Olemme vuosikausia tottuneet puhumaan kovasta ja pehmeästä rasvasta. Rasvat ovat kuitenkin luultua monitahoisempi asia, jota kannattaa pohtia tarkemmin. Valitessamme oikeanlaiset rasvat, vaikutamme elimistömme tärkeimpiin toimintoihin. Rasva onkin paljon enemmän kuin pelkkää energiaa.

Monesti rasvaa ajatellaan vain energian lähteenä. Rasvaa kannattaa kuitenkin ajatella myös rakennusaineena. Keho uudistuu ja tuottaa uusia soluja vanhojen tilalle jatkuvasti. Terveet solut tarvitsevat rasvoja rakennusaineiksi. Myös aivosoluissa rasvayhdisteet vaihtuvat jatkuvasti. Aivoissa rasvoja tarvitaan paljon, sillä niiden kuiva-aineesta jopa 60 prosenttia on erilaisia rasvahappoja. Lisäksi terve hormonitoiminta tarvitsee rasvoja, joten kannattaa satsata laatuun, eikä pihistellä liikaa rasvojen määrässäkään.
Mutta hetkinen, eikös meille ole opetettu, että rasva lihottaa ja että rasvan määrää pitää tarkkailla koko ajan. Mitä tälle opille on tapahtunut? Ennen intoiltiin kaikesta vähärasvaisesta ja light-tuotteen valintaa pidettiin terveysteko numero ykkösenä. Mutta ei enää! Koska ravitsemustutkimus on edistynyt tässäkin suhteessa, on alettu korostaa myös rasvojen terveyshyötyjä ja valistaa liiallisen sokerinkäytön haitoista rasvojen haittojen sijaan.
Varsinainen uutispommi on, että rasvaa kannata lisätä, kun haluaa pitää painon kurissa tai laihtua. Rasva ei nosta verensokeria, vaan päinvastoin auttaa tasaamaan sitä. Tasainen verensokeri on onnistuneen painonhallinnan kulmakivi, sillä korkealla huitelevat verensokeritasot saavat lihomaan ja himoitsemaan lisää syötävää. Rasvojen on myös todettu ylläpitävän kylläistä ja tyytyvästä oloa ruuan jälkeen, mikä samalla estää liikasyömistä. Kannattaa siis lisätä rasvojen osuutta, mutta pihistellä sokereissa.
Öljyissä on eroja
Ensin on tärkeä erottaa toisistaan mekaanisesti puristetut öljyt ja teollisella menetelmällä aikaansaadut öljyt. Öljyt, joiden teollisessa käsittelyssä käytetään liuotinkemikaaleja tai kovaa kuumennusta eivät ole terveysvaikutuksiltaan samalla viivalla kuin kylmäpuristetut öljyt, jotka tuotetaan siemenestä tai oliivista mekaanisesti puristamalla. Kylmäpuristus säilyttää paremmin terveelliset ainesosat. Näin siis ”pehmeä” rasva voi olla vain pehmeää ja lisäksi todella terveellistä.
Laadukas öljy sisältää useita E-vitamiinin muotoja, jotka suojaavat soluja ulkoisilta haitoilta, kuten säteilyltä, saasteilta, haitallisilta aineilta ja hapettumiselta. Öljyjen rasvahapot ja E-vitamiini ovat tärkeimpiä öljyjen terveyshyötyjen tuottajia. Oliiviöljy ja rypsiöljy ovat hyvin erilaisia ja molemmilla on omat hyvät puolensa, kunhan puristustekniikka on oikea ja tuote puhdas. Kummassakin öljyssä on tällöin runsaasti E- ja K-vitamiineja. Oliiviöljyn ja rypsiöljyn fenoliset yhdisteet, jotka ovat myös antioksidantteja, ovat erilaisia.
Hyvä öljy on parhaimmillaan luomulaatuista, koska tällöin sen mukana ei tule kemiallisten torjunta-aineiden jäämiä kaupanpäällisiksi. Hyvä öljy on pakattu oikein eli tummaan lasipulloon, jolloin se suojaa parhaiten valolta. Muovipullo ei ole niin hyvä vaihtoehto, sillä siitä voi liueta öljyyn kemikaaleja. Herkät, Omega 3 ja Omega 6 -rasvahappoja sisältävät öljyt pitäisi aina säilyttää kylmässä. Kannattaa katsoa parasta ennen -päivämäärät ja laittaa öljyt kotona jääkaappiin.
Terveellinen öljy tuoksuu raikkaalta ja maistuu hyvältä. Laadukkaan oliiviöljyn terveelliset fenoliset yhdisteet saavat öljyn kuitenkin maistumaan hieman karvaalta. Markkinoilla on hyvin erilaatuisia oliiviöljyjä ja joihinkin on sekoitettu myös muita öljyjä.
Kova rasva pannasta
Viimeisin tutkimustieto osoittaa, että niin sanotut kovat rasvat, kuten eläinrasva tai kookosöljy eivät johda sydän- ja verisuonitauteihin.
Kun ruokavaliosta on poistettu liiat sokerit ja siinä on paljon kasviksia ja marjoja sekä hyvälaatuisia rasvoja, ei kovien rasvojen kohtuukäyttö sairastuta. Esimerkiksi voissa on arakidonihappoa, jota on aivoissa ja butyraattia, jota myös suolistobakteerit tuottavat suoliston terveyden ylläpidossa. Vain harvoin ruuan sisältämä kolesteroli nostaa kolesteroliarvoja.
Rasvoista voi saada apua myös matala-asteiseen tulehdukseen, joka on sairauksia ennustava tila. Syitä tulehdukseen voivat olla stressi, liikkumattomuus, korkea verensokeri, viskeraalirasva eli liian iso vyötärönympärys tai heikkolaatuinen ruokavalio. Hyvä keino tulehdusreaktioiden vähentämiseen on Omega 3 -rasvahapot. Niitä saa rasvaisesta kalasta tai hyvälaatuisesta kalaöljystä. Kasvikunnan Omega 3 -rasvahappoja saa muun muassa saksanpähkinöistä, kurpitsan, pellavan, hampun ja chian siemenistä.
Rasvoja ei kannata turhan takia vältellä. Kuiva iho, lohkeilevat kynnet, kuivat limakalvot, kuivat hiukset sekä ajatustoiminnan heikentyminen voivat olla oireita liian vähäisestä rasvojen saannista. Hyvälaatuisten rasvojen osuuden lisääminen ruokavaliossa voi tehdä ihmeitä niin terveydelle kuin ulkoiselle olemukselle.

FLT ravintovalmentaja Annika Havaste on valmentanut ryhmiä ja yksityishenkilöitä ravintomuutoksiin jo kymmenen vuoden ajan. Hän on erikoistunut terveyden ja suoliston hoitoon luonnollisin keinoin. Havaste on myös julkaissut kirjan Virtaa ravinnosta (Basam Books 2015). Lisätietoja Havasteesta löydät osoitteessa http://www.annikahavaste.fi/. Lue myös Havasteen edellinen juttu Helpoin keinoin virkeäksi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/