PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 7.12.2017 | KOLLEGA.FI
Rennommin kohti loppuvuotta

Itse kullakin työkiireet painavat päälle. Kuten vuodenaikaan kuuluu, kaikki pitää saada valmiiksi ennen lomia ja juhlapyhiä. Näin on omallakin kohdallani. Olen tuskaillut, kuinka ehdin tehdä kaiken. Vaan tällä viikolla pysähdyin pohtimaan kiirettä tarkemmin. Olin nimittäin maininnut ystävälleni potevani työhön liittyvää jouluhysteriaa, jolloin hän lausahti minulle: ai niinkö olet valinnut?

Keskustelumme jälkeen rupesin ihmettelemään, että valitsenko tosiaan ihan itse kiireen, stressin ja ahdistuksen vai voisinko valita toisin? Päätin kokeilla. Tehtävät eivät tietenkään kadonneet minnekään ja aikaa on yhtä vähän kuin ennenkin, mutta muutin asennettani. Päätin luottaa siihen, että saan kaiken tarpeellisen tehtyä – ja vähemmän tärkeät jätän myöhemmäksi. Oloni muuttui rennommaksi. Kirjoitin juttuja, kokosin lehteä, suunnittelin ensi vuotta ja siinä välissä ehdin käydä juhlimassa ystäväni luona itsenäisyyspäivää. Ja rauhassa tehden asiat ovat edenneet ihan yhtä hyvin kuin tavanomaisen jouluhössötyksen vallitessa. Ainoa ero on siinä, että oloni on paljon selkeämpi, valoisampi ja iloisempi. Näin omakohtaisesti koettuna voin sanoa, että kannattaa kokeilla!

Joulukiireen taltuttamista käsitellään myös Hyvinvointi-blogissa, jossa Annika Havaste antaa vinkkejä hyvän olon säilyttämiseen. Kun joulustressi painaa päälle, kannattaa yksinkertaisesti istua alas ja hengittää rauhallisesti. Kun keskittyy hetkeen, mieli rauhoittuu ja kierrokset alenevat. Jouluvalmisteluja tehdessä voi myös harjoittaa mindfulnessia, Havaste vinkkaa.

Henkilökuvassa esittelemme Soili Meklinin, joka toimii Snellman-kesäyliopiston rehtorina. Alun perin atk-suunnittelijaksi opiskellut Meklin on työssään yhdistänyt taitavasti teknologiaa ja humanismia ja nostanut kesäyliopiston Suomen kolmestasadasta vapaan sivistystyön oppilaitoksista suurimmaksi verkkokoulutusta järjestäväksi. Sivistys ja opiskelu ovatkin Meklinille merkityksellisiä asioita, ja hän nauttii siitä, että saa tehdä työtään Snellmanin ja hänen heimolaistensa jalanjäljissä.

Coaching-blogissa Terhi Lavonen kirjoittaa työrauhasta. Yksinkertaistettuna työrauha on sitä, että työntekijä saa keskittyä rauhassa ja turvallisesti omaan työhönsä. Työrauha kuitenkin rakentuu monista asioista työpaikalla. Johdolla on oma vastuunsa, mutta niin on myös työntekijöillä. Kyseessä on loppujen lopuksi tahdon asia, Lavonen muistuttaa.

Tasapainon avaimet -blogissa Carita Nyberg käsittelee arjen hallintaa. Voimme vaikuttaa lähes kaikkeen ympärillämme – muuttumalla itse. Uusia taitoja oppimalla pystymme kehittämään itseämme, jolloin ulkoiset asiat eivät hallitse meitä. Kolumnissaan Nyberg kuvaa seitsemän taitoa, joiden avulla saamme arjen paremmin haltuun.

Kiire hallintaan -blogissa Miia Huitti pohtii rajojen asettamista. Kun työnteon ja työaikojen rajat ovat hämärtyneet, olemme käytettävissä lähes ympäri vuorokauden. Vapaa-ajalla näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Jos terveiden rajojen asettaminen on ongelmallista, kannattaa tutkailla miksi, Huitti kehottaa kolumnissaan.

Kirjablogissa arvioimme Pekka Hämäläisen Eräänä aamuna heräät onnellisena -kirjan.

Lehtemme siirtyy nyt joulutauolle ja toimituksemme lomalle. Vuoden ensimmäinen numero ilmestyy keskiviikkona 10. tammikuuta. Sitä ennen julkaisemme vuoden vaihteessa tammikuun energiakuvan.

Iloista joulunaikaa ja menestyksellistä uutta vuotta 2018!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)