Aika usein työssä tulee rynnättyä tehtävästä toiseen ilman sen suurempia suunnitelmia. Asiat vaan hoitaa kiireellä alta pois – ja heti-hoidettavia asioitahan riittää maailman tappiin. Kun hommia tekee, ei aina huomaa, mitkä niistä ovat oikeasti tärkeitä ja tulee puuhasteltua myös turhanpäiväisiä asioita.
Kun ystäväni coachasi minua äskettäin, tajusin, että päämäärien ja tavoitteiden asettaminen on täysin välttämätöntä, jos aikoo saavuttaa haluamansa. Olenkin ottanut itseäni niskasta kiinni, asettanut haasteelliset tavoitteet ja ehtinyt ottaa jo ensimmäiset askeleet kohti päämäärääni. Helppoa se ei tosiaankaan ole, sillä kaikki pitää tehdä normaalityön ohessa. Paljon on vielä tehtävää, mutta suunta on selvä. Se antaa ryhtiä arkeen, sillä valitulla tiellä on edettävä joka päivä.
Päämääriä ja tavoitteiden asettamista käsittelee myös Carita Nyberg Tasapainon avaimet -blogissaan. Päämäärä on sisäinen pyrkimys, jota kohti suuntaamme. Kun tunnistamme, mitkä päämäärät ovat meille tärkeitä, voimme tietoisemmin miettiä valintojamme ja ymmärtää, mikä meitä motivoi. Nyberg antaa käytännön vinkkejä sekä videolla että kolumnissaan, kuinka tavoitteista tehdään totta.
Henkilökuvassa esittelemme vaatealalla toimivan Mia Blancin, joka työskentelee myös valmentajana ja enneagrammiohjaajana. Lähes kolmekymmentä vuotta lastenvaateagenttuuria hoitanut Blanc siirtyi viime vuonna naistenvaatteiden jälleenmyyjäksi ja hänellä on kivijalkamyymälä Töölössä. Blanc on myös armoitettu päivälliskutsujen järjestäjä, joka viihtyy ihmisten seurassa. Vuorovaikutus on Blancille elinehto ja hän nauttii etenkin auttaessaan toisia heidän unelmiensa toteuttamisessa.
Johtajuuden ytimessä -blogissa Riitta Hyppänen puhuu uudesta käsitteestä – työelämäjäljestä. Työelämäjälkeä voi verrata yhteiskuntavastuuseen. Työelämäjälki tarkoittaa Hyppäsen mukaan sitä, miten puheemme ja kirjoituksemme työelämästä vaikuttavat ympäristöömme. Meillä kaikilla on valta ja vastuu päättää, minkälaisia asioita korostamme työpäivässämme. On suuri ero, huokuuko tarinamme voimattomuutta vai toivoa, Hyppänen sanoo.
Vieralija-blogissa kirjoittaa Mia Blanc, joka on myös lehtemme henkilökuvassa. Hän käsittelee kolumnissaan valmennuksen hyödyllisyyttä ja ihanuutta. Valmennus on armelias ja samalla nerokas tapa löytää selkeyttä sekaviin tilanteisiin ja se antaa käyttökelpoisia keinoja vuorovaikutukseen, Blanc toteaa kirjoituksessaan.
Hyvinvointi-blogissa Sanna Iranta käsittelee irtipäästämisen ja ein sanomisen vaikeutta. On helppoa vaatia päästämään irti ja kehottaa kieltäytymään, mutta niiden toteuttaminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Omat tunteensa ja tarpeensa pitää kuitenkin huomata, jotta voi luopua odotuksista olla jotain muuta kuin on, Iranta sanoo kolumnissaan.
Olethan muistanut osallistua kilpailuumme, jossa kysymme, mitä hyötyä tai iloa koet saavasi lehdestämme ja mikä on mielestäsi lehden parasta antia? Vastaajien kesken arvomme kaksi kappaletta Viisaan Elämän kustantamaa Ilkka ja Harri Virolaisen kirjoittamaa Mielen voima työssä -kirjaa. Palkinnon arvo 27 euroa kappaleelta.
Seuraavat jutut ilmestyvät jälleen kahden viikon kuluttua keskiviikkona 23.11.
Tavoitteellista työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/