HYVINVOINTI

Mainos
TEKSTI ANNIKA HAVASTE KUVA TIMO TURUNEN | 10.1.2018 | KOLLEGA.FI
Energisenä uuteen vuoteen

Kukapa ei haluaisi olla energinen ja nauttia hyvästä olosta. Vuoden alussa moni tekeekin innokkaita uuden vuoden lupauksia, jotka yleensä hiipuvat alkuinnostuksen jälkeen. Miten sitten voisi estää mahalaskun vanhoihin tapoihin? Hyvä olo jokaiseen päivään löytyy yksinkertaisilla teoilla, jotka voi helposti juurruttaa tavoiksi.

Annika Havaste on ravintovalmentaja, luennoitsija ja kouluttaja, jota hyvä ruoka, liikunta ja hyvinvointi inspiroivat.

Syy siihen, miksi epäonnistumme, johtuu yleensä liian epämääräisistä tavoitteista. Esimerkiksi ”aion syödä terveellisemmin”, ”aion laihtua” tai ”aloitan salilla käymisen” eivät ole riittävän tarkkoja tavoitteita. Mieti siis, mitä terveellisemmin syöminen sinulle tarkoittaa tai kuinka paljon ja missä ajassa haluat pudottaa painoa.  Tai määrittele, kuinka monta kertaa viikossa aiot käydä salilla – ja mitä tuloksia siitä haluat. Näin saat selkeän maalin, johon voit toimillasi tähdätä.

Toisaalta liian kovat tavoitteet ja liian kova muutosvauhti ovat useimmille meistä liikaa. Vain harva pystyy muuttamaan montaa asiaa kerralla ja toteuttamaan täyskäännöksen elämäntavoissa kertarysäyksellä. Tästä syystä kannattaakin palastella muutokset pienempiin osiin, projektityöskentelyn periaattein. Tavoite voi olla iso muutos, mutta eteneminen vaiheittaista. Lisäksi pienet muutokset juurtuvat helpommin tavoiksi, kun niistä tekee itselleen mahdollisimman vaivattomia. Tee oikeista valinnoista helpompia kuin siitä tavasta, josta haluat päästä eroon ja mieti käytännöllisiä keinoja pitää yllä uusia tapoja.

Pyrkimyksenä pysyvä muutos

Jos tavoitteesi liittyy ruokavalion parantamiseen tai hoikistumiseen, on syytä pyrkiä pysyviin muutoksiin ja luoda uudenlainen elämäntapa, johon kuuluu terveellinen ravinto. Ruokavaliota voi muuttaa terveellisemmäksi helposti ja käytännöllisesti seuraavia keinoja käyttäen.

Ota ensin tarkasteluun kasvisten määrä. Mitä enemmän kasviksia syöt, sen terveempänä pysyt ja sen helpommin painokin pysyy sopivana. Kaikille eivät välttämättä sovi kaikki vihannekset, eivätkä etenkään palkokasvit, mutta onneksi valikoimaa riittää ja kasvispitoinen ruokavalio on mahdollinen pienin rajoituksinkin.

Lisää kasviksia jo aamiaiseen. Voit tehdä ihanan marjasmoothien, jonka sekaan sujautat kuitulisää sekä persiljaa tai lehtikaalia. Vaihtoehtoisesti  voit laittaa puuron päälle aimo annoksen marjoja. Täytä lounas- ja illallislautasesta yli puolet kasviksilla ja käytä muitakin kuin salaattikasveja, esimerkiksi juureksia, sipuli- ja kaalikasveja. Voit myös suosia kasvisruokaa lihan sijaan. Syö välipalaksi pähkinöitä ja omena. Vielä iltapalallekin voi varata marjoja ja kasviksia. Muutokset voi tehdä yksi kerrallaan ja antaa kunkin tavan juurtua rauhassa aikansa, ennen uusia muutoksia.

Rasvoja ruokavalioon

Seuraavaksi kannattaa kääntää katse rasvoihin. Millaisia rasvoja ja kuinka paljon käytät päivittäin? Rasvoissa luonnollisuus on valttia, sillä kylmäpuristetuissa öljyissä on tallella kaikki luonnolliset E-vitamiinit ja muut antioksidantit, jotka suojaavat soluja  hapetusstressiltä ja vanhenemiselta. Oliivi- ja muut kylmäpuristetut öljyt ovatkin oikeastaan enemmän, kuin vain rasvaa. Voitakin voi käyttää kohtuudella, kun syö muitakin rasvoja. Jos mielit pudottaa painoa, vähennä hiilihydraatteja ja lisää rasvojen osuutta – pian huomaat ruokahalusi tasoittuneen ja vyötärön kaventuneen.

Sokerina pohjalla ruokavalion tarkastelussa on mikäs muu kuin sokeri. Saamme sitä helposti liikaa, sillä sokeri piiloutuu moniin tuotteisiin. Katso tuoteselosteet ja jätä kaupan hyllyyn glukoosi- tai fruktoosisiirapin nimillä kulkevat haitalliset sokerit, samoin kuin lisättyä fruktoosia sisältävät tuotteet. Makeanhimoon voi kahvin kanssa kokeilla makoisaa taatelia ja manteleita.

Hyvä ruokavalio palkitsee monin tavoin. Mieli virkistyy, vatsan turvotus vähenee ja paino pysyy lopulta itsestään aisoissa. Lisäksi onnistumisen kokemus, joka seuraa suunnitellusti toteutettuja elämäntapamuutoksia, vahvistaa itseluottamusta ja -arvostusta.

FLT ravintovalmentaja Annika Havaste on valmentanut ryhmiä ja yksityishenkilöitä ravintomuutoksiin jo yli kymmenen vuoden ajan. Hän on erikoistunut terveyden ja suoliston hoitoon luonnollisin keinoin. Havaste on myös julkaissut kirjan Virtaa ravinnosta (Basam Books 2015). Lisätietoja Havasteesta löydät osoitteessa http://www.annikahavaste.fi/. Lue myös Havasteen edellinen juttu Viisi keinoa kaamoksen päihittämiseen.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)