HYVINVOINTI

Mainos
TEKSTI ERJA JÄRVELÄ KUVAT E JÄRVELÄ SALLA TUOMINEN | 7.2.2018 | KOLLEGA.FI
Valintojen vaikutuksesta

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni 52-vuotiaana työnohjauksessa. Tämä liittyi Suomen Mielenterveysseuralle tekemääni vapaaehtoistyöhön nuorten parissa. Työnohjaajani – maailmasta monenmoisen sävyn ja vivahteen nähnyt tyyppi – sanoi minulle lauseen, joka jäi mieleeni: “Tämä tulee muuttamaan teitä ihmisinä. Astutte maailmaan, joka muuttaa teitä, halusitte tai ette.”

Erja Järvelän intohimona on auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

Tiedän, että ohjaajani on oikeassa. Olen asettanut itseni alttiiksi ihmisen hädälle ja kivulle tietoisesti, ja olisihan se ihme, jos käymäni keskustelut ja näkemäni maailma ei muuttaisi minua jollain lailla, vaikka tiedänkin sen olemassaolosta. Olla siinä maailmassa sisällä, edes hetkittäin, on kuitenkin toinen juttu. Oli hyvä sanoa se ääneen ja mietiskellä, mitä se tarkoittaa itselle käytännössä.

Tämä sai minut pohtimaan, kuinka usein valitsemme tiedostaen asioita, jotka muuttavat meitä. Voin nimetä lukemattomia tilanteita, joissa en ole sitä yhtään ajatellut, mutta jotka satavarmasti ovat muuttaneet minua. Vai onko niin, että altistuessamme uudelle ja tuntemattomalle, se vaikuttaa meihin aina jollain tavalla – joskus enemmän, jolloin se saattaa näkyy ulkoisestikin, ja joskus vähemmän, vaikkapa pieninä uusina ajatuksina tai vähintäänkin kysymysten heräämisenä mielen sopukoissa. Usein nämä pienet sisäiset kysymykset johtavat johonkin suurempaan ajan kanssa.

Työskentelin 16 vuotta globaalisti toimivassa suuryrityksessä ja vasta näin jälkeenpäin huomaan, kuinka vääjäämättömästi se muutti minua. Eikä välttämättä sellaiseen suuntaan, josta olisin kovin ylpeä tänä päivänä. Näen sitä ympärilläni joissain ihmisissä edelleen ja tunnistan helposti vanhan itseni. Elämä voi helposti muuttua pätemiseksi, rationalisoinniksi, egon tason saavutusten ihannoinniksi, pieneksi tärkeilyksi, tittelin tuoman ylemmyyden tuntemiseksi, maailmankuvan kapeutumiseksi sekä lievän arroganssin kokemiseksi, kun kuvittelee tekevänsä maailman tärkeimpiä ja hienoimpia juttuja.

Toki entinen työni muutti minua myös hyvällä tavalla: se muokkasi maailmankuvaani globaaliksi, ymmärrykseni ihmisten erilaisuudesta kasvoi ja yhdessä tekemisen voiman tajuaminen herätti minut. Mutta oma arvomaailmani ei ollut ihan kohdallaan siinä vaiheessa. Menin siihen maailmaan melko nuorena ja siihen aikaan en juuri pohtinut arvoja tai omaa vastuutani maailmasta.

Sitten hyppäsin businessmaailmasta pois, enkä edes ymmärtänyt miksi, mutta hain jotain. Sen jälkeen olenkin löytynyt monta “uutta maailmaa”, joista olen alkanut imeä vaikutteita ja häivähdyksiä tärkeäksi kokemistani ideologioista. Olen alkanut muuttua pikkuhiljaa. Oman elämäni ja tekemiseni perusteemoiksi ja arvoiksi ovat nousseet luonnon tärkeys, inhimillisyys, ihmisen hauraus, ihmisten ja oman itsen hyvinvoinnin lisääminen, apua tarvitsevien auttaminen, pysähtymisen vaaliminen, ihmisyyden ymmärtäminen, läsnäolemisen tärkeyden huomaaminen, asioiden keskeneräisyyden hyväksyminen, toisen aito kuunteleminen, tuomitsemattomuus sekä autenttisuuden ja roolittomuuden arvostaminen, vain muutamia mainitakseni. Nämä asiat tulivat omaan maailmaani vasta yritysmaailman jättämisen jälkeen hitaasti kahdeksan vuoden aikana, muuttaen minua suuntaan, jollainen haluan olla, yhä enenevässä määrin. En haluaisi takaisin sellaiseksi mikä olin.

Nykyään sitoutuessani johonkin tai ylipäätään päättäessäni osallistumisestani asioihin, isoihin tai pieniin, käyn keskustelun itseni kanssa. Miksi teen näin, viekö tämä minua suuntaan, johon haluan mennä? Tuoko se elämääni jotain, mitä toivon, kuten iloa? Tai voinko olla mukana toteuttamassa itseäni tai jotain itseäni suurempaa, joka on tärkeää? On hyvä tiedostaa, miksi asioita tekee. Kaiken voi valita. Kannattaa valita tietoisesti eikä tehdä niin, kuin on aina tehnyt.

On vaikeaa tiedostaa, miten valintamme meitä muokkaavat, mutta varmaa on, että ne muokkaavat meitä pitkällä aikavälillä. Jossain vaiheessa voi vain katsoa elämää taaksepäin ja arvioida, onko oma suunta ollut oikea peiliin katsomalla. Jos aidosti ja sydämestään pitää siitä mitä näkee, ovat valinnat todennäköisesti olleet itselle oikeita.

Erja Järvelä on hyvinvointivalmentaja, joka opiskelee luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Lisätietoja Järvelästä löydät osoitteesta http://www.mixingnuts.fi/. Lue myös Järvelän aikasempi juttu Syväluotaava syksy.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Mainosta tekstillä tässä mainospaikassa!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun haluat erottua joukosta, saavuttaa uutta yleisöä ja saada asiasi helposti perille. Kokeile nyt ja kysy tarjoustamme!

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)