UUSILLE URILLE

Mainos
TEKSTI JAANA TOPPARI KUVA STUDIO ONNI | 10.1.2018 | KOLLEGA.FI
Riitätkö itsellesi ilman ammatti-identiteettiä?

Oletko koskaan miettinyt, miten esittelet itsesi vapaa-ajan tilaisuuksissa? Päiväkodissa ja koulussa kerrot nimesi ja sanot, kenen äiti tai isä olet. Monessa muussa tilaisuudessa esittelet itsesi kertomalla nimesi, kenties asuinpaikkasi – ja lähes takuuvarmasti sen, mitä teet työksesi ja mahdollisesti nimeät myös työnantajasi.

Jaana Toppari on suorahakukonsultti, joka tuntee työnhaun salat.

Rakennat itsestäsi kuvaa ammattilaisena toisten ammattilaisten silmissä, vaikka tilaisuudella ei olisi mitään tekemistä työsi kanssa. Identiteettisi rakentuu niin vahvasti työsi varaan, että huomaamattasi asetat itsesi lokeroon, jossa muiden ennakkokäsitykset ammattikunnastasi määrittelevät sinut. Moni kertoo ammattinsa myös luodakseen vakuuttavan kuvan itsestään ja saadakseen kunnioitusta: ”Ei tässä olla ihan ketä tahansa.”  Kun ei muuta ole kuin se työ.

Tämän seurauksena olet se kirjanpitäjä, se markkinointisuunnittelija, se johtaja, se kokki, se lakimies. Ja saatat saada ammattiosaamistasi vastaavia tehtäviä myös yhdistyksessä: rahastonhoitaja, jäsenhankinnasta vastaava, puheenjohtaja, catering-vastaava, hankalien erikoisasioiden hoitelija. Kannat päälläsi ammattiviittaa tilaisuudessa kuin tilaisuudessa ja olet ammattisi vanki siitä huolimatta, että sinulla voisi olla muitakin hyödyllisiä taitoja, joita mielelläsi käyttäisit.

Entä jos olet niinsanotusti työpaikkojen välissä tai olet ollut jo pidempään työtön? Menet uuteen yhdistykseen ja ensimmäiseksi sinua pyydetään esittelemään itsesi. Pahinta on, jos uusia jäseniä on useampia, ja jotkut erehtyvät elämöimään titteleillään ja työpaikoillaan, mutta sinulla on työnhaku pahasti kesken eikä positiivisia merkkejä työllistymisestä ole ilmassa. Pitääkö kertoa, että olet työtön työnhakija? Entä kummitytön lakkiaisissa. Miksi tytön naapuri kyselee, mitä minä teen työkseni – mitä se sille kuuluu?

Kaikki samalle viivalle

Heräsin ammatti-identiteettiasiaan yhdistyksessä, jossa on satoja jäseniä, mutta vain muutama kymmenen osallistuu kerrallaan yhdistyksen tilaisuuksiin. Yleensä mukana on paljon toisilleen tuntemattomia osallistujia ja tilaisuudet alkavat aina esittelykierroksella. Joka ikinen kerta esittely on noudattanut kaavaa nimi, ammatti, työpaikka. Kunnes eräs puheenjohtaja nimenomaan kielsi mainitsemasta mitään työhön liittyvää. Hän ohjeisti, että esittelykierroksella ei kerrota muuta kuin oma nimi, koska joukossa voi olla ihmisiä, jotka eivät ole tällä hetkellä työssä. Näin kaikki osallistujat ovat samalla lähtöviivalla: ihmisiä ilman ammatin luomia stereotypioita.

Saatoin kuvitella miten helpottuneita työpaikkaa hakevat olivat siitä, että saattoivat hyvällä omallatunnolla olla kertomatta nykyisestä tilanteestaan. Puheenjohtajan nimenomaisesta ohjeistuksesta huolimatta jotkut eivät tietenkään malttaneet olla tuomatta esille työpaikkaansa ja ammattiaan. Mutta ainahan on niitä, jotka eivät kuule ohjeita, unohtavat ne heti tai eivät ymmärrä ohjeistuksen ydintä eli välitä toisista.

Harrastukset arvoon

Monella meistä on pakonomainen tarve määritellä itsensä työn kautta. Kysymys on pitkälti siitä, riittääkö itselleen omana itsenään ilman ammatin tuomaa kuorta. Pitkään työttömänä ollut saattaa selvittää juurta jaksain työuransa käänteet tapaamilleen uusille ihmisille sen sijaan, että kertoisi olevansa ”Minna, intohimoinen juoksija ja sieniharrastaja, joka kutoo joka talvi kymmeniä pareja sukkia”. Mikä olisi parempi osoitus ihmisen kiinnostavuudesta kuin se, että pitemmänkin vapaa-ajan toimintaan liittyvän tuttavuuden jälkeen voisi todeta, että en todellakaan tiedä, mitä hän tekee työkseen, mutta hauskaa meillä on ja hän on niin taitava puutöissä. Tai kun näkee yhdistystuttavansa televisiossa kommentoimassa denguekuumetilannetta ja huudahtaa: ”Kato, toi on Ulla meidän kirjapiiristä!”

Lopuksi vielä mielikuvitusleikki: Entä jos esittely ohjeistetaankin tehtäväksi niin, että jokainen kertoo nimensä lisäksi harrastuksensa. Millainen keskustelu siitä syntyisi tilaisuuden lopussa? ”Ai sinä sukellat, kuinka mielenkiintoista. Minun tekisi mieleni kokeilla sitä, voitko kertoa, mikä olisi hyvä sukelluskoulu.” Väitän, että ihmiset lähtisivät tilaisuudesta kotiin paljon virkistyneempänä kuin silloin, kun keskustellaan ammattiasioista vielä työpäivän päätteeksi.

Toki on myös niin, että työnhausta kannattaa kertoa, jos se sopii luontevasti tilanteeseen. Koskaan ei voi tietää, kenellä on tietoa juuri itselle sopivasta, avoinna olevasta työpaikasta. Silti kaikki eivät välitä joka mutkassa tuoda esille työttömyyttään, sillä syyt siihen voivat olla traumaattisiakin.

Riitetään siis itsellemme ja toisillemme ihan omina itsenämme.

Jaana Toppari on taloushallinnon ja kiinteistötoimialaan erikoistunut suorahakukonsultti, joka toimii myös uravalmentajana ja opastaa työnhakijoita onnistumaan uuden työn löytämisessä. Topparista voit lukea lisää osoitteesta http://www.topco.fi/.

Lue myös Topparin aiemmin julkaistu jutut Suotko puolisollesi mahdollisuuden menestyä? ja Miten olla hyvä alainen.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Mainosta tekstillä tässä mainospaikassa!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun haluat erottua joukosta, saavuttaa uutta yleisöä ja saada asiasi helposti perille. Kokeile nyt ja kysy tarjoustamme!

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)