PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 22.11.2017 | KOLLEGA.FI
Hyvää elämää

Monet meistä tavoittelevat onnellisuutta. Usein onnellisuus yhdistetään maalliseen mammonaan ja rikkauteen. Onnellisuus on kuitenkin paljon monimuotoisempi asia. Meillä ihmisillä on tapana haluta monia asioita ja sitten kun saamme ne, seuraa pieni pettymys, että tässäkö tämä oli. Siksi jo asioiden haaveilu ja niiden toteuttaminen pikkuhiljaa onkin antoisampaa.

Itse olen huomannut, että esimerkiksi lomamatkan odottelu on nautinnollista – ja sitä parempi, mitä kauemman aikaa sitä voi odottaa. Kun työssä asiat harmittavat ja kiire saa niskat jumiin, voi ajatella, että palkinto odottaa, kohta pääsee matkalle. Mutta pysyvää onnellisuutta luodaan vain arjessa. Pienet asiat ovat niitä, jotka tekevät elämästä ihanaa. Minulle päivän tähtihetki on pullakahvien juominen hyvää lehteä lukien. Se on pieni nautinto, joka merkitsee minulle paljon. Tällaisia pieniä hetkiä kannattaa elämässä viljellä, sillä niistä saa voimaa.

Onnellisuuteen keskitytään myös ajankohtaisartikkelissamme, johon olemme haastatelleet työyhteisöjen vuorovaikutuskouluttaja Pekka Hämäläistä. Onnellisuus lähtee asenteesta, sillä se ratkaisee, miten näemme asiat. Onnellisuus onkin valintakysymys, Hämäläinen sanoo. Onnellisuus ei ole mitään hetken hurmaa, vaan kestävää ja pitkäjänteistä konkretiaa, jonka tarkoituksena on muuttaa arkemme pysyvästi mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Ja usein pienet asiat ovat niitä, jotka tekevät meidät onnellisiksi.

Lehden toisena teemana on luottamus, jota käsitellään kahdessa blogissa. Johtajuuden ytimessä -blogissa Anna-Maija Kuosmanen pohtii luottamusta johtajuuden ja työyhteisön näkökulmasta. Luottamuksellista työyhteisöä ei rakenneta hetkessä. Johtajan tehtävänä onkin raivata esteet luottamuksen tieltä ja auttaa ihmisiä arjen keskellä, Kuosmanen sanoo kolumnissaan.

Coaching-blogissa Niko Leppänen puolestaan käsittelee yhteisluottamusta, joka syntyy vahvasta joukkuehengestä. Työelämässäkin on alettu ymmärtää, miten tärkeää yhteishenki ja yhteisluottamus ovat tuloksekkaalle toiminnalle. Kun organisaatiossa vallitsee hyvä yhteisluottamus, se näkyy luontaisen toisten auttamisena ja kannustamisena, Leppänen toteaa kolumnissaan.

Työelämän psykologiaa -blogissa Kristiina Lampela tarkastelee palautumiskykyä ja sen merkitystä. Muuttuneessa työelämässä meidän tulisi entistä tietoisemmin huolehtia riittävästä palautumisesta. Sen vuoksi olisi hyödyllistä pysähtyä ja siirtyä välillä tekemisen tilasta olemisen tilaan, Lampela sanoo kirjoituksessaan.

Hyvinvointi-blogissa Erja Järvelä pohtii elämän merkityksellisyyden tarkastelua omakohtaisesta näkökulmasta. Suurinta ihmiskunnan lahjakkuuden hukkaamista on se, että pidämme omat ainutlaatuiset, maailman hyvinvointia lisäävät kykymme piilossa, Järvelä pohtii kolumnissaan.

Seuraavat artikkelit julkaistaan itsenäisyyspäivästä johtuen poikkeuksellisesti torstaina 7. joulukuuta.

Hyvää työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)