Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Näin kevään korvalla kaipaamme täydennystä pitkän kaamoskauden aikana huvenneisiin vitamiinivarantoihin. Muutosväsymystä täytyy organisaatioissa torjua samaan tapaan kuin kevätväsymystä, uutta energiaa on saatava jostain. Kaikki kehittämistyö, jota tehdään jatkuvan uudistumisen varmistamiseksi, vaatii veronsa. Monenlaisia voimavaroja tarvitaan. Niitä voi myös ammentaa muutosmatkan aikana.

Muutosväsymys saattaa iskeä siksi, että aloitamme liian usein suurella innolla aina alusta. Unohdamme hyödyntää jo luotuja ideoita, kerättyjä aloitteita, selvitettyjä asioita ja hyvin käynnistyneitä kehittämisen aihioita. Turhaudumme, kun asiat jäävät kesken. Pahimmassa tapauksessa mikään ei muutu kaikista hyvistä aikomuksista, suunnitelmista ja aloituksista huolimatta.

Toinen muutosjohtamisen helmasynti liittyy liialliseen ylhäältä alaspäin ohjaamiseen. Ihmiset kannattavat sellaisia hankkeita, joita ovat olleet alusta lähtien mukana luomassa. Reagoimme kyllä ohjeisiin ja kehotuksiin, mutta toimimme niiden mukaan vain siinä tapauksessa, että niillä on jotain todellista merkitystä meille. Voimme astua yhteisten merkitysten maailman vain tiiviin vuorovaikutuksen kautta. Näin erilaiset tulkinnat todellisuudesta lähestyvät toisiaan.

Muutostaipaleella kohtamme kaiken aikaa vastuksia. Jaksaaksemme puurtaa niiden parissa yksi tärkeimpiä taitoja lienee kyky ammentaa energiaa onnistumisista. Tavoitteet täytyy asettaa niin, että ne ovat realistisia ja konkreettisia. Valmista syntyy pienin askelin, kun saavumme toinen toista seuraaviin välietappeihin. Jonkun täytyy tiukasti huolehtia siitä, että asetamme sopivia tavoitteita sopivin välein, seuraamme niitä ja muistamme aina hetkeksi pysähtyä iloitsemaan saavutuksista.

Eräänä alkukevään päivänä olimme organisaationi kanssa kerääntyneet joukolla suunnittelemaan tulevaisuutta. Yksi kollegoistani ehdotti, että eikö olisi vaihteeksi virkistävää edetä tulevaisuudesta käsin kohti tämän päivän tilannetta. Emme lähtisikään liikkeelle nykytilan analyysistä päätyäksemme tarvittaviin kehittämistavoitteisiin ja toimenpidesuunnitelmiin. Sen sijaan kuvittelisimme ja kuvailisimme yhdessä, miltä organisaatiomme näyttää ja miten se toimii uudessa uljaassa olotilassa joidenkin vuosien kuluttua. Tämän jälkeen määrittelisimme hyvin konkreettisesti, millaisin toimenpitein eri yksiköissä on edettävä saavuttaaksemme tuon tulevaisuuden näyn.

Pelkkä näkökulman vaihto energisoi meidät ja siivitti innostuneeseen ja tuottoisaan ryhmätyöskentelyyn. Vain yhden päivän aikana ideoimme suuren joukon toteuttamiskelpoisia, konkreettisia asioita toimintamme kehittämiseksi. Ja mikä mukavinta, työ sujui rennosti vailla turhaa vakavuutta, mutta silti tärkeiden ja todellisten asioiden parissa.

Kaiken kukkuraksi tuosta päivästä sai sysäyksensä tietynlainen rytmisesti järjestelmällinen, itseohjautuva, oivalluksen harjalta toiselle etenevä aaltoliike, joka kevään päättyessä oli kuljettanut meidät mahdollisuuksien siniselle merelle. Sieltä avautuivat uudet ulapat, jonne uskaltauduimme uusin purjein. Ja matka jatkui.

Muutosväsymystä torjumme siis ottamalla kaikki mukaan muutokseen alusta lähtien, arvostamalla alhaalta ylöspäin kumpuavia ideoita, antamalla tilaa poikkeuksellisiin tapoihin tarkastella asioita ja luottamalla itseohjautuvaan prosessiin – unohtamatta sen sisällä pienten onnistumisten seurantaa, joka tuottaa oivaltamisen iloa ja antaa voimia puskea eteenpäin. Suvantopaikkojakin tarvitaan välillä hengähtämiseen.

Leena Masalin on vapaa konsultti, joka on toiminut vaativissa johtotehtävissä ja uuden käynnistäjänä monissa yrityksissä. Lue Masalinin edellinen kolumni Palveleeko tulevaisuuden johtajuus teknologiaa vai humanismia?

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.