Kukapa ei olisi miettinyt, miten voisi menestyä työssään tai yltää huippusuorituksiin. Tai miten pääsisi irti peloistaan ja lisäisi onnellisuutta työssä. Muun muassa näitä kysymyksiä ovat pohtineet Ilkka ja Harri Virolainen yhdessä kirjoittamassaan Mielen voima työssä -kirjassa, jossa annetaan vastauksia moneen muuhunkin kysymykseen. Virolaiset ovat jo 90-luvun lopulta lähtien tutkineet mielen voimaa ja opiskelleet aihetta sekä Suomessa että ulkomailla. Veljeksillä on kummallakin neljä maisterin tutkintoa ja yksi tohtorintutkinto takanaan.
Jokaisella on mahdollisuus menestyä, mutta useimmiten kompastumme uskomuksiin, jotka rajoittavat meitä. Hyvin usein sabotoimme itse omaa menestystämme. Pelkäämme epäonnistumista, emme luota kykyihimme ja pelkäämme itse menestystä. Pelko ohjaa ja lamaannuttaa toimintamme. Paras lääke pelkoon on tulla tietoiseksi siihen liittyvistä uskomuksista, kirjassa neuvotaan. Ja kun on selvittänyt uskomuksensa, voi alkaa kyseenalaistamaan ja muuttamaan niitä.
Yksi tärkeä keino parantaa suorituskykyään ja keskittymistään on meditointi. Sille annetaankin kirjassa paljon painoarvoa. Meditaatiota ja mindfulnesia hyödynnetään yhä useammassa firmassa etenkin Yhdysvalloissa. Meditaation vaikutukset ovat kiistattomat ja sitä käytetään niin johtoryhmän kokouksissa kuin yrityksen tuloksen parantamisessa. Kirjan lukuisat esimerkit vakuuttavat. Esimerkiksi Applella henkilöstö sai käyttää puoli tuntia päivittäisestä työajastaan meditointiin, koska sillä oli vaikutusta luovuuteen.
Kirjassa käydään myös rajoittavien uskomuksien kimppuun ja käsitellään positiivista ajattelua. Myönteinen ajattelu on työyhteisössä tärkeää, sillä se tarttuu. Kukin voi omalta osaltaan näyttää esimerkkiä niinkin yksinkertaisilla asioilla kuin tervehtimällä, hymyilemällä, rohkaisemalla ja kannustamalla toisia. Tutkimusten mukaan säännöllisellä positiivisen palautteen antamisella ihmisten tuottavuus ja sitoutuminen työhön lisääntyy.
Lisäksi kirjassa käsitellään muun muassa mielikuvaharjoittelua, flow-tilaa ja sen saavuttamista sekä intuitiota. Mielikuvaharjoittelua voi hyödyntää etenkin rajoittavien uskomusten rikkomisessa. Onnistumisten näkeminen mielikuvissa vaikuttaa positiivisesti omaan käyttäytymiseen ja vähentää myös pelon tunnetta. Intuitiota voi hyödyntää päätöksenteossa ja sen kehittämiseen annetaankin kirjassa hyviä neuvoja.
Kirjassa on paljon tutkimustietoon perustuvia, käytännönläheisiä esimerkkejä sekä harjoituksia, joiden avulla voi opetella mielen voimavarojen hyödyntämistä. Vaikka kirja on kirjoitettu kansantajuisesti, asiaa on niin paljon, että sen lukemiseen kannattaa käyttää aikaa ja poimia kirjasta itselleen sopivimmat opit.
Kirja sopii kaikille, jotka haluavat avartaa ajatteluaan ja kasvattaa omaa potentiaaliaan.
Tekijät
Kustantaja
Painovuosi
Sivumärä
Hinta
Ilkka ja Harri Virolainen
Viisas Elämä
2016
256 sivua
27 euroa
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/