PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 3.5.2017 | KOLLEGA.FI
Itsessä on jo kaikki

Elämä on itseluottamuksen suhteen varsin vaihtelevaa. Välillä itseluottamus on hakusessa ja tuntuu, ettei mikään onnistu ja sitten taas on kausia, jolloin itseluottamus on korkealla ja kaikki menee vaivatta putkeen. Olenkin usein miettinyt, miten itseluottamusta oikein voisi vahvistaa ja lukenut erinäisiä kirjoja aiheesta.

Näihin pohdintoihin sain valaisevia vastauksia haastatellessani Niko ja Makke Leppästä tähän numeroon. Olen aina ajatellut, että itseluottamus syntyy vain ahkeralla työllä ja onnistumisien hankkimisella, mutta asia ei olekaan näin. Minulle oli silmiä avaavaa kuulla, että itseluottamus on meissä sisäsyntyisesti, mutta se vain hautautuu iän mukana omien uskomuksiemme ja epäilyjemme alle. Meissä kaikissa on jo sisäänrakennettuna kaikki menestymiseen vaadittava. On vapauttavaa tietää, että itseluottamus ei ole ulkoisista asioista ja olosuhteista kiinni, vaan omista ajatuksistamme. Ja kun ei ota rajoittavia ajatuksiaan tosissaan, elämä avautuu aivan uudella tavalla.

Itseluottamuksesta ja sen kehittämisestä kerrotaan tarkemmin ajankohtaisartikkelissa, jossa Niko ja Makke Leppänen selvittävät aihetta ja keskustelevat siitä myös videolla. Usein ulkoistamme itseluottamuksemme, mikä tarkoittaa sitä, että annamme ulkoisten tekijöiden vaikuttaa itseluottamukseemme ja teemme itsestämme uhreja. Esimerkiksi kiire ei tule työstä, vaan stressaavasta ajattelusta, jonka olemme ulkoistaneet työhön. Kun oivaltaa, että ajatusmalli synnyttää tietynlaisen kokemuksen, pääsee uhriutumisen jäljille ja alkaa ymmärtää omaa itseluottamusvajettaan, Leppäsen veljekset kertovat.

Coaching-blogissa Terhi Lavonen käsittelee tiimien toimivuutta ja erilaisia tiimirooleja. Tiimin kokoamisessa on tärkeää miettiä, mitä sen toiminnalta odotetaan. Helpointa on työskennellä samankaltaisten ihmisten kanssa, mutta työn lopputuloksen kannalta erilaisten toimijoiden yhteistyöstä syntyy usein hedelmällisintä, Lavonen toteaa kolumnissaan.

Kiire hallintaan -blogissa Anja Kulovesi pohtii kolmea parasta ohjetta, jotka hän on elämänsä aikana löytänyt. Kolumnissaan hän esittelee asenteen merkitystä, irti päästämisen taitoa sekä tämän hetken havainnoinnin tärkeyttä, joiden avulla voi rakentaa tasapainoa elämään.

Uusille urille -blogissa Jaana Toppari antaa vinkkejä viisikymppiselle työnhakijalle. Vaikka ikäsyrjintä on tosiasia, yli viisikymppisten työllistyminen on helpottunut viime vuosina. Moni työnhakija kuitenkin pystyy myös itse tuhomaan omat mahdollisuutensa ja kolumnissaan Toppari kertoo, miten sudenkuopat voi välttää.

Sana hallussa -blogissa Eeva Heinonen päivittelee tietoturvaan liittyviä riskejä. Vaikka rekisterit olisivat kuinka hyvässä suojassa, suurin riski tietosuojan osalta on ihminen, eli me kaikki. Unohdamme oven auki, jätämme tietokoneen lukitsematta ja kirjoitamme salasanat näppäimistön alla pidettäville lapuille vielä tänäkin päivänä, Heinonen ihmettelee kolumnissaan.

Kirjablogissa arvioimme ajankohtaisartikkelin aiheeseen liittyvän Niko ja Makke Leppäsen Itseluottamus-kirjan.

Viime sunnuntaina päättyi lehtemme huhtikuun kysely. Siinä tiedustelimme, onko sinulla itseluottamusta ja miten se ilmenee? Saimme runsaat 120 vastausta. Vastaajista 83 prosenttia kertoi, että heillä on itseluottamusta, kun taas 17 prosenttia vastasi, ettei omaa sitä. Itseluottamus näkyy vastaajien mukaan pääasiassa siinä, että rohkenee olla oma itsensä, voi ilmaista omia mielipiteitään, eikä ajattele, mitä muut sanovat, uskaltaa haastaa itseään ja uskoo omiin mahdollisuuksiinsa. Kyselyn palkinnon, Otavan kustantaman, Leeni Peltosen Valvomo-kirjan, voitti Leila Rannikko Uudestakaupungista. Onnittelut Leilalle ja kiitokset kaikille osallistuneille!

Uusi kysely on jo käynnistynyt. Näin lomakauden lähestyessä kysymme, miten aiot ladata akkujasi kesäloman aikana? Kaikkien vastanneiden kesken arvomme Viisaan Elämän kustantaman, Niko ja Makke Leppäsen kirjoittaman Itseluottamus-kirjan, jonka arvo on 32 euroa.

Seuraavat jutut julkaistaan kahden viikon kuluttua keskiviikkona 17. toukokuuta.

Iloista työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)