Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Vahva mielipiteeni on, että jokaisen kannattaisi opiskella valmennusta ja ottaa sitä vastaan. Miksi? Siksi, että siitä on paljon todellista hyötyä mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa.

Elämäntaidon valmennus on kielitoimiston suosittelema suomennos sanoista life coaching. Tässä suomalaisessa versiossa onkin mukana sana taito elämään liitettynä. Onko kuitenkaan oikeasti olemassa jotakin tiettyä kyvykkyyttä, jota opettelemalla tai johon valmentautumalla elämästä tulisi jollakin tavalla onnellisempaa, tasapainoisempaa tai helpompaa? Vai onko elämä vaan laiffii, ihmisen parasta aikaa?

Kun eräänlaisessa elämän käännekohdassa 2000-luvun puolivälissä päädyin lähes sattumalta, mutta voimakkaan sisäisen tunteen johdattamana, elämäntaidon valmennuskurssin esittelytilaisuuteen, en arvannut miten paljon sitä seurannut valmennuskoulutus tulisi muuttamaan ajatteluani ja toimintaani. Oli hauskaa kuulla varoituksia siitä, että saattaisin hurahtaa, jopa suorastaan seota matkan varrella. ”En minä tarvitse mitään elämäntapaneuvojaa, osaan kyllä elää omaa elämääni ihan itse.” ”Ei tuollaisesta yltiöpositiivisesta hömpästä ole mitään hyötyä, keittiöpsykologiaa kaikki tyynni.” Onneksi tiedekin antaa nykyisin valmentajille hyvää taustatukea: aivotutkimus ja käyttäytymistieteet ovat osoittaneet positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisen ajattelun kiistattomat hyödyt ihmisen hyvinvoinnille.

Valmennuksen opiskelu kuten valmennettavana oleminenkin ovat prosesseja, jotka edellyttävät itsensä laittamista peliin ja sopivaa kyseenalaistamista. Tutuiksi ovat tulleet valmennukseen liitetyt ja nyt ehkä hieman mantroiltakin kuulostavat käsitteet kuten kiitollisuus, arvot ja uskomukset, irtipäästäminen, vahvuudet, itsetuntemus ja läsnäolo.  Valmennusta oppii valmentamalla sekä olemalla valmennettavana.

Jos pohditaan, mitä hyötyä valmennustaidosta on valmentajalle tai valmennettavalle, niin voisi todeta, että todella monessa tilanteessa. Valmennus on armelias ja samalla nerokas tapa löytää selkeyttä sekavissa tilanteissa ja käyttökelpoinen työkalupakki vuorovaikutuksessa. Valmennus helpottaa toimintaa esimiestyössä, mitä esimerkiksi vanhemmuuden voidaan katsoa olevan ja se luo parhaimmillaan väljyyttä ihmissuhteisiin, jos ne tuntuvat olevan hankalia tai jopa solmussa.

Valmennettavana oleminen on puolestaan uskomattoman hieno vertaistuen muoto. Monesti vasta omien, pään sisällä pyörivien kysymysten peilaaminen toisen kanssa tai itseä askarruttavien asioiden ääneen sanominen saa oivaltamaan olennaisen. Näin on käynyt itselleni lukuisia kertoja. Aina oivallus ei tosin ole mieluinen, mutta eteenpäin pääsee valmentavalla asenteella. Valmentaja on kuin katalyytti, joka osallistuu kemialliseen prosessiin kulumatta itse, mutta nopeuttaa suotuisia tapahtumia. Valmentaja ei päätä lopputulosta eikä tee suurinta työtä, vaan valmennettavalla itsellään on siihen erityisoikeus.

Omaan kokemukseeni perustuen rohkenisin väittää, että hyvä valmennus toimii samoin kuin laadukkaat lisäravinteet, niitä ilman selviää, kun ei tiedä muusta. Kun on kerran saanut kokemuksen paremmasta ajattelusta ja selkeydestä, ei halua palata vanhaan tapaan elää ja ajatella, vaan ottaa mieluummin pussillisen uusia ratkaisuja – tai ainakin häivähdyksen toivoa. Jos mielialalääkkeiden sanotaan leikkaavan ääripäät tunteiden sinfoniasta, voi valmennus nostaa elämän sävellajia muutaman pykälän, lähes pysyvästi: vaikeisiin asioihin ja ikäviin tunteisiin ei jää vellomaan kohtuuttoman pitkäksi aikaa ja hyvät tunteet puolestaan voi kokea aidosti ja vahvasti, ikään kuin korkeammalla tasolla.

Varoittelevat tahot saattoivat olla oikeassa, hurahtaminen valmennukseen taisi todellakin tapahtua.

Mia Blanc on valmentaja, vaatekauppias ja enneagrammiohjaaja, joka opiskelee jatkuvasti itsensä kehittämiseen liittyviä taitoja. Lue myös Blancista kirjoitettu henkilökuva Verkostoitumisen mestari.