Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Organisaatiotutkija Karl Weick kertoo eräässä artikkelissaan mainioin esimerkin 1800-luvun luonnontieteen kokeesta. Mehiläinen asetetaan kirkaslasisen pullon pohjalle. Pohja suunnataan kohti valoa. Kokemukseensa nojautuen hyönteinen yrittää sinnikkäästi puskea läpi pullon pohjan, koska se tietää, että valo vie vapauteen. Aikansa yritettyään mehiläinen tuupertuu kuolleena pullon kylkeä vasten. Kun sitten kärpänen suljetaan samalla tavoin pulloon, se lennähtelee sinne tänne, eikä aikaakaan, kun se löytää tiensä avoimeen pullon suuhun, josta vie reitti ulos vapauteen.

Mitä tästä opimme? Eteen tulevista pulmista ei aina selviä entisen kokemuksen tuomalla tiedolla. Meidän on antauduttava avoimesti vuorovaikutukseen toimintaympäristömme kanssa ja opittava uusista kokemuksista. Näin voimme selvitä yhä uusista ongelmista, joita elämä tuo jatkuvasti eteemme. Kärpänen selvisi vapauteen pullosta oman nokkeluutensa avulla, vähän sattumankin ansiosta. Me ihmiset tarvitsemme yksilöllisen nokkeluuden lisäksi vuorovaikutusta toistemme kanssa voidaksemme yltää riittävään luovuuteen. Vain siten selätämme yhä kiperämmät haasteet, joita kohtaamme yksilöinä ja yhteisöinä.

Kokemusfilosofi John Dewey ajatteli, että menestyminen kamppailussa ympäristön olosuhteiden kanssa riippuu siitä, missä määrin kykenemme luomaan uusia toimivia vuorovaikutussuhteita muihin. Dewey uskoi ennalta määräytymättömään ja alati kehittyvään maailmankaikkeuteen, jossa kaikki yksilöoliot voivat synnyttää jotain uutta ja ainutkertaista. Deweyn mukaan emme kuitenkaan kykene tähän yksin, vaan tarvitsemme siihen vuorovaikutusta toistemme kanssa.

Kehitysbiologiasta tiedämme, että ihmisestä tulee ihminen sosiaalisen vuorovaikutuksen myötä. Näkö ja puhekyky vaativat kehittyäkseen sosiaalista vuorovaikutusta. Neljänteen ikävuoteen mennessä meillä on kyky ymmärtää, että toisellakin ihmisellä on omia tietoja, oletuksia ja uskomuksia maailmasta ja että oman tietoisuutemme sisältö ei näy toiselle. Ihmiselle kehkeytyy elämän myötä ainutlaatuinen ominaisuus, jota muilla eliöillä ei liene: autobiografinen muisti, minän aikamatkailu. Minän aikamatkailu on edellytys monimutkaisen sosiaalisen tiedon hankinnalle. Kehittynyt sosiaalinen interaktio vaatii yksilötasolla tietoa ja oletuksia muiden yksilöiden tietoisuuden ominaisuuksista ja tilasta. Sosiaalisen todellisuuden hahmottaminen ja oman toiminnan sopeuttaminen siihen on aivojen vaativin tehtävä.

Teknologian edistyessä meidän tulee entistä tarkemmin vaalia sitä, että ihminen voi kaikissa elämän vaiheissa jatkuvasti harjaantua sosiaalisen vuorovaikutuksen taidoissa. Se on edellytys inhimilliseen kehitykseen yksilötasolla ja kollektiiviseen edistykseen ryhmän, organisaation ja yhteisön tasolla. Mikä mahtaa olla tulos, jos pieni lapsi jätetään voittopuolisesti viihtymään tabletin tai tietokoneen tarjoamien loputtomien houkutusten pariin.

Työyhteisön merkitys sosiaalisen elämän areenana kasvaa entisestään. Automatiikka ja robotiikka eivät saa syrjäyttää ihmisten välistä vuorovaikutusta. Emmehän halua, että eräänä päivänä huomaamme, kuinka robotti jättää monet kanssaihmisemme toiseksi sosiaalisen vuorovaikutuksen taidoissa. Älkäämme menettäkö inhimillistä kykyämme toisen ihmisen huomioimiseen ja vuorovaikutuksen avaamiin luovuuden lähteisiin, älkäämme antako sosiaalisten taitojemme ruostua pakkotahtisen suorittamisen ikeen alla. Eläköön kasvokkain tapahtuva, rikas ja monimuotoinen vuorovaikutus!

Leena Masalin on vapaa konsultti, joka on toiminut vaativissa johtotehtävissä ja uuden käynnistäjänä monissa yrityksissä. Lue Masalinin edelliset kolumnit Rohtoja muutosväsymykseen ja Palveleeko tulevaisuuden johtajuus teknologiaa vai humanismia?

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.