SANA HALLUSSA

Mainos
TEKSTI EEVA HEINONEN KUVA JOHANNA AMNELIN | 7.12.2016 | KOLLEGA.FI
Innostu ja anna innostuksen tarttua!

Meillä oli koulussa hauska harjoitusprojekti, jossa mietimme, miten saamme 10–15 vuotta sitten valmistuneet teknisen ja kaupallisen alan tradenomit takaisin koulun penkille, oppimaan uutta ja päivittämään taitojaan. Kysehän ei ole vallan pienestä probleemasta, sillä iso osa työssäkäyvistä ei muista käydä päivittämässä osaamistaan ja sitä kautta markkina-arvoaan.

Eeva Heinonen toimii järjestelmäasiantuntijana, minkä lisäksi hän miettii maailman menoa ammattijärjestäjän ominaisuudessa.
Eeva Heinonen toimii järjestelmäasiantuntijana, minkä lisäksi hän miettii maailman menoa ammattijärjestäjän ominaisuudessa.

No, meillä oli ongelma ja tartuimme siihen. Ryhmänä teimme huimia suunnitelmia ja kehitimme ratkaisun, jossa otimme mallia niin pyramidihuijauksesta, aivopesusta kuin Krimin valtauksestakin. Homma lähti käyntiin, koska meillä oli niin hauskaa miettiessämme probleemaa. Emme antaneet turhien rajoitteiden estää mielikuvistamme, vaan keksimme mitä hulluimpia ideoita, joita sitten pohdiskelimme yltäen yhä uusiin ulottuvuuksiin.

Projektilla oli tietysti hienot tavoitteet ja mielestäni tavoitimme ne täysin. Opimme hurjan määrän innovaatioprosessista samalla kun pidimme hauskaa. Täytimme tunnollisesti oppimispäiväkirjaa ja kokeilimme opettajan lanseeraamia menetelmiä sekä innovoinnin, projektinhallinnan kuin päätöksenteon tueksi. Hihitimme tyytyväisenä, kun tajusimme, että kolikonheitto tuo päätöksentekovälineenä yhtä hyvät tulokset kuin joku toinenkin tapa päättää asioista. Heitimme iloisina lanttia siitä, miten asiat etenevät.

Aluksi tylsän tuntuinen probleemi lähti siis lentoon kun mietimme, miten tradenomin pään sisälle päästään – mitä tämä oikein ajattelee? Koska pidimme hauskaa miettiessämme, innostuimme asiasta ja koska innostuimme, meillä oli hauskaa. Mietin, miksi tämä rentous ei toteudu samanlaisena työelämässä. Uskon, että sitä lisäämällä saisi parempia tuloksia aikaan kuin hampaat irvessä ja päätä seinään hakaten.

Jos vain yrittää sitkeästi läpi harmaan kiven, saa palkkioksi vain kipeän pään ja se kaunis, harmaa kivikin voi mennä rikki. Entä jos vain miettisimme, miten kivi kierretään, ylitetään, alitetaan tai jos mentäisiinkin ihan muille kiville leikkimään. Entä jos toisimme päiviimme lisää rentoutta ja iloa, ja innostusta tekeillä olevaan asiaan. Lapsi elää hetkessä ja niin meidänkin pitäisi pystyä tekemään – tosin myös tarvittaessa näkemään hetkeä ja nenänpäätä pidemmälle.

Usein sanotaan, että kukaan tuota niin paljon harmia kuin osaamaton, mutta innokas. Minä väitän vastaan, innokas tuo toisenlaista osaamista ja innostus tarttuu. Anna sen tarttua!

Eeva Heinonen toimii järjestelmäasiantuntijana ja opiskelee työn ohessa monimuotokoulutuksessa ammattikorkeakoulussa. Sen lisäksi hän toimii ammattijärjestäjänä ja luennoi aiheesta kansalaisopistoissa. Lue Heinosen aiempi blogikirjoitus Mitä minulta odotetaan.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)