KIIRE HALLINTAAN

Mainos
TEKSTI ANJA KULOVESI KUVA ASHELINE APPLETON | 24.1.2018 | KOLLEGA.FI
Kesken­eräisten töiden varjo

Onko sinulla taipumus innostua uusista ideoista? Lähdetkö mukaan moneen juttuun ja huomaat myöhemmin, että innostuksesi lopahti kesken? Se, mikä ensin tuntui loistojutulta, haalistui matkalla ja löysit jotain vielä parempaa. Tai sinulla oli niin monta rautaa tulessa, että unohdit viedä jotkut työt loppuun asti. Jos tuntuu tutulta, meillä on jotain yhteistä.

Anja Kulovesi on tietokirjailija ja Kiireenkesytys-konseptin luoja.

Minulla on liikaa ideoita. Se on sekä lahja että kirous. Haasteenani on loppuunsaattamisen taito. Tai sitä ennen on jo valinnan vaikeus. Monista inspiroivista reiteistä on valittava se tai ne, joihin haluaa vakavasti sitoutua. Jos on liian monta juttua meneillään yhtä aikaa, ei voi keskittyä kunnolla mihinkään. Keskittyminen onkin yksi omista oppimisen paikoistani. Jos olen innostunut liian monesta asiasta, huomio ei riitä pitämään kaikkea yllä. Kesken jääneistä töistä tai unohtuneista lupauksista aiheutuu syyllisyyttä. On kuin hahmoton varjo olisi tarttunut hidastamaan askeleitani.

Se, että ideoita pulppuaa, on iloinen juttu. Luovuus on lahja, josta kannattaa nauttia, sillä kaikki eivät ole yhtä tuotteliaita ideanikkareita. Mutta luovuuden kanssa pitää oppia tekemään valintoja ja myös toteuttamaan sen, mihin ryhtyy. Olen keksinyt aiheet ainakin kymmeneen kirjaan. Osa on paperilla, osa päässäni. En koskaan tule kirjoittamaan niitä kaikkia. Voisin laittaa jotkut niistä jakoon, mutta olisiko sama aihe jonkun toisen juttu? Ehkä ei. Maailma on täynnä mahdollisuuksia ja hetkessä syntyneet oivallukset ovat välähdyksiä juuri silloin ajankohtaisista ja kiinnostavista aiheista. Jos hyppii polulta toiselle, ei matka tahdo edetä ja maisemat jäävät levottomiksi.

Ohjeita melkein sitoutujalle

Ennen kuin lähdet mukaan uuteen hankkeeseen, harrastukseen tai yhteisöön, pysähdy kysymään itseltäsi joitain kysymyksiä. Onko se sinulle tärkeä ja miksi? Onko se linjassa isompien tavoitteidesi tai unelmiesi kanssa? Onko sinulla aikaa ja energiaa keskittyä siihen? Jos aika ei riitä, mistä luovut?

Kun olet tehnyt päätöksesi, tee jonkinlainen suunnitelma. Kirjoita muistiin ne projektit, joissa olet mukana. Varaa ensimmäisille käytännön askelille aikaa kalenteristasi.  Sen jälkeen keskity yhteen toimeen kerrallaan, oli se miten pieni tahansa.

Jos matkaasi on kuitenkin jäänyt laahautuvia varjoja aiemmista lupauksista ja keskenjääneistä hyvistä aikeista, kohtaa varjot ja tee niiden kanssa sopimus. Joko viet tehtävän loppuun tai luovut siitä ja päästät varjosi vapaaksi. Se opetti sinulle jotain, mutta nyt olet vapaa jatkamaan keveimmin askelin kohti valitsemaasi päämäärää – yksi tietoisesti valittu tehtävä kerrallaan.

Paljonko on riittävästi?

Yksi syy siihen, miksi hyviä aikeita jää keskeneräisiksi tekeleiksi on se, että tehtävää on kertakaikkiaan liikaa. Paitsi että itse ahnehdimme liian ison kuorman, voi myös olla, että olemme liian kilttejä sanoaksemme ei. Tehtävää maailmassa riittää loputtomiin, mutta itselle sopivien terveiden rajojen asettaminen voi olla aikamoinen haaste.

En tiedä sinusta, mutta itsessäni asuu myös ylioptimisti. Se kuvittelee, että pystyn lähes mahdottomaan. Jos tekisin keskeyttämättä täysillä resursseillani, ehkä onnistuisinkin. Tosielämässä näin harvoin tapahtuu. Yllättäviä tilanteita ja keskeytyksiä tulee lähes takuuvarmasti. Koska ihminen ei ole mikään robotti, tarvitsemme myös virkistäviä taukoja suorittamisen lomaan. Ilman niitä muutumme tehottomiksi. Joskus sitäkin on vaikea muistaa. Ajatus alkaa harhailla. Seuraavan keskeytyksen myötä ajaudunkin sivuraiteille ja touhuan jotain ihan muuta. Tulee harhainen käsitys siitä, että on pääasia pitää hoppua yllä. Juttuja jää kesken, mutta tekeminen ei lopu.

Ehkä nämä eivät lainkaan ole sinun haasteitasi. Me olemme erilaisia ja jokainen kohtaa omat opinpaikkansa. Vaikka olen mielestäni oivaltanut paljon sisältäni nousevista kiireen ja levottoman touhuamisen aiheuttajista, harjoittelen silti samoja asioita joka päivä. Ehkä kaiken takana odottaa vielä isompia oivalluksia. Sen hyväksymistä, että elämässä jää aina jotain kesken. Tai sen, ettei loputon suorittaminen ole elämän tarkoitus.

Johanna Vilenin blogin sanoin: Rajoilla ja rajallisuudella on merkityksensä, joita meidän tulee oppia kunnioittamaan. Luostareissa nunnat ja munkit viettävät kurinalaista ja pyhää elämää. Nyt kun ajallisesti tarvitsemme samoja elementtejä, se ei olekaan yhtä helppoa kaiken tämän muun elämän keskellä. Vaatii hyväksyntää tehdä asiat ”ajan armoilla”

Anja Kulovesi on Kiirenkesytys-konseptin luoja ja tietokirjailija, jolta on juuri ilmestynyt uusi kirja Kiireenkesyttäjä – Avain hyvään elämään. Lisätietoja Kulovedestä löydät osoitteesta https://www.facebook.com/kiireenkesytys/. Lue myös Kuloveden edellinen kolumni Esimiehenä työnarkomaani.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)