Elämä ei ole helppoa. Kiireen ja vaatimusten keskellä meidän on ehdittävä, pärjättävä ja saatava mahdollisimman paljon aikaiseksi. Vaadimme itseltämme mahdottomia ja yritämme olla täydellisiä – ja koemme riittämättömyyttä. Asiat voisivat kuitenkin sujua myös paljon rennommin, sanoo Leena Siitonen, joka on kirjoittanut kirjan Lempeän elämä käsikirja säätäjille.
Haluamme pitää tiukasti kaikki langat käsissämme sen sijaan, että luottaisimme elämään ja rentoutuisimme. Kirjassaan Siitonen ehdottaakin, että suorittamisen sijaan opettelisimme ottamaan vastaan, vaatimisen sijaan sallisimme ja ankaruuden sijaan rakastaisimme itseämme sekä toisiamme. Epäonnistumisetkin ovat arvokkaita opetuksia, joita ei kannata pelätä. Virheitä sattuu ja tapahtuu, mutta ilman niitä ei kehity.
Siitonen käsittelee kirjassaan muun muassa täydellisyydentavoittelua, kontrollointia, virheiden tekemistä, kiirettä ja ankaruutta itseä kohtaan. Jos ei ole pitkään aikaan ehtinyt pysähtyä kuuntelemaan itseään, ei välttämättä enää itsekään tiedä, mitä tuntee, haluaa ja tarvitsee. Jatkuva hälinä, kiire ja viestitulva kiinnittävät huomiomme ulkopuolellemme. Vastaukset kaikkiin tärkeisiin kysymyksiin löytyvät kuitenkin sisältämme, Siitonen sanoo.
Kirjassa puhutaan myös ilosta ja sen tärkeydestä. Otamme nimittäin itsemme usein turhan vakavasti. Ankaruus, täydellisyydentavoittelu ja kovat vaatimukset tukahduttavat ilon tehokkaasti. Ilo on Siitosen mukaan kuitenkin meihin sisäänrakennettua, vaikka olisikin välillä kadoksissa. Turhan murehtimisen ja stressaamisen sijaan kannattaisi ennemminkin kiinnittää huomiota ilahduttaviin pikkuasioihin ja tehdä itselleen iloa tuotavia asioita joka päivä. Ilon myötä vapaudumme olemaan sellaisia kuin oikeasti olemme – ja saatamme unohtaa tiukkapipoisuuden.
Näinä kovien vaatimusten aikana kirja on ilahduttavaa luettavaa. Opus antaa luvan olla itselleen lempeä ja tarjoaa eväitä rennompaan arkeen. Kirja saa kyseenalaistamaan omia uskomuksiaan ja miettimään omaa suhtautumistaan työhön ja elämään.
Kirja sopii etenkin tunnollisille ihmisille, mutta myös kaikille muillekin, jotka haluavat löytää elämäänsä iloa ja lempeyttä.
Tekjiä: Leena Siitonen
Kustantaja: Viisas Elämä
Painovuosi: 2017
Sivumäärä: 214
Hinta: 30 euroa
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/