JOHTAJUUDEN YTIMESSÄ

Mainos
TEKSTI ANNA-MAIJA KUOSMANEN KUVA MARKO SIMONEN | 1.8.2018 | KOLLEGA.FI
Nykypäivän johtajana

Päivittäin saa lukea artikkeleita tämän päivän johtamisesta, mitä se vaatii, mitä pitää tehdä ja millaisia odotuksia johdettavilla on johtajalleen. Digitalisaatio ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet sekä pelot mietityttävät ihmisiä ja johtajilta odotetaan kaikenkattavaa ja kaikille sopivaa johtamista. Neuvoja siitä, mitä tekemällä johtaja voi onnistua, satelee joka paikasta.

Urbaanit Kodit Oy:n toimitusjohtajana työskentelevällä Anna-Maija Kuosmasella on takanaan pitkä kokemus esimiestehtävistä.

Päätin peilin edessä pohtia omaa johtajuuttani, pelkojani, osaamisiani ja osaamattomuuttani. Melko raakaa pohdintaahan siitä seurasi, omalle listalleni kertyi enemmän kehitettävää kuin vahvuuksia. Johtaja on koko ajan tekemisissä ihmisten kanssa – joko omien tiimiläistensä, esimiestensä, asiakkaidensa tai yhteistyökumppaneidensa kanssa. Ja aina, kun ollaan tekemisissä ihmisten kanssa, on kuvassa mukana myös tunteet, odotukset, vaateet ja luottamus. Vuorovaikutuksessa ei ikinä tiedä, millä mielellä toinen on, mikä on siivittänyt hänen päivänsä etenemisen ja miten hän reagoi. Tämän vuoksi johtaminen on erilaista joka päivä ja joka hetki, ja osansa siihen tuovat jatkuvat muutokset. Johtajan on pystyttävä johtamaan itseään, jotta hän kykenee auttamaan muita.

Odotukset lunastettava

Työpaikalla on aina monenlaisia ihmisiä. On kokeneempia ja on uransa alussa olevia, on alan vaihtajia ja pitkään samoissa töissä olleita. On niitä, jotka ovat elämässään onnellisia ja niitä, joilla asiat eivät ole näin hyvin. On henkilöitä, jotka tarvitsevat paljon tukea, ja niitä, jotka eivät halua esimiehen puuttuvan ollenkaan työhönsä ja kaiken lisäksi on myös sellaisia, jotka ajattelevat, että esimies on täysin turha. Silti kaikki haluavat johtajuutta. Robotiikkaa ja digitalisaatiota saatetaan pelätä ja samalla kun taivastellaan oman työn haasteita, pelätään, että automatiikka vie työpaikat. Kaikkea tätä johtajan täytyy pystyä johtamaan ja löytää koko työyhteisölle yhteinen päämäärä ja tukea jokaista työyhteisön jäsentä onnistumaan ja näkemään oman työn merkitys kokonaisuuden kannalta. Samaan aikaan johtajan täytyy saada jokainen ymmärtämään, miksi uudet asiat, muutokset ja tekniikka on tärkeä omaksua ja mitä hyötyä ne tuovat niin työntekijälle itselleen kuin asiakkaille.

Miten sitten johtaja pystyy luomaan vahvan johtajuuden kaikkien näiden erilaisten odotusten sekä eri elämäntilanteissa olevien henkilöiden tueksi? Johtajan täytyy itse joka päivä muistuttaa itseään oman työn olennaisesta punaisesta langasta, käydä läpi mielessään miksi täällä ollaan, mihin ollaan menossa ja mikä onkaan se polku, jota kuljetaan. Hänen pitää tuntea strategia ja visio niin läpikotaisin, että yrityksen tahtotila on kristallinkirkkaana hänen mielessään. Sen jälkeen hänen täytyy oppia tuntemaan työyhteisönsä ihmiset niin hyvin, että hän pystyy mahdollistamaan jokaisen kehityksen ja oppimisen. Luottamus tähän rakennetaan yhteisillä keskusteluilla, jotka konkretisoidaan toimintatavoiksi.

Oppimista tuettava

Muutoksen ja digitalisaation mietityttäessä ja aiheuttaessa pelkoakin johtajan tehtävä on joka päivä kommunikoida ja viestiä niin, että muutosvoima sekä ihmisten tahtotila pysyy vakaana. Ilmapiirin tulee olla sellainen, että jokainen tietää saavansa tarvittavaa ja itselleen sopivaa tukea omaan työhönsä. Työntekijän tulee tietää, että hänen oppimistaan tuetaan ja hänen rinnallaan seistään. Jollekin tämä voi tarkoittaa toppuuttelua ja muistuttelua siitä, että oma ura pitää rakentaa, sillä asiantuntijaksi ei tulla yhdessä yössä. Toiselle se voi tarkoittaa rohkaisua oppia uusia teknisiä asioita, saada hänet näkemään, että on omaksi eduksi lähteä oppimismatkalle. Kolmannelle se voi tarkoittaa koviakin keskusteluita ja törmäyksiä, kun asioista puhutaan rehellisesti.

Kaiken taustalla täytyy kuitenkin vallita täysi luottamus, tietoisuus, että kovatkin puheet tähtäävät niin yksilön kuin kokonaisuuden menestymiseen myös jatkossa. Oppimista ja osaamista täytyy johtaa, näyttää kullekin missä kohdin juuri hän on menossa ja osoittaa sekä askeleet eteenpäin että myös syyt, miksi osaaminen on jokaisen oman edun kannalta tärkeää pitää ajan tasalla.

Esimerkin näyttäminen tärkeää

Arjessa johtajan on pystyttävä tekemään asioista ymmärrettäviä ja opastettava jokaista yhdessä ja erikseen, sillä kukin meistä katselee maailmaa omasta poterostaan – ja jos sinne jää makaamaan, on haastavaa löytää työniloa tai merkitystä. Johtajan oma esimerkki on tässä erittäin tärkeässä roolissa. Johtaja on aivan yhtä lailla uusien asioiden edessä päivittäin. Kun hän pystyy näyttämään mallia, opettelee, ottaa vastaan, kuuntelee, pohtii, tuo käytäntöön, osoittaa osaamista ja osaamattomuutta, onnistuu ja epäonnistuu, niin muutkin uskaltavat.

Lisäksi on tähdellistä lujittaa uskoa jokaisen omaan merkityksellisyyteen, sillä ihmistä tarvitaan jatkossakin. Ihmisyys ei katoa eikä mikään robotiikka voi sitä korvata. Digitalisaatio mahdollistaa asioiden tehokkaan tekemisen, helpottaa arkea ja auttaa monessa, kun vain annamme itsellemme mahdollisuuden oppia hyödyntämään sitä ja ymmärrämme, että olemme kaikki eri kohdissa oppimismatkallamme. Ihmisen äly, kuuntelukyky, empatia ja reagointikyky sekä toisen kohtaaminen ovat sellaisia taitoja, joita kone ei pysty korvaamaan.

Meillä kaikilla on vastuu itsestämme, mutta johtaja voi auttaa. Jos vain annat hänen auttaa.

Anna-Maija Kuosmanen on aktiivinen hyvän johtajuuden puolestapuhuja. Kuosmanen työskentelee Urbaanit Kodit Oy:n toimitusjohtajana ja on aiemmin toiminut pitkään pankkialalla lukuisissa tehtävissä muun muassa konttorinjohtajana.

Lue myös Kuosmasen edellinen kolumni  Avaimet menestykseen.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)