PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 2.5.2018 | KOLLEGA.FI
Mielentila ratkaisee

En varmasti ole ainoa, joka on tullut antaneeksi negatiivista palautetta – vaikka viisaampi vaihtoehto olisi ollut pysyä hiljaa. Yksi tärkeä sääntö, jota itse noudatan, on että ärtyneenä tai vihaisena ei pidä koskaan kirjoittaa, sillä siitä ei seuraa mitään hyvää.

Mielentilan merkitys onkin aivan ratkaiseva vuorovaikutuksessa. Tämä kirkastui minulle Niko Leppäsen tähän numeroon kirjoittamasta kolumnista, jossa hän kertoo palautteen antamisesta. Leppänen sanoo, että suurin virhetulkinta, jonka teemme on se, että luulemme oman voimakkaan tunnetilan olevan merkki siitä, miten tärkeää on antaa palautetta, sen sijaan, että ymmärtäisimme, kuinka poissa tolaltamme olemme sillä hetkellä. Niinpä. Juuri sillä hetkellä, kun kiihkeimmin haluaisi antaa palautetta, onkin syytä pitää suunsa kiinni ja odottaa, että rauhoittuu. Vasta sitten, kun on tyynessä mielentilassa, pystyy tarkastelemaan asioita neutraalisti ja esittämään ne asiallisesti. Jatkossa yritän pitää mielessäni, että harmittavassa tilanteessa kannattaa aina ottaa aikalisä, ennenkuin sanoo tai tekee yhtään mitään.

Palautteen annosta ja mielentilan vaikutuksesta voit lukea enemmän Niko Leppäsen kirjoituksesta Coaching-blogissa. Palautetta annettaessa tulisi ensimmäisenä kiinnittää huomio siihen, mistä mielentilasta ja energiasta käsin toimii palautteenantotilaisuudessa. Mitä rauhattomampi oma mieli on, sitä todennäköisemmin vuorovaikutuksessa välittämämme energia on negatiivista ja vaikutuksemme toiseen kielteinen riippumatta siitä, mitä tai miten sanomme, Leppänen toteaa kolumnissaan.

Henkilökuvassa esittelemme hotellinjohtaja Sari Sopasen, joka työskentelee Virossa. Toimeen tarttuva Sopanen on työskennellyt lukuisissa tehtävissä niin kaupan alalla kuin hotellibisneksessä ja nauttii saadessaan oppia uusia asioita. Virossa jo aiemmin työskennellyt Sopanen toimi pitkään osuustoiminnan parissa kunnes siirtyi yksityiselle puolelle vuosikymmenen alussa. Kolme vuotta sitten unelmapaikan hotellinjohtajana löytänyt Sopanen viihtyy Pärnussa ja on mukana myös kaupungin matkailua edistämässä sekä toimii aktiivisesti Suomalais-virolaisen kauppakamarin hallituksessa. Vapaa-ajan vie oma hevonen, jonka Sopanen toi mukanaan Pärnuun ja joka pitää myös Sopasen työajat aisoissa.

Johtajuuden ytimessä -blogissa Anna-Maija Kuosmanen pohtii johtajan asemaa työyhteisössä. Johtaja joutuu olemaan jatkuvasti tarkkailevien katseiden alaisena ja hänen jokaista sanaa tulkitaan – myös väärin. Lähtökohtaisesti johtaja kuitenkin haluaa saada työyhteisönsä menestymään ja jokaisen onnistumaan, Kuosmanen sanoo kolumnissaan. Kun luottamus on molemminpuolista, asiat pystytään kohtaamaan yhdessä.

Vierailija-blogissa kirjoittaa tällä kertaa Maaretta Tukianen, joka käsittelee luovaa elämää. Luovuus ei ole vain taiteilijoiden etuoikeus, vaan jokainen voi elää omalla tavallaan. Jokaisessa meissä on valtavasti eri puolia, mutta harvalla kaikki puolet ovat kokonaan käytössä. Kolumnissaan Tukiainen antaa vinkit luovan elämän etsintään.

Hyvinvointi-blogissa Annika Havaste kertoo, kuinka talven jäljiltä nuutunut keho saadaan kesäkuntoon Mieltään ja kehoaan voi vahvistaa ja keventää helposti lisäämällä ruokavalioonsa kasviksia ja hedelmiä kuin myös parantavia mausteita. Kolumnissaan Havaste antaa käyttökelpoiset vinkit parempaan oloon.

Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 16. toukokuuta.

Hyvää työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)