Elätkö omannäköistä elämää? Vai tunnetko olevasi juuttunut johonkin rooliin? Kun toimit aidosti, otat vastuun teoistasi ja elämästäsi. Silloin tekosi eivät ole ristiriidassa uskomustesi tai tarpeittesi kanssa. Aitous ei kuitenkaan aina ole helppoa. Ulkoiset paineet koettelevat sinua ajoittain ja testaavat, pystytkö pysymään päätöksissäsi, vaikka joudut välillä toimimaan toisten toiveiden vastaisesti.

Aidot ihmiset tietävät keitä ovat ja mitä haluavat. Heillä on toimintatapoja, jotka heijastavat heidän näkemystään siitä, keitä he todella ovat.
Aidon henkilön tunnistaa seuraavasta seitsemästä toimintatavasta:
- Luottaa itseensä
Aito ihminen luottaa itseensä ja se näkyy ulospäin. Varma merkki hyvästä itsetunnosta on se, että henkilö pystyy nauramaan itselleen ja virheilleen.
- Tukee muiden pyrkimystä aitouteen
Aito henkilö sallii myös muiden olla erilaisia ja aitoja. Hän kannustaa ympärillään olevia ihmisiä tuomaan heidän luontaisia piirteitään esille.
- Välttää negatiivisia ihmisiä
Aito henkilö hakeutuu positiivisten ihmisten seuraan, koska tietää, että negatiiviset ihmiset eivät ole hänelle hyväksi. Ei anna toisten pomputtaa tai olla hänelle ilkeitä.
- Viljelee totuudellisuutta, vaikka tietää, ettei se miellytä kaikkia
Aito ihminen uskaltaa tuoda omia näkemyksiään esille, vaikkei aina saisi vastakaikua niille. On rehellinen kaikissa tilanteissa.
- Tietää voivansa vaikuttaa itse motivaatioonsa
Ei odota, että joku muu motivoi häntä, vaan motivoi itse itseään ja on tietoinen siitä, mikä häntä motivoi.
- Ei ota itseensä, jos hänestä ei pidetä
Aito henkilö ei ole riippuvainen siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Aidon ihmisen ei tarvitse ottaa roolihattua sopiakseen joukkoon. Vaikka ihmisellä on kaipuu tulla hyväksytyksi, aito henkilö riittää itselleen.
- Ottaa vastuun elämästään
Aidolla ihmisellä ei ole tarvetta valittaa tai syyttää muita. Jos hän epäonnistuu, hän ajattelee sen olevan oiva oppitunti, ei katastrofi tai peiteltävä asia.
Vahvuudet esille
Yksi tapa tutustua omiin aitoihin vahvuuksiinsa on tutkia arkkityyppejä. Ne kuvaavat ydinminäämme ja luontaisia vahvuuksiamme. Kun tiedostamme omat vahvuutemme ja toimimme niitä huomioiden, löydämme helpommin oman, aidon itsemme.
Arkkityyppejä on kaikkiaan seitsemän ja kaksi niistä on yleensä erityisen tärkeitä meille jokaiselle.
- Taitaja on spontaani oman polun kulkija, jolla on usein monta rautaa tulessa. Hän pitää ideoinnista ja uudistamisesta.
- Tarinoija on ilmapiirin keventäjä, jolla on sana hallussaan. Hänellä on aina pilke silmäkulmassa ja hän nauttii esiintymisestä.
- Avustaja huolehtii muista ja pyrkii pysymään taka-alalla. Hän varmistaa, että asiat sujuvat ilman, että niistä tehdään isoa numeroa.
- Pappi haluaa muuttaa maailmaa. Hän on joko puolesta tai vastaan ja haluaa neuvoa muita.
- Soturi on organisoija ja toteuttaja. Hänelle on tärkeää saattaa asiat loppuun, yksi kerrallaan.
- Kuningas kaipaa omaa valtakuntaa, jossa hän voi olla esikuva ja maestro. Hän on usein perfektionisti, jolle vain parhaat resurssit ovat kyllin hyviä.
- Tutkija on diplomaatti ja tietopankki. Hän on asiantuntija, joka haluaa sukeltaa asioihin syvällisesti.
Omannäköinen elämä on paitsi vapauttavaa myös palkitsevaa. Kun uskallat kohdata aidon itsesi, roolileikit ja muiden odotukset menettävät merkitystään. Silloin olet monta askelta lähempänä onnellista elämää.
”Ole oma itsesi. Muut ovat jo varattuja.”
Oscar Wilde

Jos haluat perehtyä tarkemmin arkkityyppeihin, tee arkkityyppitesti!
Lue myös aiheeseen liittyvä aiemmin julkaistu artikkeli Kehitä itseluottamustasi.

Lisätietoa Tasapainon Avaimista osoitteessa www.keys2balance.fi tai carita.nyberg@tasapainonavaimet.fi.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/