Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Tänään minun on pakko käydä ruokakaupassa. On siedettävä ihmistungosta, meteliä, kirkkaita valoja ja pimpelipom-musiikkia, jonka sekaan joku nauhoite huutelee tarjouksia. Vaikka särky jyskyttää päässä, silmälasit ovat jääneet työpöydälle, kotiin on vielä pitkä matka ja kauppa tuntematon. Niin minun on vaan pakko. Mistä kummasta löydän kahvin ja suodatinpussit, missä on vessapaperi ja chilikastike? Missä piilottelevat raejuusto ja laastarit? Miten pääsen täältä mahdollisimman pian pois?

Kun tarvittavat tavarat ovat vihdoin kärryssäni, pitää vielä hetki seisoskella hevi-osastolle saakka kiemurtelevassa kassajonossa. Jalkani liikkuvat mekaanisesti jonon liikkeen mukana, aivot ja ajatukset tuntuvat olevan pysähdyksissä. Katsahdan ympärilleni. En ole yksin. Meitä on paljon. Meitä väsyneitä, suupielet alaspäin kääntyneinä jonottavia, mustissa kevyttoppatakeissamme seisovia, kärsimättömiä ja samaan aikaan jotenkin nitistettyjä ja periksiantaneita. Siinä me seisomme. Kassajonossa.

– Päivää rouva!

Iloisen näköinen nuori kassaneiti katsoo suoraan silmiin ja hymyilee. Hämmennyn hetkeksi, mutta saan kuitenkin väännettyä jonkun virnistyksentapaisen väsyneille kasvoilleni ja ymmärrän jopa tervehtiä takaisin. Tuotteet lipuvat liukuhihnalla ja pakkailen niitä valmiiksi kassiin. Maksan ostokset.

– Olkaa hyvä, kiitos käynnistä ja hyvää päivänjatkoa teille! Ja taas se valoisa hymy. Jokin läikähtää mustan kevyttoppatakkini sisälmyksissä.

Tekohymy – entä sitten?

Psykologian professori Jari Hietanen ja yliassistentti Mikko Peltola Tampereen yliopistosta ovat tutkineet kasvojen ilmeitä ja niiden tunnistamista. Heidän mukaansa ihmisten kasvoille nousee aina hymy, kun heillä on hyvä mieli, mutta on myös todettu, että jopa manipuloidulla, keinotekoisellakin hymyllä on myönteisiä vaikutuksia sekä hymyilijän omaan mielentilaan että myös muihin ihmisiin. Hymy yhdistettynä katsekontaktiin viestii vuorovaikutushalukkuudesta ja vahvistaa sosiaalisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hymyllä voi saada aikaan vaikka mitä.

Minun jälkeeni kassajonossa tullut seuraava asiakas kohtasi todennäköisesti täsmälleen samat sanat ja hymyt kuin minäkin. Mutta se ei vähennä minun iloani ja saamaani hyväntuulisuuden pisaratartuntaa. Se oli nimittäin tärkeä tartunta, sillä se pelasti koko päiväni. Ruokakassit olivat kevyemmät kantaa, sisäinen kiire oli kaikonnut ja olo oli jotenkin hassusti svengaavampi.

Ei siis liene merkitystä, oliko tämän tapaamani kassaneidin iloisuus ja kohteliaisuus luontaista vai oliko hymy ja puhe opeteltua. Kaikesta siitä ruuhkaryysiksestä, meidän asiakkaana olevien kärsimättömyydestä ja väsymyksestä huolimatta, hän kykeni keskittymään kohteliaasti yhteen asiakkaaseen kerrallaan, puhumaan kauniisti ja hoitamaan työtehtävänsä mallikkaasti. Minua ei haitannut myöskään rouvittelu ja teitittely, mikä toisinaan tuntuu ihmisiä puhututtavan. En tuntenut itseäni vanhaksi, vaan enemmänkin arvostetuksi. Pointti ja tilanne olivat tärkeämpiä.

On aina hienoa, kun joku hymyilee, on kohtelias ja sanoo ”hyvää päivää”, “ole hyvä”, “kiitos” tai “anteeksi”. Töissä, kotona, harrastuksissa, asioilla, kaupassa. Ihan niin kuin olisimme silloin enemmän ihmisiä toisillemme. Ja ihmisyyttä on aina hyvä tartuttaa eteenpäin. Toisinaan siihen ei tarvita kuin hymy – oli se sitten aito tai keinotekoinen.

Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja. Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com. Lue myös Lavosen edellinen kolumni Voimaannuttava valittaminen.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.