Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Marja-Liisa Manka on tehnyt pitkän uran työhyvinvoinnin parissa. Jo 90-luvulla aiheesta innostunut Manka on alan varsinainen pioneeri, joka käänsi näkökulman työkykyyn liittyvästä ongelmalähtöisestä ajattelusta asenteiden, työn edellytysten ja työkulttuurin kehittämiseen.

Marja-Liisa Manka on maamme tunnetuimpia työhyvinvoinnin uranuurtajia. Pitkään Tampereen yliopiston työhyvinvoinnin professorina toimineelle Mankalle työhyvinvointi onkin sydämenasia. Uravalinta kuitenkin vahvistui vasta myöhempinä työvuosina, sillä alun perin Manka luki tiedotusoppia Tampereen yliopistossa.

– Olin kiinnostunut psykologiasta, mutta tietokone teki virheen ja minut valittiin lukemaan tiedotusoppia. Alun alkaen olisin halunnut taiteelliselle alalle, mutta realistinen ammatinvalinnanohjaaja kehotti minua hankkimaan porvarillisen ammatin, Manka kertoo.

Manka opiskeli tiedotusopin lisäksi laajasti sosiaalipolitiikkaa, julkishallintoa ja tilastotiedettä. Myöhemmin valmistuttuaan hän opiskeli myös psykologiaa, sillä tulevat tehtävät vaativat sitä.

– Valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 1975. Opiskeluaikana olin tavannut mieheni ja kun valmistuimme, menimme naimisiin.

Ensimmäisessä työpaikassaan Manka toimi elinkeinosuunnittelusihteerinä Lempäälässä vuoden verran määräaikaisessa tehtävässä. Sieltä pariskunta suuntasi Ouluun, josta Manka sai paikan ammatinvalinnanohjaajana.

– Testasin ihmisiä, tein oppilasvalintoja ja olin lukion yhteyshenkilönä. Kun mieheni ei saanut Oulusta vakinaista työpaikkaa, päätimme lähteä Helsinkiin vuonna 1980.

Helsingistä Tampereelle

Manka sai työpaikan ammattikasvatushallituksesta, jossa hän vastasi oppilasvalintojen suunnittelijana koulujen yhteisvalintaan liittyvistä asioista. Työssään Manka pääsi käyttämään myös tiedottajan oppejaan ja huolehtimaan lehdistösuhteista.

– Vuonna 1985 siirryin Suomen kunnallisliitoon tiedotuspäälliköksi. Työni oli monipuolista ja kirjoitin muun muassa lehtijuttuja Suomen Kunnat -lehteen. Vaikka työni oli mielenkiintoista, mielessä alkoi kaihertaa ajatus muutosta, sillä meillä oli jo kaksi lasta, emmekä halunneet laittaa lapsia kouluun Helsingissä, Manka kertoo.

Mankan puoliso saikin työpaikan Hämeenlinnasta ja perhe muutti sinne. Manka kävi töissä Helsingissä Hämeenlinnasta käsin, mutta se osoittautui hankalaksi ratkaisuksi pienten lasten kanssa.

– Elämä helpottui, kun sain työpaikan Tampereen täydennyskoulutuskeskuksessa Hämeenlinnasta vuonna 1987. Siinä välissä olin lyhyen aikaa Ylen toimittajanakin, mutta työn hektisyyden vuoksi palasin täydennyskoulutuskeskukseen.

Kolmen vuoden työrupeaman jälkeen Manka alkoi pohtia, voisiko tehdä jotain aivan muuta. Perheellä oli myös haaveena päästä asumaan Tampereen seudulle. Molemmat toiveet toteutuivat, kun Manka päätti hakea Saarioiselle henkilöstön kehittämis- ja koulutuspäälliköksi.

– Saarioiselle haettiin työurien jatkajaa ja tehtävä oli aivan uusi. En ollut aiemmin työskennellyt yksityisellä puolella, ja minua kiinnosti nähdä sekin maailma.

Hakijoita oli valtavasti, mutta Mankan onneksi hänet valittiin tehtävään. Koko perhe pääsi vihdoin muuttamaan Tampereen seudulle ja uusi ura alkoi aueta.

Työhyvinvoinnin korkeakoulu

Manka oli työstään innostunut, sillä hän pääsi pohtimaan keinoja edistämään ihmisten hyvinvointia työssä. Saarioisilla käynnistettiin hanke, joka tähtäsi työn kehittämiseen.

– Teimme yhteistyötä työterveyshuollon ja yliopiston kanssa ja projektissa oli mukana myös professori Terveystieteiden laitokselta. Aluksi tutkimme erilaisia ongelmia, haastattelimme ihmisiä ja analysoimme tuloksia. Yritimme selvittää, mikä aiheuttaa sairauspoissaoloja.

Tutkimusten perusteella havaittiin ensimmäistä kertaa, kuinka tärkeä merkitys asenteella ja työhön suhtautumisella oli. Toinen projekti seurasi heti perään, kun Manka haki vuonna 1995 EU-rahaa ESR-projektiin.

– Kehittämisen kohteena oli broileritehdas, jonka työhyvinvointia ja tuottavuutta alettiin kehittää uudesta näkökulmasta. Lähdimme liikkeelle ratkaisukeskeisesti ottamalla työntekijät mukaan työtä suunnittelemaan.

Projektin siivittämänä Manka aloitti kasvatustieteiden ammattikasvatuspainotteiset jatko-opinnot, jotka johtivat väitöstutkimuksen tekoon. Koko projektia Manka piti todellisena työhyvinvoinnin korkeakouluna itselleen.

– Hankimme uutta tietoa yrityksen ja erehdyksen kautta. Tutkimuksen tuloksena saimme tietää, millaiset edellytykset tarvitaan, jotta työssä voidaan hyvin. Samat asiat pätevät yhä tänäkin päivänä.

Työntekijät olivat innostuneita, sillä projektin tulokset lisäsivät heidän terveyttään, jaksamistaan ja hyvinvointiaan. Sairauspoissaolot vähenivät dramaattisesti ja hankkeeseen sijoitetut rahat tulivat moninkertaisena takaisin.

Yrittäjästä professoriksi

Vuonna 1998 Manka siirtyi Tampereen teknillisen korkeakoulun täydennyskoulutuskeskus Edutechin johtajaksi. Hänen haastavana tehtävänään oli saada aikaan kulttuurinmuutos talossa.

– Täydennyskoulutuskeskuksessa oli meneillään suuri murros, sillä tukirahat olivat lopussa ja uusia asiakkaita piti hankkia. Sain soveltaa laajasti taitojani, mutta työ oli todella kovaa erilaisten ristiriitojen paineissa.

Työnsä lomassa Manka väitteli tohtoriksi vuonna 1999. Vähitellen hän alkoi miettiä omillaan elämistä ja yrittäjyyttä. Manka otti neljän kuukauden virkavapauden työstään ja perusti yrityksen vuonna 2000.

– Halusin päästä kehittämään organisaatioita ja käyttää kaikkea sitä tietoa, jota olin kerännyt väitöskirjaani. Vuonna 2001 siirryin päätoimiseksi yrittäjäksi ja tykkäsin työstäni kovasti.

Kauaa Manka ei ehtinyt pyörittä yritystään, kun hän sai puhelinsoiton ystävältään, joka kertoi Mankan olevan tulossa Tampereen yliopistolle työhyvinvoinnin professoriksi.

– En itse tiennyt mitään tällaisista suunnitelmista. Olin tyytyväinen yrittäjänä ja minun piti miettiä pitkään, ennen kuin laitoin paperit sisään. Lopulta ajattelin, että pääsen tekemään työhyvinvointia valtakunnan tasolla tutkimusotteella.

Vuonna 2004 Manka aloitti kahden vuoden määräaikaisena työhyvinvoinnin professorina. Manka hankki yksikölleen rahat yhteistyökumppaneiden ja hankerahoituksen kautta ja onnistui niin hyvin, että määräaikaisuus jatkui.

– Kun aloitin, niin kukaan ei vielä puhunut työhyvinvoinnista, vaan pelkästään työkyvystä. Pikkuhiljaa asia tuli tutummaksi ja laajeni. Vuonna 2007 keksin työrauhan julistuksen, jonka ideana on levittää valtakuntaan työhyvinvoinnin sanomaa.

Manka sai tiiminsä kanssa työhyvinvoinnin oppiaineeksi yliopistoon vuonna 2011 ja ensimmäiselle kurssille oli 700 hakijaa, vaikka se oli tarkoitettu perusopinnoksi.

Uupumus lähellä

Vaikka työ oli mielenkiintoista, vaatimukset lisääntyivät eikä vakinaistamista kuulunut. Manka kävi luennoimassa ympäri maata ja hankki rahoitusta Tekesiltä ja monilta yrityksiltä. Työtahti oli kova, mutta yliopisto ei tukenut toimintaa millään lailla.

– Sitten loukkasin jalkani nivelsiteet ja jouduin leikkaukseen vuonna 2012. Se pysähdys oli pelastukseni. Jalka oli niin kipeä, etten voinut mennä töihin. Silloin havahduin ensimmäistä kertaa miettimään, oliko kaikki kiire sen arvoista.

Manka havaitsi juosseensa pää kolmantena jalkana huolehtimatta itsestään, vaikka oli työhyvinvoinnin professori. Manka päättikin ottaa vapaata töistä ja työskenteli vuoden 2013 päätoimisena yrittäjänä. Tänä ajanjaksona hän kirjoitti myös Stressikirjan, jossa käsitteli monipuolisesti niin stressiä kuin omakohtaisia kokemuksiaankin.

– Palasin vielä 2014 yliopistolle, sillä ajattelin voivani muuttaa asennetta työtäni kohtaan. Enkä myöskään halunnut hylätä hyvää tiimiäni. Mutta sama rumba vain jatkui.

Tiimi sai Mankan avustuksella monta tutkimusprojektia ja lopulta Manka pystyi hyvällä omallatunnolla jättämään professuurin vuonna 2015. Samalla hän kuitenkin sai työhyvinvoinnin dosentuurin, minkä ansiosta yhteys yliopistoon säilyi.

– Olen aina ollut oman tieni kulkija, siksi yrittäjyys on sopinut minulle. Töitä minulla on ollut niin paljon, että olen voinut antaa osan niistä entiselle tiimilleni.

Työssä Mankaa on innostanut se, että on voinut vaikuttaa niin yhteiskuntaan kuin yksittäisenkin ihmisen elämään. Luentoja hän on pitänyt välillä tuhansille ihmisille, välillä parinkymmenen hengen tiimeille.

Uusille urille

Tietoa Manka on aina halunnut jakaa muille. Vuosien varrella Manka on kerännyt työhyvinvoinnin työkalupakkia ja kehittänyt toimintamalleja, joista osaan hän haki tavaramerkkejäkin. Ne hän on kuitenkin lahjoittanut yliopiston käyttöön.

– Kirjoitin viime vuonna Marjut Mankan kanssa Työhyvinvointi-kirjan, johon laitoin kaiken tietoni ja omat kehittämismallini. Tällä tavalla laitoin hyvän kiertoon.

Keväällä Manka hiljensi tahtia eikä ottanut enää uusia luentokeikkoja, sillä hän halusi tyhjentää kalenterinsa totaalisesti. Kesällä hän lopetti omaehtoisesti yritystoimintansa.

– Lopetin firmani, sillä se oli niin henkilöitynyt minuun. Nyt minulla on ollut aikaa harrastaa ja tehdä kaikkea sitä, mitä olen halunnut, mutta johon minulla ei ole ollut aiemmin aikaa.

Työnsä raskaimpana puolena Manka onkin pitänyt matkustamista, sillä luentokeikat veivät häntä ympäri maata aina Rovaniemeltä Hankoon ja Vaasasta Kouvolaan.

– Tykkään kuitenkin luentojen pitämisestä ihan hirveästi. Pitäessäni esitystä keväällä Vantaalla mietin, että onko tämä nyt viimeinen luentoni ja totesin, että en voi lopettaa, koska se on niin ihanaa.

Manka on ratkaissut asian siirtymällä kevytyrittäjäksi ja työskentelee nykyään valikoidusti ja harvakseen.

– Olen hyväkuntoinen ja haluan käyttää vielä taitojani toisten hyväksi. Olen jo luvannut muutamia luentokeikkoja ensi keväälle.

Maastojuoksua ja puutarhanhoitoa

Manka on aktiivinen liikkuja ja hänen suosikkilajinsa on maastossa juokseminen. Vuosittain Manka osallistuu Pirkan hölkkään, jonka 33 kilometrin reitti Valkeakoskelta Tampereelle kulkee osin maastossa ja polkuja pitkin.

– Tänä vuonna reitti oli aika raskas. Tykkään ylipäätään juosta metsässä, sillä se on minulle tärkeä palautumispaikka.

Mankalle rakkaita harrastuksia ovat lisäksi marjastaminen, puutarhanhoito ja poppanoiden kutominen. Kirjoittaminen kuuluu myös tärkeiden asioiden listalle.

– Kesän tauko on tehnyt terää ja luovuus on alkanut jälleen pulputa. Uusi kirja-ahio on jo mielessäni. Lisäksi kirjoitan kolumneja.

Manka sanoo olevansa onnellinen siitä, että ajankäyttö on tätä nykyä omissa käsissä ja elämä tasapainossa. Aikaa riittää juuri niihin asioihin, joita haluaa tehdä.

– Olen iloinen siitä, että minulla on enemmän yhteistä aikaa mieheni kanssa ja että me voimme yhdessä hoitaa kahta lastenlastamme.

Aktiivisena ihmisenä Manka on hakenut uudenlaisia muotoja työhyvinvoinnin levittämiseen. Tämä on noteerattu myös laajemmin, sillä Manka sai äskettäin Alma Talentilta Vuoden somettaja -tittelin, josta hän on ylpeä.

– Twiittaan ahkerasti ja jaan tietoa somessa. Tykkään ottaa kantaa ja linkittää tutkimustietoa, sillä sekin on tapa vaikuttaa. On hienoa, että se noteerataan.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.