Olin äskettäin Enrique Iglesiaksen konsertissa Hartwall Areenalla. Kokemus oli mahtava. Sain tanssia, laulaa ja fanittaa täysillä yhdessä monituhatpäisen yleisön kanssa. Ilon energia oli käsinkosketeltava. Kaikilla oli hauskaa ja Enrique otti yleisönsä upeasti.
Konsertin jälkeen olin pari päivää energiabuustissa. Se sai minut pohtimaan musiikin voimaa. Runsas vuosi sitten löysin uudestaan musiikin kuuntelemisen ilon. Ja nyttemmin olen löytänyt tanssimisen ilon, kun katselen YouTubesta latinopop-videoita, joiden rytmi suorastaan pakottaa liikkumaan. Olen huomannut, että saan musiikista valtavasti energiaa, joka kantaa pitkälle ja nostaa mielialaa huimasti. Elämä on aika paljon hauskempaa, kun saa väillä irrotella lempimusiikkinsa tahdissa! Sen jälkeen jaksaa taas painaa töitäkin ihan uudella energialla.
Innostusta tarvitaan myös työssä ja sitä käsittelee Riitta Hyppänen Johtajuuden ytimessä -blogissa. Kun inspiraation ja motivaation voi hyödyntää parhaalla tavalla, tulosta syntyy. Uppoutuminen flow-tilaan edellyttää kuitenkin mahdollisuutta fokusoitua ja suunnitella tekemistä, mikä on kiireen keskellä vaikeaa. Voisiko työn tekemisen priorisointia pohtia uudella tavalla, kysyy Hyppänen kolumnissaan.
Lehtemme henkilökuvassa esittelemme pitkään valmennus- ja henkilöstöalalla toimineen Marita Paajasteen, joka toimii Barona Groupin henkilöstöjohtajana. Oppimisesta kiinnostunut Paajaste on vetänyt opiskeluvuosista lähtien myös pääsykoevalmennuskursseja ja tekee sitä yhäkin työn ohessa. Paajaste kokee työnsä mielenkiintoiseksi, sillä hän pääsee eturintamassa seuraamaan suomalaisen työelämän muutoksia. Haasteita pelkäämätön Paajaste nauttii työssään eniten muutoksista ja siitä, ettei koskaan tiedä, mitä nurkan takana odottaa.
Vierailija-blogissa kirjoittaa tällä kertaa mentaalivalmentaja Niko Leppänen, joka käsittelee kestomenestystä. Yleisesti luullaan, että kestomenestyjällä on rajaton itseluottamus ja -varmuus. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kestomenestyminen perustuu sen asian ymmärtämiseen, että epävarmuus ei ole este asioiden tekemiselle, Niko Leppänen sanoo kolumnissaan.
Elämä järjestykseen -blogissa Mia Blanc kertoo työnohjauksen hyödyllisyydestä. Työnohjauksessa pysähdytään persoonan ja työroolin leikkauskohtaan, havainnoidaan ilmiöitä ja pohditaan niitä uusista näkökulmista. Kolumnissaan Blanc selvittää työnohjauksen keskeistä käsitteistöä ja prosessia.
Hyvinvointi-blogissa Erja Järvelä pohtii kontrollista irti päästämistä. Elämä vie meitä, isossa ja pienessä. Kaikki mitä tapahtuu, on merkityksellistä, eikä asioita vastaan kannata räpistellä. Toiveisiinsa ei myöskään kannata liikaa kiinnittyä, sillä odotuksista tulee helposti vaateita, Järvelä toteaa kolumnissaan.
Seuraavat jutut julkaistaan kahden viikon kuluttua keskiviikkona 31. toukokuuta.
Energistä työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/