PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA E KASANEN | 16.8.2017 | KOLLEGA.FI
Kohti sujuvampaa arkea

Lähes kuukauden töissä olleena loma on minulle jo kauas taakse jäänyttä elämää. Arki rullaa ja tässä vaiheessa tuntuu kuin ei olisi lomalla ollutkaan. Tosin eron kevääseen huomaa siitä, että olo on energinen eikä väsymys vielä paina. Mutta työt painavat päälle entiseen tahtiin.

Kaiken tämän tohinan keskellä heräsin miettimään arjen mielekkyyttä lukiessani Miia Huitin tämänkertaisen kolumnin. Siinä hän kertoo pienestä muutoksesta, joka mullisti koko perheen arjen. Eikä kyseessä ollut kuin perheen herääminen puoli tuntia aiempaa aikaisemmin. Olen itsestäni huomannut, miten omat toimintamallit istuvat tiukassa ja niiden muuttaminen on tosi vaikeaa. Ja kuitenkin pienelläkin muutoksella saa aikaan isoja vaikutuksia. Arkeaan voi puurtaa, mutta onko se ihan välttämätöntä? Voisiko asioita tehdä vähän eri tavalla ja ehkä jopa keveämmin? Silloin arjesta voisi tulla myös sujuvampaa, ihan huomaamatta.

Parempaan arkeen voi perehtyä perusteellisemmin Kiire hallintaan -blogissa, jossa Miia Huitti pohtii arjen aloitusta loman jälkeen. Lomalla unelmat paremmasta elämästä ovat kirkkaana mielessä, mutta työkiireiden alettua ne hukkuvat jonnekin. Pienellä pään säätämisellä ja käytännön muutoksella voi tehdä arjestaan huomattavasti mukavamman, Huitti vinkkaa kirjoituksessaan.

Muutoksen teemassa pysytään myös Tasapainon avaimet -blogissa, jossa Carita Nyberg antaa vinkkejä pysyvän muutoksen tekemiseen. Moni meistä haluaisi kyllä tehdä muutoksen, mutta sen toteuttaminen ei olekaan niin helppoa. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä tehdä muutoksia. Aikomusten lisäksi tarvitaan myös toimintaa sekä vastuun ottamista omasta elämästä, Nyberg evästää kolumnissaan.

Henkilökuvassa esittelemme Ulla Nordin, joka toimii Me-säätiön toimitusjohtajana. Jo pienestä pitäen Nord on halunnut korjata epäkohtia, mikä on saanut hänet vaikuttamaan asioihin. Diakonissalaitoksessa Nord käynnisti niin monikulttuurisen päiväkodin ja perhekeskuksen kuin syrjäytyneitä nuoria etsivän Vamos-projektin. Asioista kiinnostunut Nord on myös kouluttautunut jatkuvasti, sillä hän on aina halunnut paneutua senhetkiseen työhönsä mahdollisimman laajasti. Vahvasti eriarvoisuuden poistamiseen uskova Nord kokeekin nykyisen tehtävänsä unelmatyönään, sillä hän saa tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.

Työelämän psykologiaa -blogissa aloittaa uusi kirjoittajamme Kristiina Lampela, joka käsittelee kirjoituksessaan resilienssiä ja työnohjausta. Työelämämme muutosvauhti ja kiire ovat vain kiihtyneet, vaikka asiantuntija- ja esimiestehtävissä tarvittaisiin nimenomaan enemmän tilaa ajattelulle ja työyhteisön toiminnan refklektoinnille, Lampela sanoo kolumnissaan.

Sana hallussa -blogissa Eeva Heinonen kertaa ensimmäisen työpäivänsä takkuisuutta. Koska ensimmäinen päivä on aina melkoista ihmettelyä, unohtuneita salasanoja ja monenlaista mieleen muistuttelua, kannattaa se varata sähköpostin selausta, raivausta ja kuulumisten vaihtoa varten, Heinonen ohjeistaa kirjoituksessaan.

Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 30. elokuuta.

Antoisaa työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)