Olen kamppaillut kiireen kanssa niin kauan kuin muistan. Tekeväisenä ihmisenä minulla on aina kymmeniä asioita menossa ja kun olen yhden tehtävän selvittänyt, niin vähintään kaksi tulee tilalle.
Koska kiire ei koskaan lopu, päätin viime viikolla miettiä keinoja selviytyä siitä fiksummin. Törmäsin eräässä kirjassa yksinkertaiseen hengitysharjoitukseen, jossa istutaan hetki kaikessa rauhassa ja lasketaan sisään ja uloshengityksiä kymmeneen saakka. Yksinkertaista, eikä mitään uutta. Toki olen ollut tietoinen meditaation hyvää tekevästä vaikutuksesta jo pitkään, ja olen käynyt muutaman kurssinkin, mutta en ole aiemmin saanut sovitettua niissä opittuja harjoituksia luontevasti omaan päiväohjelmaani. Tämä harjoitus kolahti, koska se on tarpeeksi yksinkertainen. Nyt olen tehnyt hengitysharjoitusta lähes päivittäin. Ja joka kerran, kun sen teen, sillä on selkeyttävä vaikutus. Aion jatkaa harjoituksia, sillä olen kokenut, että siihen panostettu aika tulee kymmenkertaisena takaisin!
Hiljentymisestä ja irrottautumisen tärkeydestä puhuu myös Miia Huitti Kiire hallintaan -blogissa. Aina tavoitettavissa oleminen luo meille paineita ja kiireen tunnetta. Kiireisenä emme kuitenkaan ole läsnä, emmekä kykenen parhaimpaan suoritukseemme. Välillä meidän olisikin syytä irrottautua tehtävistämme täysin, Huitti neuvoo kolumnissaan.
Ajankohtaista-artikkelissa käsittelemme unettomuutta, joka on nykyään lähes kansantauti. Juttuun olemme haastatelleet unettomuudesta pitkään kärsinyttä ja sen selättänyttä Leeni Peltosta sekä uniteknikko Samuli Välimäkeä. Työikäisten unettomuutta aiheuttavat etenkin kiire, stressi ja ylivireystila, joka jää päälle. Elämäntapojaan muuttamalla unettomuuteen on kuitenkin mahdollista vaikuttaa. Artikkelissa Peltonen ja Välimäki antavat lukuisia vinkkejä unettomuuden hoitoon.
Coaching-blogissa Leena Rautiainen pohtii turhaa vakavuutta työelämässä. Vaikka tehtäviin ja sen sisältämiin vastuisiin kuuluu suhtautua vakavasti, liiallinen vakavuus ja erityisesti sitä säestävä totisuus on omiaan myrkyttämään työpaikan ilmapiiriin, Rautiainen toteaa kolumnissaan.
Uusille urille -blogissa Jaana Toppari kertoo viisi tärkeää seikkaa, joilla työhakija voi pilata oman työnhakunsa. Jännitys ei välttämättä ole asia, mihin rekrytointiprosessi voi tyssätä. Sen sijaan esimerkiksi tehtävään sopimaton alipukeutuminen, nyrpeä ilme ja veltto kättely voivat sellaisia olla. Kolumnissaan Toppari antaa kullanarvoisia vinkkejä työnhakuun.
Kirjablogissa arvioimme ajankohtaisartikkelin aiheeseen liittyvän Leeni Peltosen Valvomo-kirjan.
Viime sunnuntaina päättyi lehtemme kysely, jossa tiedustelimme, millä keinoilla piristät työpäivääsi. Saimme runsaat 200 vastausta. Ehdoton enemmistä vastaajista piti parhaana piristyskeinona kahvitaukoa hyvien työkaverien kera. Seuraavaksi suosituimpia keinoja olivat lounastauot työkavereiden kanssa sekä keskustelut kollegoiden kanssa. Myös huumoria ja myönteistä asennetta pidettiin tärkeinä piristyskeinoina. Kyselyn palkinnon, PS-kustannuksen kustantaman Tony Dunderfeltin Läsnäoleva kohtaaminen -kirjan, voitti Heidi Andersson Vaajakoskelta. Onnittelut Heidille ja kiitokset kaikille osallistuneille!
Uusi kysely on jo käynnistynyt. Tällä kertaa kysymme, onko sinulla itseluottamusta – ja miten se näkyy arjessasi? Vastaajien kesken arvomme Otavan kustantaman Leeni Peltosen Valvomo-kirjan. Palkinnon arvo 31 euroa.
Seuraavat jutut ilmestyvät kahden viikon kuluttua keskiviikkona 19.4.
Valoisaa työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/