Tapasin äskettäin erään toimitusjohtajan assistentin, joka kertoi, että heidän työyhteisössään ei ole kiireen ja työkuorman takia ehditty pitää yhteisiä tyhy-päiviä viimeiseen kolmeen vuoteen. Hän totesi myös, ettei kukaan ehdi enää edes kahvitauolle, kun on niin paljon tekemistä. Kaikkien jaksaminen on koetuksella ja työpaikan yhteishenki on kärsinyt tästä. Jo pelkkä ajatus työpaikalle menosta puristaa rintaa.

Meillä kaikilla on tarve tulla työpaikallamme nähdyksi ja kuulluksi ihmisenä. Haluamme luontaisesti kuulua joukkoon ja jakaa yhteisiä tavoitteita. Haluamme kokea olevamme merkityksellisiä ja nähdä työmme arvon. Kiireessä ja paineessa nämä asiat usein sumentuvat ja tuntuu, kuin päivittäisellä yksin puurtamisella ei olisi mitään suuntaa.
Rohkaisen ihmisiä niin omassa elämässään kuin työssään ottamaan vastuun itsestään ja muuttamaan omaa toimintaansa ja erityisesti omia reagointitapojaan sekä asenteitaan siten, että ne palvelevat paremmin itseä ja suurempaa kokonaisuutta. Emme voi olettaa, että vasta kun esimiehemme, rakenteet tai muut ulkopuolellamme olevat asiat muuttuvat, olisimme onnellisempia ja vähemmän kuormittuneita. On totta, että työpaikoilla pitäisi puuttua rakenteellisiin asioihin, jos kiire ja ylikuormitus ovat jatkuneet pitkään, mutta siitä huolimatta voi aina tehdä jotain myös itse voidakseen paremmin.
Stressi nakertaa myötätuntoa
Stressi on tarttuva tauti ja se nakertaa myös kykyämme myötätuntoon, luottamukseen ja hyvään vuorovaikutukseen, jotka ovat kaikki hyvän työyhteisön ja onnistumisen edellytyksiä. Työpaikan hyvät ihmissuhteet ja tunne siitä, että kuulumme joukkoon, ovat omiaan kohentamaan niin hyvinvointiamme kuin onnistumista työpaikalla.
Stressaantuneina emme vain todistetusti ole kovinkaan kiinnostuneita toisista ihmisistä emmekä näe, että toisillakin on kuormitusta. Vanha kunnon kahvitauko, yhteinen aamupuuro tai jokin muu säännöllinen tapa tauottaa työtä ja keskustella vaikka lasten harrastuksista työkavereiden kanssa lisää yhteisöllisyyttä ja myötätuntoa toisia kohtaan. Kun tunnemme toisemme paremmin, voimme nähdä maailmaa myös toisen silmin.
Ollaksesi myötätuntoisempi ja tartuttaaksesi hyvää työpaikalla, ota tavoitteeksesi sanoa jotain mukavaa työkaverillesi joka päivä. Kehu ja kiitä ja halaa vaikka, jos koet sen luontevaksi. Jaa hyvää oloa ja kohota toisen mielialaa! Saat sitä varmasti myös takaisin. Ole rohkea äläkä lannistu heti, jollei kaikki olekaan mukana. Voit kuitenkin itse valita asenteesi ja ajatuksesi.
Kirkasta työsi merkitys
Suomen tunnetuin työhyvinvoinnin asiantuntija Marja-Liisa Manka esittää Stressikirja-teoksessaan positiivisten tunteiden laajentumisteorian, jonka mukaan myönteiset tunteet edistävät työhyvinvointia. Myönteiset tunteet luovat uusia ajatuksia, tekoja ja suhteita. Ne rakentavat kestäviä henkilökohtaisia voimavaroja ja sitä kautta lisäävät hyvää terveyttä, onnellisuutta sekä positiivisesti poikkeavaa käyttäytymistä. Uskaltaisitko sinä olla positiivisesti poikkeava?
Säännöllisin väliajoin on myös hyvä kirkastaa itselle oman työn merkitys. Aivotutkija Katri Saarikiven mukaan meidän tulisi miettiä, mikä on se ongelma, jonka työmme ratkaisee ja kenen ongelma se on? Saarikiven mukaan vastaukset näihin kysymyksiin ovat oikeutus työmme olemassaololle. Kun oivallamme selkeästi, mikä on työmme perimmäinen tarkoitus sekä ketä ja millä tavalla työmme auttaa, saamme suurempaa tyydytystä ja koemme työmme ja roolimme merkitykselliseksi.
Kiteytä työsi merkitys yhteen lauseeseen ja kirjoita se näkyvälle paikalle työpisteessäsi, jotta voit joka päivä – erityisesti kiireen ja epätoivon hetkellä – pysähtyä sen äärelle ja muistuttaa itsellesi, mikä on tärkeää.

Vahvistaaksesi myötätuntoasi kokeile Suomen mielenterveysseuran muutaman minuutin harjoitusta: https://oivamieli.fi/myotatuntoinen_kasi.php

Miia Huitti on kirjailija, puhuja ja stressivalmentaja, jonka intohimona on auttaa oivaltamaan stressin syitä ja opettaa tehokkaita työkaluja stressinhallintaan. Miian nettisivut löytyvät osoitteesta https://www.miiahuitti.fi/. Lue myös Huitin edellinen kolumni Mikä pelko sinua rajoittaa?
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/