AJANKOHTAISTA

Mainos
TEKSTI JA VIDEOT MARJA KASANEN KUVAT ISTOCK | 8.2.2017 | KOLLEGA.FI
Älykäs intuitio työelämätaidoksi

Intuitiota pidetään usein pehmoiluna tai epämääräisenä fiilistelynä, vaikka se on tietämisen kovinta ydintä. Älykästä intuitiota käyttävät apunaan monimutkaisessa ongelmanratkaisussa ja uuden keksimisessä niin nobelistit, keksijät kuin bisnesmiehet.

Kuva Neustockimages/iStock

Jokainen meistä on intuitiivinen, vaikka ei sitä itse tiedostaisi. Meillä on monenlaisia intuitioita eli sisäisen tietämisen tapoja ja ne perustuvat mielen sisäisiin prosesseihin. Yleinen käsitys on kuitenkin se, että intuitiota on vain yhdenlaista.

– Intuitiossa on monia eri ulottuvuuksia. Intuitio liittyy joko arkeen, asiantuntijuuteen tai poikkeukselliseen tietämiseen, taiteen tohtori Asta Raami sanoo. Raami on tutkinut pitkään intuitiota ja tehnyt siitä väitöskirjan sekä kirjoittanut aiheesta kirjan Älykäs intuitio.

– Käyttäessämme arki-intuitiota puhumme usein fiiliksestä tai perstuntumasta ja se pohjautuu pitkälti assosiaatioihin, mielleyhtymiin, tunteisiin ja kulttuurisesti opittuihin asioihin.

Tällainen intuitio tyypillisesti vinoutuu helposti ja saattaa aiheuttaa esimerkiksi muukalaisvihaa, epäluuloa ja vääriä ensivaikutelmia

– Asiantuntijan intuitio perustuu suureksi osaksi alitajuiseen tietopankkiin, joka on kerääntynyt vuosikymmenien kuluessa. Kokemuksen myötä alitajuntaan on kertynyt valtava tietovaranto, jossa asiat yhdistyvät, vertautuvat ja loksahtavat paikalleen, Raami kertoo.

Esimerkiksi kokenut lääkäri, joka tutkii potilasta, osaa tuhansien aikaisempien tapausten perusteella erottaa merkityksellisen tiedon ja tehdä oikean diagnoosin.

– Sitten on keksijöiden ja visionäärien intuitio, joka pohjautuu pitkälle asiantuntijuuteen ja kokemukseen, mutta ylittää ne ja pystyy mahdottomilta vaikuttavien ongelmien ratkaisemiseen.

Visionääri huomaa muilta ihmisiltä ohimenevää tietoa ja yltää ratkaisuihin, joita ei ole edes vielä osattu kuvitella. Tällaiseen intuitioon liittyy hyvin henkilökohtaisia tietämisen tapoja.

Päättelyä tarvitaan

Älykästä intuitiota ei ole ilman päättelyä eikä vankkaa asiantuntemusta. Nykymaailmassa päättelylle annetaan kuitenkin suhteettoman suuri painoarvo. Paras hyöty tulee, kun intuitiota ja päättelyä käytetään yhdessä.

– Puhutaan kahdesta järjestelmästä, systeemi ykkösestä, joka on intuitio ja systeemi kakkosesta, joka on päättely. Ne toimivat eri tavoin, mutta täydellisesti yhdessä, Raami toteaa.

Intuitio kannattelee päättelevää älyä perkaamalla sellaisia esihavaintoja, jotka ovat jollain tavalla merkityksellisiä, ja lähettää ne jatkokäsittelyyn päättelevälle älylle.

– Tämän voi kääntää myös toisin päin. Tietoista mieltä eli päättelevää älyä voidaan hyödyntää, jotta saamme intuition kautta tietoa. Juuri tätä tutkin väitöstyössäni. Luovat ihmiset pystyvät tietoisesti virittäytymään intuitioon ja saamaan parempia oivalluksia.

On tärkeää, että mielemme on avoin. Jos mietimme ongelmaan ratkaisua tai ideoita, intuitio alkaa tuottaa meille erilaisia ehdotuksia.

– Mutta jos pidämme ongelmaa mahdottomana, intuitio ei tarjoile meille ideoita. Olemme siinä tapauksessa rajanneet oman näkökulmamme niin kapeaksi, että asiaan ei löydy ratkaisua.

Raami kehottaakin meitä kouluttamaan mieltämme avarakatseisemmaksi. Esimerkiksi rajoittavista uskomuksista irtipäästäminen auttaa siihen. Uskomus voi aiheuttaa sen, että pidämme asiaa kerta kaikkiaan mahdottomana tai mieleen noussutta ajatusta tyhmänä.

– Hyvä nyrkkisääntö on, että mitä enemmän järkemme vastustaa jotain ideaa, sen tarkemmin sitä kannattaa kuunnella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että idea pitäisi valita, vaan ottaa se huomioon ja osaksi päätöksen tekoa.

Erottelu on olennaista

Intuition erottaminen satunnaisista päähänpistoista, peloista, mielijohteista, alitajuisista toiveista tai maagisesta ajattelusta ei ole aina helppoa, mutta sitä voi harjoitella.

– On hyvä alkaa havaita muutakin kuin ajattelua. Itse käytän kehoa apuna pohtiessani vaikeita kysymyksiä ja tunnustelen oloani kysymys kerrallaan. Kehon yläosan ja käsivarsien pehmeä olo on ”kyllä” ja ”ei” tuntuu usein kaarevana painona vatsan yläosassa.

Raami kertoo, että hänen haastattelemansa menestyneet bisnesmiehet kuvaavat intuition ilmenemistä esimerkiksi tilanteessa, jossa ikään kuin aukeaa mahdollisuusikkuna. Ymmärtämättä, mistä on kyse, he ovat onnistuneet kuuntelemaan sisäisiä tuntemuksiaan, jotka ovat kertoneet, että tässä nyt on jotain ja rohjenneet toimia, ennen kuin ikkuna on mennyt kiinni.

– Bisnesmiehet puhuvat vatsanpohjatuntemuksista, että tuntuu sisuskaluissa tai selkäytimessä. Monet haastatelluistani kertovat, että karvat nousevat pystyyn tai sydän tuntee, kun tulee hyvä ajatus.

Meillä kaikilla onkin älykkyyttä myös muualla kuin aivoissa. Kun sikiö alkaa kehittyä kohdussa, se muodostuu kolmesta putkesta. Yhdestä muodostuvat aivot ja selkäydin, toisesta sydän ja verenkiertoelimistö ja kolmannesta sisäelimet ja suolisto. Kaikissa näissä on omanlaista älykkyyttä.

– Sydämellä on oma lyhyt ja pitkäkestoinen muisti, joka on aivoista täysin riippumaton. Ja vatsassamme on hermosoluja ja älykkyyttä viiden rotan aivojen verran. Tätä omanlaista älykkyyttä voi käyttää hyväkseen tunnistaakseen luotettavan intuition.

Aikaa virittymiseen

Intuitioon on mahdollista virittyä. Keinot siihen ovat yksilöllisiä. Jos ei ole löytänyt itselleen toimivaa keinoa, voi kokeilla muiden käyttämiä.

– Esa Saarinen on kertonut urheilijasta, joka ennen tärkeää suoritustaan toistaa määrättyjä rutiineja, esimerkiksi vetää sukat jalkaan tietyllä tavalla ennen ottelua. Tai haastattelemani neurokirurgi Juha Hernesniemi, jonka virittäytymiseen kuuluvat täysin samassa järjestyksessä etenevät rituaalit.

Kuva PeopleImages/iStock

Virittyminen on oleellinen osa intuition käynnistämistä ja sille tulisi Raamin mukaan antaa tarpeeksi painava rooli. Omana virittymiskeinonaan hän käyttää kiitollisuuden tunteen aktivointia.

Siihen kuuluu hengityksen syventäminen ja rauhoittuminen sekä miellyttävän muiston palauttaminen mieleen.

– Muistelen jotain tilannetta, jossa tunsin syvää kiitollisuuden tunnetta ja kuvittelen sen mahdollisimman eläväksi. Tästä kiitollisuuden olotilasta käsin lähden visioimaan tai pohtimaan asioita.

Jokaisella on mahdollisuus saada oma älykäs intuitio käyttöönsä, mutta se vaatii mielen kokonaisvaltaista harjoittamista.

– Intuitio toimii luonnostaan hyvin. Mieli kuitenkin tarvitsee harjoitusta kehittyäkseen tarkemmaksi ja herkemmäksi apuvälineeksi.

Älykäs intuitio vaatii kykyä olla samanaikaisesti sekä avoin että erottelukykyinen. Ilman avoimuutta näkökulmastamme tulee liian kapea. Hyödymme kyvystä havaita pieniä, merkityksellisiä signaaleja. Erottelukyvyn puute puolestaan tekee meistä hyväuskoisia ja johtaa helposti harhaan.

– Nykyajan monimutkaiset ongelmat vaativat meiltä käänteentekeviä oivalluksia ja nerokkaita ratkaisuja. Tähän auttaa terävä päättely ja kirkas intuitio, jonka kautta löydämme arvokasta ja korvaamatonta tietoa.

 

Älykäs intuitio käyttöön

1. Hyödynnä ajattelun eri puolia
Meillä on kaksi eri ajattelujärjestelmää, intuitio ja päättely, jotka toimivat eri tavalla ja ovat eri asioissa hyviä. Käytä molempia!

2. Valjasta intentio
Aseta fokuksesi ja pidä siitä kiinni.

3. Avarra ajatteluasi
Laajenna ajatteluasi, sillä intuitio ei toimi järkeilyn ja lineaarisen ajattelun ahtaassa maailmassa. Älä anna epäilevän mielen kritisoida intuitiivisia ratkaisuja ja haudata ne järkiperustelujen alle. Useimmiten intuition ehdottamat ratkaisut ovat loppujen lopuksi niitä järkeviä ratkaisuja.

4. Kehitä erottelukykyäsi
Harjoittele erottelukykyäsi testaamalla vaikkapa mistä erotat intuition ja pelon. Hyödynnä esimerkiksi kehontuntemuksia, joita ajattelu ja tunteet eivät niin helposti vinouta. Yksi kokee tuntemuksen vatsanpohjassa, toinen selkäytimessä.

5. Kehitä havaintokykyäsi
Havaitsemme maailmaa eri tavoin. Kaikkea ei voi eikä kannata havaita. Havaintokyvyn kehittämisessä on kyse siitä, että oppii huomaamaan juuri itselleen merkitykselliset asiat.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)