Rennosti ottaminen on kovan työn takana oleva taito. Sitä pitää harjoitella. Siihen pitää valmentautua. Sen tieltä pitää raivata kaikenlaisia esteitä: liiallista velvollisuudentuntoa, yltiöpäistä suorittamista ja ajatusta siitä, että pitkä työpäivä on tehokas. Kun näitä taitoja on treenattu, ja päivän työt on tehty, on aika vetää töpseli irti. Lopettaa hommat ja panna pillit pussiin. Tämä on monelle se kaikkein vaikein asia.

On helppoa jatkaa töitä vielä hetken ja tarkastaa sähköpostit puhelimella kuudetta kertaa illassa tai tehdä vielä viimeinen homma ennen nukkumaan menoa. Oli selitys mikä tahansa, pitkälle vietynä jatkuvan työnteon tapa johtaa katkeamattomaan stressiin ja loppuun palamiseen.
Siksi on tärkeää opetella vetämään töpseli irti päivittäin. Se tarkoittaa selkeän, karkean ja peruuttamattoman rajan tekemistä työn ja vapaa-ajan välille. Se tarkoittaa päätöstä sekä työpäivän että mielentilan suhteen. Tähän vedän viivan ja sen yli astutaan vasta huomenna. Ei poikkeuksia. Ei perääntymistä.
Saatat olla tästä eri mieltä kanssani. Saatat haluta tehdä työtä ilman vilkuilua kelloon. Saatat jopa tunnistaa itsessäsi työnarkomanian piirteitä ja olla ylpeä niistä. Et olisi ensimmäinen joka on eri mieltä kanssani.
Minun tehtäväni ei ole vakuuttaa sinua tämän ajatuksen hyödyllisyydestä. Se on sinun tehtäväsi. Jos lineaarinen työnteko on ongelmasi, kokeile napata töpseli irti töiden jälkeen. Vaikka väkipakolla, jos tarpeen on. Tässä muutama ehdotus sitä varten.
1. Kehitä työstä irtautumisen rituaali
Kuuntelin joskus kannustuslevyä autossa. Levyllä oli hieman siirappinen kertomus miehestä, joka töiden jälkeen, kotiin palattuaan, pysähtyi hetkeksi pihapuun juurelle. Tarinassa mies ripusti symbolisesti huolensa puun oksaan. Työmurheet jäivät siihen ja kotiaika saattoi alkaa.
Oli tarina siirappinen tai ei, sillä on opetus. Se on kahdenlainen. Ensinnäkin se opettaa erottamaan työajan ja kodin ajan. Toiseksi se opettaa tekemään tietoisen eleen, jonka avulla tuo erottaminen tehdään. Vaikka se saattaa vaikuttaa vähän naivilta, se toimii. Tai ainakin sille kannattaa antaa mahdollisuus.
Oma työstä irtautumisen rituaalisi ei toimi, jos et henkisesti kykene erottamaan toisistaan kahta maailmaa, työn ja vapaa-ajan maailmaa. Aloita siis siitä. Tee mielensisäinen erottelu näiden kahden maailman välille. Erota toisistaan omat tarpeesi (vapaa-aika), perheesi tarpeet (läheisten kanssa vietetty aika) ja asiakkaiden tarpeet (työaika), ja suhtaudu niihin erillisinä maailmoina, erillisine hallitsijoineen.
2. Käy läpi päivän onnistumiset ennen kello neljää
Yksi mainio työstä irtautumisen rituaali on käydä läpi päivän työt ennen kuin lähdet toimistolta.
Jos olet kirjannut paperille päivän tärkeimmät työt ja viivannut niitä yli, voit käydä läpi tuon paperin ja heittää sen roskiin. Kokeile rypistää se tai repiä se kappaleiksi. Keksi oma tapasi. Yksinkertaista mutta ihmeellisen tehokasta.
Toinen siirtymäriitti on kirjoittaa seuraavan päivän työt paperille. Se on johdannainen ja luonnollinen jatkumo päivän töiden poistamiselle. Kun olet kirjoittanut lapun, jätä se työpöydällesi. Siinä se odottaa ja sisältää itsessään kaikki ne työt, jotka muuten pomppisivat mielessäsi herättäen sinut aamuneljältä. Paperille kirjoittamisen voimaa ei sovi aliarvioida.
Kolmas rituaali on tehdä fyysinen muutos ympäristöön. Se saattaa olla mikä tahansa, mikä sinulle toimii. Kannettavan koneen sulkeminen, juoksulenkki töiden jälkeen tai näppäimistön nostaminen pois työpöydältä hyllylle.
Jos sinulle ei ole siirtymäriittiä töistä vapaa-ajalle, mieti mikä se voisi olla. Oleellista on, että työn ja vapaan välille tulee fyysinen, kineettinen, somaattinen kuilu. Kaikki siirtymäriitit kaikissa kulttuureissa ovat aina jollain tasolla kehollisia. Modernissa soturiyhteisössä – siis nykyajan työmaailmassa – saalistuksen (päivän työn, asiakkaiden hankinnan, kohtaamisen ja palvelun) ja heimoon palaamisen väliin on asetettava jotain konkreettista, käsinkosketeltavaa, jotta luontainen saalistusvietti voidaan kytkeä pois. Helppoa se ei ole, mutta sitä, kuten lähes mitä tahansa kykyä, voidaan harjoittaa.
3. Kello viiden viski
Brittein saarten kulttuurissa on tyypillistä poiketa pubiin ennen kotiintuloa. Siinä on oma viisautensa. Sonnanjauhaminen hyvässä seurassa riittää monelle vetämään työtöpselin irti. Kun siihen yhdistetään alkoholiannoksen hermostoa lamauttava vaikutus, alkaa töpseli jo roikkua.
Itse lanseerasin aikanaan kello viiden viskin. Tapasin ottaa sen ennen ruokailua tai ruoanvalmistuksen aikana. Pidin sitä eleganttina tapana. Kello viiden viski on helppo korvata vaikka teellä. Tai kahvilla. Tai juoksulenkillä, mikä lieneekin tervehenkisempää. Millä tahansa fyysiseen tilaan vaikuttavalla aktiviteetillä, joka auttaa karistamaan päivittäisen metsästyksen tuottamat innostuksen ja pettymyksen tunteet.
4. Löydä harrastuksesi
Jokaisella meistä on varastossa odottamassa harrastus. Ehkä se on jotain, mitä jo teet, mutta haluaisit tehdä enemmän. Ehkä se on jotain, mitä olet joskus tehnyt, mutta jättänyt sen elämän velvoitteiden vuoksi. Ehkä se on elokuvia, musiikkia, soittamista, autoilua, juoksua, hiihtoa, kukkien sidontaa, geokätkemistä, puutarhanhoitoa, pelaamista tai miekkailua.
Oleellista on, että tarvitset harrastuksen, jotta voit töpselin irrottamisen jälkeen nollata henkisen laskurisi täysin. Laskurin nollaaminen harrastuksen avulla on ihanteellista toteuttaa iltaisin. Ennen kuin menet nukkumaan, yritä 90 minuutin ajan uppoutua täydellisesti johonkin sinua kiehtovaan harrastukseen.
Voit tehdä jotain aktiivista: olla itse toiminnan lähde soittamalla, kirjoittamalla tai tekemällä jotain yhdessä puolisosi kanssa. Voit myös kokeilla tietoista passiivista harrastusta: musiikin kuuntelua, (ei kehittävän) kirjan tai sarjakuvan lukemista tai elokuvan katsomista. Oleellista on, että et tee mitään hyödyllistä. Harrastuksen tarkoitus on saada sinut ottamaan aikaa vain sinulle itsellesi, sinun egollesi ja sinun toiveillesi, jotka päivän velvoitteiden aikana jäävät syrjään.
5. Yritä olla imussa 60–90 minuutin ajan
Puolitoista tuntia vaikuttaa olevan ihanteellinen aika laskurin nollaamiselle. Olen havainnut sen lukuisten käytännön kokeiden seurauksena. Elokuva on tähän juuri sopivanmittainen väline. Toinen vaihtoehto on maata lattialla tai sohvalla ja kuunnella musiikkia. Levy illassa, alusta loppuun.
Oli imussa olemisen kohteesi mikä tahansa, yritä olla rikkomatta tuota imua. Jos katsot elokuvaa, ohita mainokset. Jos kuuntelet musiikkia, käytä kuulokkeita. Jos luet tai teet muuta keskittymistä vaativaa puuhaa, kokeile korvatulppia. Mikä tahansa onkaan sinun juttusi laskurin nollaamiseksi, älä anna todellisuuden tulle sen tielle.
Laskurin nollaus on osa työtäsi
Viisas ajankäyttäjä jakaa päivänsä kolmeen osaan. On aika ennen työtä (aamu), työaika (päivä) ja aika työn jälkeen (ilta). Kaikki ne vaikuttavat toisiinsa. Jos heräät väärällä jalalla, se vaikuttaa päivään. Jos päivä ei mene hyvin, se vaikuttaa iltaan. Ja jos ilta menee kanavia surffaten tai kaljaa kitaten, se vaikuttaa sekä yöhön että seuraavaan päivään.
Sama toisin: vaikka aamu ja päivä olisivatkin menneet vähemmän kuin putkeen, voit korjata päivän vaurioita nollaamalla laskurin illalla. Uppoutumalla ja unohtamalla. Huomenna on uusi päivä. On huomattavasti helpompi aloittaa työt ja olla tehokas niiden toteuttamisessa, kun takana on hyvä yö, johon on johdattanut harrastuksen imussa nollautunut laskuri.

JP Jakonen on tutkija, tietokirjailija, yrittäjä ja valmentaja, joka auttaa ihmisiä vähentämään stressiään ja johtamaan itseään paremmin. Jakonen on kirjoittanut useita kirjoja stressin taltuttamisesta, kuten Stressivapaa johtaja (2015) ja julkaissut Stressivapaa elämä -verkkokurssin. Lisätietoja JP Jakosesta löydät osoitteesta http://www.stressivapaajohtaja.fi/. Lue myös Jakosen aiemmin julkastut jutut Syvä työ tekee onnelliseksi ja Miten luot järjestystä ympäristöösi?
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/
Tätä artikkelia on kommentoitu yhden kerran.
- hyviä ajatuksia! Miten yhdistät niihin perhe-elämän vaatimukset/ilot?