämme – ja se riittää.
Henkilökuvassa esittelemme Sari Bergmanin, jonka uraan Pentikin sisustusyhtiö on kohtalonomaisesti punoutunut. Pohjoisesta kotoisin oleva Bergman aloitti jo lukiolaisena kesämyyjänä Pentikin Joulupukin pajakylässä Napapiirillä. Opiskelujen jälkeen elämä vei kuitenkin etelään, jossa Bergman ehti työskennellä toistamiseen Pentikillä, kunnes jäi kotiin lapsia hoitamaan ja toimi sen jälkeen vuosia pankissa. Muutama vuosi sitten Bergman kuitenkin löysi itsensä jälleen kerran rakkaan perheyhtiön palveluksesta ja kokee olevansa ihannetyössään myyntijohtajana.
Tasapainon avaimet -blogissa Carita Nyberg kertoo ensivaikutelman tärkeydestä. Koska toisesta saamaansa mielikuvaa on vaikea muuttaa, kannattaa ensivaikutelmaan panostaa. Kolumnissaan Nyberg antaa käyttökelpoiset vinkit paremman ensivaikutelman antamiseen.
Johtajuuden ytimessä -blogissa Anna-Maija Kuosmanen tarkastelee johtajuuden odotuksia digitalisaation keskellä. Vaikka robotiikka pelottaa työntekijöitä, ei se voi korvata ihmisyyttä. Johtajan tärkeimpiä tehtäviä nykypäivänä onkin lujittaa työntekijöiden uskoa omaan merkityksellisyyteensä ja tukea kaikkia muutoksessa, Kuosmanen sanoo kolumnissaan.
Coaching-blogissa Niko Leppänen käsittelee työtehokkuutta ja sen parantamista. Mikään asia, tehtävä tai olosuhde ei itsessään ole tylsä tai vastenmielinen. Se, millaiseksi koemme jonkin asian, on seurausta siitä merkityksestä, jonka itse olemme antaneet asialle. Ja omia ajatuksiaan on aina mahdollista muuttaa, Leppänen toteaa kolumnissaan.
Hyvinvointi-blogissa Leena Siitonen pohtii myötätunnon merkitystä elämään. Myötätuntoinen ja arvostava suhtautuminen toisiin parantaa vuorovaikutuksen laatua, kohentaa terveyttä ja lisää elämäniloa. Myötätunnon osoittaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Kolumnissaan Siitonen antaa vinkit, joiden avulla voi lisätä myötätuntoa elämäänsä.
Kirjablogissa arvioimme ajankohtaisartikkelin aiheeseen liittyvän Satu Pihlajan Aikaansaamisen taika -kirjan.
Viime sunnuntaina päättyi kesäkyselymme, jossa tiedustelimme oletko luonteeltasi perfektionisti ja mitä hyötyä tai haittaa siitä on? Saimme lähes sata vastausta. Vastaukset jakautuivat tasaisesti, sillä puolet koki olevansa perfektionisteja ja toinen puoli taasen ei. Perfektionismin hyödyiksi vastaajat lukivat muun muassa laadukkaan ja virheettömän lopputuloksen sekä sen, että asiat tulevat kerralla kuntoon ja haitoiksi loputtoman viilaamisen, liiallisen yksityiskohtiin takertumisen ja kohtuuttomat vaatimukset itseä kohtaan. Kyselyn palkinnon, Viisas Elämän kustantaman, Carol S. Dweckin kirjoittaman Mindset – Menestymisen psykologia -kirjan, voitti Hanna Koivistolainen Mustasaaresta. Onnittelut Hannalle ja kiitokset kaikille osallistujille!
Uusi kysely on jo julkistettu! Tällä kertaa kysymme, mitä haluaisit muuttaa tai parantaa työpaikallasi, jos sinulla olisi siihen täysin vapaat kädet? Kaikkien vastaajien kesken arvomme Atenan kustantaman, Satu Pihlajan kirjoittaman Aikaansaamisen taika -kirjan (arvo 30 euroa).
Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 15. elokuuta.
Sujuvaa työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/