Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Aloitan monesti uuden työnohjauksen tai valmennusryhmän kanssa siitä, että keräämme yhteen kaikki työyhteisössä sillä hetkellä mietityttävät, huolestuttavat tai keskustelua vaativat asiat. Jokainen ryhmäläinen ottaa tähän osaa ja tuo pöydälle omat ajatuksensa.

Rakennamme yhteisen reissumme aluksi ikään kuin nurinkurisen Pandoran lippaan, jossa otamme kiinni kaikki jo vapaana ja villinä viilettävät ”vitsaukset” ja vangitsemme ne lippaaseen rauhoittumaan. Siellä ne ovat turvassa ja hyvässä tallessa myöhemmin yksitellen hallitusti esiin otettavaksi ja käsiteltäväksi, eikä niitä tarvitse silloin enää joka mutkassa työyhteisön arjessa vatkata.

Näissä Pandoran lippaissa lymyää hyvin usein myös työelämän epävarmuuden tuska.

Epävarmuus aiheuttaa ahdistusta

Tänä päivänä työpaikoilla on paljon tiukkoja ja haastavia muutostilanteita, jotka aiheuttavat työntekijöiden kesken kihinää ja kuhinaa. Kahvipöytäkeskustelut roiskahtelevat ja käytävillä kuiskaillaan salaa. Työntekijät luulevat, tulkitsevat ja hämmästelevät. Pelkäävät kaiken keskellä pahinta ja keksivät mielessään hirvittävimmät kauhuskenaariot mitä maa päällään kantaa ja mihin mielikuvitus vain suinkin riittää. Rikkinäisen puhelimen rimpauttelu lisääntyy, klikkijengejä syntyy ja työkaverin kyttäämisestä tulee päivittäistä kauraa. Kyynärpäiden jäljet kylkiluissa ja kyräilyjoukkohysteria lisääntyvät, mutta työntekemisen into senkun vähenee.

Suurin ahdistuksen ja sekasorron aiheuttaja tuntuu olevan jatkuvasti vellova ja vanuva epävarmuus. Tietämättömyys siitä, mitä tapahtuu tai ei tapahtu. Miten pitää toimia tai ei pidä. Milloin saadaan lisätietoa tai ei saada. Hyssyttely ja tunteiden sekä avoimen keskustelun tukahduttaminen aiheuttavat työntekijöissä pelkoa, paniikkia ja unettomia öitä. Moni työntekijä kokee työkenttämyllerrysten äärellä suurta huolta toimeentulostaan, tulevaisuudestaan, perheestään ja elämästään. Ja moni on myös kokenut, että esimiehet ja pomot eivät tällöin katso työntekijöitä kasvoihin vaan katoavat tiukan paikan tullen varjoihin.

Pomo ei saa juosta karkuun

Työpaikat ovat pullollaan hienoja viestintäohjeistuksia, toimintaprosesseja ja hierarkiakaavioita haastavissa tilanteissa tiedottamista ja toimimista varten. Muutostilanteissa työntekijöiden tiedon saanti silti jostain syystä usein ontuu, kohtaamista ei tunnu tapahtuvan riittävästi ja ammatillisen arvottomuuden tunne alkaa nostaa päätään.

Kun työntekijöitä kuuntelee ja kentän ilmapiiriä vähän haistelee, nousee esiin muutama pomoille suunnattu vinkki, joilla työntekijän olotilaa voi helpottaa muutos- ja tiedotustilanteissa:

1. Kerro muutostilanteesta mahdollisimman pian
Muutostilanteista pitää kertoa työntekijöille niin nopeasti, avoimesti ja rehellisesti kuin se vain suinkin on mahdollista. Jos kaikesta ei voi vielä kertoa, niin aina voi kertoa juuri sen: kaikkea ei voi vielä kertoa, koska neuvottelut ovat kesken, liikesalaisuus sitoo, asiassa on kolmansia osapuolia tai muuta sellaista, mutta että lisätietoa seuraa heti kun sitä on jaettavaksi. Ja sitten myös toimitaan niin kuin on luvattu. Tieto lisää hyvin usein työntekijöiden turvallisuudentunnetta. Myös tieto siitä, että tietoa tulee, sitten kun sitä on.

2. Kohtaa työntekijä aidosti
Työntekijä tulee kohdata henkilökohtaisesti, ei sähköpostilla, pelkillä joukkokokouksilla tai varsinkaan tekstiviestillä. Kuunteleminen ja kuuleminen on tärkeää. Aikaa tulee antaa myös tunteille ja kysymyksille ja asioihin pitää voida palata kun ensishokki on ohi. Huonot uutiset tulisi kertoa suoraan eikä jättää niihin tulkinnanvaraa. Tämä mahdollistaa sen, että ihmiset voivat oikeasti pohtia työtään ja tulevaisuuttaan jo eteenpäin ja ryhtyä tarvittaessa miettimään myös uusia ratkaisuja.

3. Älä tiedota perjantaina
Isojen uutisten kertomista tulisi välttää viikonloppua vasten, juuri ennen kesälomakauden alkamista tai joulun alla. Tällainen toiminta vaikuttaa siltä, kuin johto ”juoksisi karkuun” ratkaisujaan eikä ole valmis kohtaamaan työntekijöidensä luonnollisia ensireaktioita. Luottamusta herättävä on se esimies, johtaja tai firman pomo, joka asettaa itsensä rohkeasti alttiiksi ja uskaltautuu avoimeen keskusteluun työntekijöidensä kanssa tiukoissakin tilanteissa.

Työntekijöiltä tulleet vinkit eivät ole rakettitiedettä tai ydinfysiikkaa. Niissä lepää vieno pyyntö toisen ihmisen huomioimisesta, arvostuksen osoittamisesta ja aidosta kohtaamisesta.

Toivo ei lähde minnekään

Viimeisellä tapaamiskerralla ryhmän kanssa avaamme nurinkurisen Pandoran lippaamme ja hävitämme taivaan tuuliin viimeisenkin vitsauksen. Sinne lehahtaa myös epävarmuuden tuska. Lippaan pohjalle jää vain hymyilevä toivo. Se ei lähde minnekään.

Sillä loppujen lopuksi jokaisen lippaan ja laatikon pohjalle jää toivo. Toivo siitä, että opimme virheistämme ja haluamme pyrkiä parempaan. Uskomme hyvään ja katsomme rohkeasti eteenpäin. Emme juokse karkuun vaikeuksia, vaan kohtaamme ne pystypäin. Arvostaen ja kunnioittaen toisiamme. Niin pomona kuin duunarinakin. Ihmisinä.

”Kaikki lähtee ihmisten henkilökohtaisesta kohtaamisesta, rehellisyydestä ja avoimuudesta. Kaikki muu kyllä siitä sitten sujuu”, sanoi eräs ryhmäläinen. Ja oikeassa taisi olla.

Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com. Lue myös Lavosen edelliset kolumnit Ei työtä vaan elämää varten ja Luovuuden lähteillä.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.