PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 22.2.2017 | KOLLEGA.FI
Kaikki on itsestä kiinni

Teemme usein asioita velvollisuudesta, mikä harvemmin tuottaa iloa. Tietyt asiat on toki syytä hoitaa, mutta välillä meitä vaivaa vähän liiallinenkin velvollisuudentunne. Painamme töitä hampaat irvessä täydellisyyttä tavoitellen, vaikka vähemmälläkin voisi päästä.

Huomasin äskettäin työskennellessäni, että olen – jälleen kerran – itse itseni pahin piiskuri. Kun paineita tulee monelta suunnalta, kannattaa ottaa aikalisä. Kiireen silmässä ei nimittäin näe asioita selkeästi. Välillä on vedettävä rajansa ja pidettävä oma päänsä. Loppujen lopuksi kaikki on itsestä kiinni, sillä jokainen tekee valintansa ihan itse. Ja ne valinnat voivat olla myös kepeämpiä ja hauskempia!

Henkilökuvassa esittelemme monitaitoisen tietokirjailija, muotoilija ja valmentaja Maaretta Tukiaisen. Oppimiseen addiktoitunut Tukiainen on suorittanut kasvatustieteen maisterin, elokuva- ja tv-tieteen kandin sekä sisustusarkkitehdin tutkinnot ja työskennellyt mm. elokuvakriitikkona, kustannustoimittajana ja Subin kanavajohtajana. Moniuraisuuteen uskova Tukiainen tekee tätä nykyä osallistavaa tilasuunnittelua ja muutosvalmennusta sekä kirjoittaa kirjoja, joilla haluaa parantaa maailmaa.

Työelämän psykologiaa -blogissa Riitta Helekoski pohtii työpaikkojen eettistä kulttuuria. Meillä jokaisella on vaisto, joka ohjaa meitä toimimaan oikein. Organisaation tehtävä on luoda puitteet, jotka tukevat tätä ja kitkevät epäeettisen toiminnan mahdollisuudet, Helekoski sanoo kolumnissaan.

Johtajuuden ytimessä -blogissa Leena Masalin käsittelee organisaation muutosväsymystä. Muutosväsymys voi aiheutua suurella innolla aloitettujen suunnitelmien ainaisesta keskenjäämisestä tai liiallisesta ylhäältä alaspäin ohjaamisesta. Muutosväsymystä voi kuitenkin torjua monilla keinoilla, joista Masalin kertoo kolumnissaan.

Elämä järjestykseen -blogissa Mia Blanc paneutuu uusien tapojen omaksumiseen. Omilla toimillamme ja valinnoilla luomme todellisuuttamme. Elämässä vallitseva järjestys on tunne, johon voimme vaikuttaa tapojamme muuttamalla. Kolumnissaan Blanc esittelee viisi tapaa parempaan elämään.

Hyvinvointi-blogissa aloittaa uusi kolumnistimme Annika Havaste, joka keskittyy hyvinvointiin ravinnon näkökulmasta. Tässä artikkelissa hän käsittelee verensokerin merkitystä työvireyteen. Verensokerin hallinnalla on hyviä vaikutuksia niin aivojen terveyteen, laihtumiseen kuin tulehdusten hillintään, Havaste kertoo kolumnissaan.

Seuraavat jutut ilmestyvät kahden viikon kuluttua keskiviikkona 8.3. Sitä ennen julkaisemme kuun vaihteessa maaliskuun energiakuvan.

Virkeää työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

 

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)