Stressistä on tullut niin oleellinen osa nykyajan työelämää, että kukaan tuskin edes kyseenalaistaa sitä. Stressiin voi kuitenkin vaikuttaa ja sitä voi vähentää, vakuuttaa Miia Huitti Stressikupla-kirjassaan.
Monille meistä kova suorittaminen ja stressaaminen on varsin tuttua. Niin myös Miia Huitille, joka uupui täysin uravaatimusten ja kotirumban pyörteissä. Huitti kuitenkin selvisi uupumuksesta Alexander Loydin oppien avulla, hyppäsi pois uraputkesta ja kirjoitti lopulta kirjan, johon on koonnut omat oivalluksensa ja oppinsa stressin käsittelemiseen ja eheytymiseen.
Jokainen kokee ja kestää stressiä eri tavalla. Monesti koemme stressiä, mutta emme edes huomaa sitä. Pitkittyneen stressin ongelma on se, että totumme siihen. Turrutamme itseämme särkylääkkeillä, mutta sivuutamme syyn. Pitkäaikainen stressi voi myötävaikuttaa jopa sairauksien puhkeamiseen.
Huitin mukaan stressi on kuitenkin kupla, jonka voi puhkaista. Stressiin voi vaikuttaa, niin mahdottomalta kuin se saattaa kovissa paineissa kamppailevan korvissa kuulostaa. Kun muutamme omaa suhtautumistamme asioihin, stressikin vähenee, vaikka mikään ympärillämme ei muuttuisi.
Ensin kuitenkin pitää päästä käsiksi stressin syihin, joista suurimpia ovat uskomukset. Niitä tutkimalla voi päästä reaktioidensa jäljille. Esimerkiksi riittämättömyyttä voi kokea sen vuoksi, että sattui teini-ikäisenä lukemaan aikakauslehdestä, millaisen täydellisen naisen tulisi olla. Jos silloin koki, ettei pystynyt vaatimuksia täyttämään, voi jäädä ikuisesti mielikuva, että on epätäydellinen.
Kirja alussa käsitellään stressin teoreettista faktapuolta, mutta pääpaino on uskomuksissa ja niiden purkamisessa. Kirjassa esitetään myös konkreettisia työkaluja, joiden avulla voi käsitellä ja korvata vääränlaisia stressiä aiheuttavia uskomuksia ja laskea stressitasoaan.
Kirja on helppolukuinen ja toivoa antava. Se valaisee hyvin uskomusten vaikutusta ja antaa eväitä niiden selvittämiseen. Kirjassa on runsaasti ihmisten omakohtaisia tarinoita, jotka ovat varsin kiinnostavia ja antavat lukijalle vertaistukea. Itsellenikin selvisi lukuprosessin aikana yksi uskomus, joka oli aiheuttanut minulle turhaa stressiä.
Kirja sopii kaikille, jotka haluavat vähentää stressiä ja kohottaa elämänlaatuaan.
Tekijät
Kustantaja
Painovuosi
Sivumärä
Hinta
Miia Huitti
Viisas Elämä
2016
205 sivua
26 euroa
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/