Viimeisen parin viikon aikana moni meistä on palaillut arkeen lomailun jälkeen. Osa on kokenut jo kesäloman viimeisinä päivinä stressikäyrän kohoamisen ja töihinpaluu on voinut suorastaan ahdistaa. Työhönpaluu saattaa vaivata monesta eri syystä ja jos näin tapahtuu, kannattaa pysähtyä pohtimaan, mikä oikeasti mättää.

Kesän aikana yhä useampi on pysähtynyt pohtiakseen, mitä oikeasti haluaa. Jos paraikaa pohdit ammatinvaihtoa tai uralla etenemistä tai vain vaihtoehtoa sille valtavalle kiireelle ja suorittamiselle, josta jäit hiki päässä lomalle, et ole ainoa. Olen kuullut monen ihmisen pohtivan ääneen sitä, että eihän elämä voi mennä niin, että eletään vain lomasta lomaan ja heti lomalta palattua merkataan seuraava loma kalenteriin – ja jaksetaan vain sen voimalla. On tutkittu, että loman myönteiset vaikutukset kestävät vain joitain viikkoja ja senkin vuoksi olisi syytä tehdä arjesta parempaa.
Lomalla pysähtyessämme suunnitelmat ja unelmat erilaisesta, paremmasta arjesta saattavat olla hyvinkin kirkkaana mielessämme, mutta arjen alettua ne taas hukkuvat jonnekin. Ja pian ollaan taas samassa oravanpyörässä – arkea suoritetaan päivästä toiseen saman kaavan mukaan ja unelmat ja uudet ideat harrastuksista, työkuvioiden piristämisestä, kunnon kohottamisesta ja parisuhteen laatuajasta ovat vain haalea muisto.
Miten säilyttää pala lomaa jokaiseen arkipäivään ja elää sellaista elämää, jota ei vain tarvitse sietää ja sinnitellä? Miten voisi tehdä arjesta pala palalta hieman parempaa ilman, että rysäyttää koko palettia uusiksi?
Pienillä muutoksilla isot vaikutukset
Koulut alkoivat äskettäin. Kaksoseni aloittivat ensimmäisellä luokalla. Kouluelämää ehdittiin harjoitella vuoden päivät koulun yhteydessä olevan esikoulun avulla. Eskari alkoi aamuisin kello kahdeksalta ja liian usein meillä oli kiire ja hoppu. Aamuissa arvotin sitä, että lapset saivat nukkua mahdollisimman pitkään ja herättelin heidät kolme varttia ennen kouluun lähtöä. Tästä seurasi kuitenkin liian usein armoton hässäkkä. Tajusin, etteivät kiireiset aamut olleet arvojeni mukaisia ja halusin muutoksen.
Kuvittelin mielessäni, millainen olisi meidän perheen täydellinen aamu, mitä rutiineja siihen kuuluisi ja mitä tunteita haluaisin tuntea. Mukavaan ja leppoisaan aamuun sisältyisi rauhassa nautiskeltu aamiainen ja itse tehdyt vihermehut. Ehtisin lukea aamun lehden ja nauttia haudutettua teetä. Lapset ehtisivät syödä kunnon aamiaisen, valita päivän kouluvaatteet ja laittaa kampaukset sekä piipahtaa pihalla ennen kouluun lähtöä. Kenelläkään ei olisi kiire. Muutimme päivärytmiä siten, että illalla menemme hieman aikaisemmin nukkumaan ja aamulla heräämme puoli tuntia aiemmin – ja ah, mitä kiireettömyyden ihanuutta aamut ovat olleet.
Toimintamallit uusiksi
Mikä sinun arjessasi on se asia, joka tökkii eniten? Onko se aamuruuhka työmatkalla? Liian hätäisesti nautittu aamiainen? Usein pelkällä kahvilla korvattu lounas? Liian pitkiksi venyvät työpäivät? Liian täyteen ahdettu kalenteri? Liian vähän haastetta tarjoava toimenkuva?
Pysähdy hetkeksi pohtimaan, millä pienellä muutoksella voisit saada tuosta ärsyttävimmästä asiasta edes vähän kivamman? Kuvittele mielessäsi asian sujuvan siten, kuin sen toivoisit parhaimmillaan sujuvan. Kirjoita vaikka ylös, mitä silloin tapahtuisi ja mitä tunteita silloin tuntisit. Keskity tavoittamaasi tunteeseen ja pohdi, millä konkreettisilla tavoilla voisit auttaa itseäsi tuntemaan toivomiasi tunteita tuossa sinua vaivaavassa tilanteessa. Voisitko taittaa työmatkasi aamuruuhkassa autoilemisen sijaan polkupyörällä? Voisitko neuvotella yhdestä etätyöpäivästä viikossa? Voisitko päättää, että pidät kunnon lounastauon? Voisitko tulla aiemmin aamulla töihin ja lähteä iltapäivällä hieman aiemmin? Piristäisikö lyhyt aamulenkki päivääsi? Mitä jos sopisit puolisosi kanssa kerran viikossa lounastreffit? Voisitko osallistua koulutukseen, jonka avulla pystyisit kehittämään omaa työtäsi ja toimenkuvaasi? Keneltä voisit tällä viikolla oppia jotain?
Usein sokaistumme toimintamalleillemme, jotka ovat juurtuneet pinttyneesti alitajuisiin malleihimme, emmekä edes osaa kyseenalaistaa niitä. Minullekin kesti kokonaisen vuoden tajuta, kuinka pienellä puolen tunnin tuunauksella päivä muuttui paremmaksi. Olin vain keskittänyt huomioni vääriin asioihin ja alistunut omalle rasittavalle toimintamallilleni. Mikä uskomus rajoittaa sinua tai estää sinua elämästä parempaa arkea? Tutkaile omia toimintamallejasi, muuta edes jotain pientä ja tee syksystäsi ja arjestasi parempi.

Miia Huitti on kirjailija, puhuja ja stressivalmentaja, jonka intohimona on auttaa oivaltamaan stressin syitä ja opettaa tehokkaita työkaluja stressinhallintaan. Miian nettisivut löytyvät osoitteesta http://www.miiahuitti.fi/. Lue myös Huitin edelliset kolumnit Onko kiire totta ja Irrottaudu työstäsi.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/